Eurovaalivalvojaiset

Kohteesta PiraattiWiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Ehdokkaat ja äänestysaika

Ruotsin piraattipuolue on asettanut 20 ehdokasta. Ehdokaslista löytyy Valmyndighetenin sivuilta

Koska piraattipuolue ei saanut Suomessa asetettua ehdokkaita, osoitetaan tukemme naapurimaan piraattipuolueelle ja järjestetään vaalivalvojaisia ympäri maata. Äänestyspäivähän on 7.6. myös Ruotsissa, jollon ilmeisesti julkistetaan myös tulos. Tuloksen julkistaminen tapahtuu kaikissa EU-maissa samaan aikaan eli suurin piirtein 22.00 Suomen aikaa.

Ääntenlasku ja tulosten julkaisu

Ääniä aletaan laskemaan äänestyspäivänä (7.6.). Vaalipaikkojen sulkeuduttua klo 20.00 siirretään ennakkoäänet vaalitietojärjestelmään ja tulos annetaan julkisuuteen. Sen jälkeen vaalitietojärjestelmään siirretään vaalilautakuntien alustavat laskelmat sitä mukaan kuin ne vaalipäivän iltana valmistuvat. Yleensä alustava tulos on kokonaisuudessaan selvillä viimeistään kello 23. Tämä ei vielä meinaa että tulos olisi virallinen!

Virallinen tulos

Vaalipiirilautakunnat aloittavat äänestyslippujen tarkastuslaskennan vaalipäivän jälkeisenä maanantaina kello 9. Tarkastuslaskennan tulos tulee olla valmis seuraavana keskiviikkona kello 18, jolloin vaalipiirilautakunnat vahvistavat vaalien lopullisen tuloksen vaalipiireissä

Käytäntö on poimittu vaalit.fi sivustolta - voi olla että ruotsissa käytäntö on toinen. Korjaile tietoja jos tiedät ruotsin käytännöistä

Helsinki

Tapahtumapaikka ja -aika

Taloyhtiön yhteistila klo 19:sta eteenpäin. Osoite on Pitäjänmäentie 13, C-rappu; sijaitsee aivan Pitäjänmäen juna-aseman vieressä.

Reittiohjeita antaa järjestäjä Joonas "JoonasD6" Mäkinen, jonka tavoittaa numerosta 040 700 5190.

Toimintaa

  • Piraattiradion ja/tai Piraatti-TV:n livelähetys ja/tai nauhoitus; yritetään streamata koko tapahtuma
  • Live-videostreamia Ruotsista/Ruotsiin
  • grillausta
  • pelejä

Nettiyhteys epäselvä; "mokkulat" ja mobiilinetit mukaan!

Tampere

Ajankohta

Sunnuntaina 7.6. klo 18.00 eteenpäin.

Saunotaan ensin (pyyhe mukaan). Varsinainen vaaliepiikka alkaa siinä klo 20 tienoilla.

Tapahtumapaikka

  • Kyuu Eturautin asunto osoitteessa Multisillankatu 5 C 35
    • Bussi 26, Multisillankadun pysäkki. Myös jokuset ei-Tampereen-sisäiset linjat ajavat tuosta ohi
    • Autolla tulevat, pysäköikää kadun varteen tai taloa vastapäätä olevalle vierasparkille

Naapurista löytyy grilli[1] jota voi soveltaa ruokatarpeisiin.

Isännän huomioita

  • Saa tuoda omia eväitä ja juomia mukaan (duh)
  • Tupakointia voi harjoittaa talon alakerrassa pihalla
  • WLAN ja pari talon läppäriä on, mutta nettiyhteys on ajoittain epävakaa. Mokkulalliset ovat kenties onnekkaampia.
  • Olen metsässä la-su välisen yön ja palaan kotio joskus 15-16 tienoilla. Jos viikonloppuna tulee asiaa tai kysyttävää, puhelin on keksitty - 050 5950047. EI TEKSTIVIESTEJÄ!

Järjestäjiä

Muita vapaaehtoisia?