Tiedote-11.9.

Kohteesta PiraattiWiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Media:Tiedote_11.9.08.pdf <- ottakaa tiedote tosta

Piraattipuolue alkaa kerätä kannattajakortteja - sormenjälkirekisteri huolestuttaa (LUONNOS)

Vapaa julkaistavaksi heti (ei oikeesti vielä)

Lähes 700 jäsenen Piraattipuolue aloittaa perjantaina 12. syyskuuta 5 000 kannattajakortin keräämisen pyrkiäkseen puoluerekisteriin. Rohkeana tavoitteena on korttien kerääminen noin kuukaudessa.

– Tavoite on kova, mutta mahdollinen. Asiallemme löytyy paljon tukijoita, toteaa Piraattipuolueen puheenjohtaja Carl E. Wahlman.

Piraattipuolueen vaatimukset keskittyvät kolmeen pääteemaan. Puolue vaatii, että yksityisyyden suojaa ja sananvapautta on suojeltava jatkuvia kavennusyrityksiä vastaan ja demokratiaa kehitettävä tietoyhteiskuntaan sopivasti avoimuuden hengessä. Puolue vaatii, että ajastaan jälkeen jäänyttä tekijänoikeusjärjestelmää on uudistettava perusteellisesti. Lisäksi puolue vaatii patenttijärjestelmän hyötyjen ja haittojen uudelleenarviointia ja lääke- ja ohjelmistopatenttien lakkauttamista.

– Kannattajakorttien allekirjoittajien ei tarvitse jokaista linjanvetoamme kannattaa, kunhan näkevät nykyisen lainsäädännön ja ilmapiirin olevan ongelmallisia ja tuoreempaa näkökulmaa kaipaavia, Wahlman jatkaa.

Eduskunnan syyskausi alkoi myönteisissä merkeissä, kun eduskunta vihdoin sai aikaiseksi täysistuntojensa verkkolähetykset. Piraattipuolue kiittää eduskuntaa avoimuutta lisäävästä uudistuksesta. Tarvittava tekniikka ja riittävät yhteysnopeudet tosin ovat olleet olemassa jo kymmenisen vuotta.

Passilain uudistus ja sormenjälkirekisteri huolestuttavat

Tummia pilviä syystaivaalle tuo valmisteilla oleva passilain muutosesitys, joka on tarkoitus antaa eduskunnan käsittelyyn ennen vuoden loppua. Passeihin tulee uutena biotunnisteena sormenjälki, joka kerätään jokaiselta passin hankkijalta, näillä näkymin iästä riippumatta. Tosin EU-tasolla on keskusteltu 6-12 vuoden alaikärajasta.

Sormenjäljet aiotaan tallentaa kansalliseen rekisteriin poliisin käyttöä varten. Tietosuojavaltuutettu, oikeusministeriö ja liikenne- ja viestintäministeriö ovat jo ilmaisseet vastustavansa ehdotettua rekisteriä. Rikollisuuden ehkäisyyn tarkoitetun rekisterin käyttöönotto olisi outoa, kun uudistuksen alkuperäinen tarkoitus on ollut lähinnä estää identiteettivarkauksia.

Poliisi saisi oikeuden käyttää sormenjälkiä vainajien tunnistamiseksi ja "erityisen törkeiksi luokiteltujen ja yhteiskunnallisesti vakavien rikosten ehkäisemisessä ja selvittämisessä". Pakkokeinolain 5 luvun 3 §:stä otettu määritelmä kattaa esimerkiksi liudan omaisuusrikoksia, parituksen ja huumausainerikoksen, yhteensä kuutisenkymmentä rikosnimikettä. Vakavien rikosten "ehkäisyn" määritelmä huolestuttaa. Ennen kuin rikosta on edes tehty, on varsin vaikea arvioida kuinka törkeä se toteutuessaan tulisi olemaan. Kun lisäksi oikeus annettaisiin myös "henkilöllisyyden selvittämiseen esimerkiksi kuulustelutilanteessa", laajenisi sormenjälkitietokannan hyödyntäminen huolestuttavalla tavalla koskemaan käytännössä myös varsin lieviä rikoksia. Ylilyöntejä olisi varmasti odotettavissa.

Passilain uudistus johtuu EU:n passisäännöksistä. Piraattipuolueen mielestä uudistuksesta voidaan saada jollakin tavalla siedettävä vain seuraavin muutoksin:

     1) Kansallista sormenjälkirekisteriä ei perusteta (näin ovat useat EU-maat jo päättäneet).
     2) Alle 15-vuotiaat vapautetaan sormenjälkien ottamisesta.
     3) Laki säädetään enintään viiden vuoden määräajaksi (hallituksen tulisi arvioida lain 
     tarpeellisuus uudelleen, terrorismihysterian mahdollisesti jo lievennyttyä).

Vaihtoehtoisesti sormenjälkien antaminen voisi olla vapaaehtoista. Halukkaat voisivat suojautua paremmin identiteettivarkauksia vastaan, mutta ketään ei siihen pakotettaisi.

"Turvallisuuselimien mahdollisuuksia tarkkailla yksipuolisesti kansalaisten kaikkia liikkeitä ei ole tarvetta laajentaa", sanoo puolueen tiedottaja Kaj Sotala. "Etenkään aikana, jona säännöllisesti raportoidaan siitä, miten milloin miltäkin taholta on tullut vuotaneeksi julkisuuteen arkaluontoisia tietoja."

Lähteet

Carl E. Wahlman Puheenjohtaja Piraattipuolue ry