Purje mediamaksu siirtyy

Kohteesta PiraattiWiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Mediamaksu siirtyy

Viestintäministeri Suvi Lindén ilmoitti tiedotustilaisuudessa 11. maalisuuta Ylen rahoitusta koskevan lain uudistamisen siirtämisestä seuraavalle hallitukselle. Syy käsittelyn jäädyttämiseen on Lindénin mukaan sekä sosiaalinen että poliittinen.

Sosiaali- ja terveysministeriön työryhmä ei ole Lindénin mukaan keksinyt keinoa korvata maksu pienituloisille. Ministeri Liisa Hyssälä torjuu väitteen ja kertoo, että työryhmä on pohtinut tähän useita malleja, joista oltaisiin voitu valita sopivin vaihtoehto.

Lindénin mielipide mediamaksua kohtaan on ollut erittäin positiivinen. Nyt Lindén on kuitenkin siirtämässä lain käsittelyä siitä saadun palautteen perusteella. Hänen mukaansa Ylen rahoittaminen valtion budjetista olisi pitkällä tähtäimellä sosiaalisesti oikeudenmukaisin ratkaisu.

Maksusta on ollut runsaasti kiistelyä poliitikkojen välillä ja sitä vastaan on järjestetty mielenosoituksia. Huomiota on herättänyt myös lakiesityksen valmistelu täysin suljettujen ovien takana.

Mediamaksu olisi ollut luultavasti 199 euroa, jonka jokainen asuntokunta olisi joutunut maksamaan riippumatta tulotasosta tai taloudessa asuvien henkilöiden määrästä. Lisäksi yli 400 000 euroa vuodessa tienaavat yritykset ja yhteisöt olisivat maksaneet maksun kolminkertaisena. Kesällä 2009 hyväksytyn lain oli tarkoitus tulla voimaan vuonna 2012.