Muutokset

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Yhdistyslaki

796 tavua lisätty, 11. tammikuuta 2009 kello 23.16
Kommentit pykäläehdotuksista
Piraattipuolue pitää ehdotusta etäosallistumisen mahdollistamisesta kokouksissa erittäin kannatettavana ja toivottavana. Esitys on kuitenkin jäänyt siinä mielessä puolitiehen, että se ei mahdollista kokousten pitämistä kokonaan etäosallistumisella. Esityksestä ei käy ilmi, kuinka suuri osuus kokouksen osanottajista voi olla etäosallistujia. Tämä on tulkittavissa niin, että fyysisesti samassa paikassa olevia henkilöitä on oltava vähintään sen verran, että he yksinään muodostaisivat päätösvaltaisen kokouksen. Tämän pitäisi kuitenkin käydä esityksestä selkeämmin ilmi.
Piraattipuolue ei näe estettä kokonaan verkossa tai vaikkapa videoneuvotteluna pidettävien kokousten sallimiselle. Piraattipuolue kummeksuu oudoksuu mietinnössä esitettyä näkemystä, että "perinteisestä kokouksesta luopuminen voisi johtaa vaikeisiin rajanvetotilanteisiin muun muassa sen suhteen, milloin päätöksenteon voidaan katsoa tapahtuneen". Etäosallistumisessa on mahdollista käyttää aivan samanlaista kokousmenettelyä kun perinteisissäkin kokouksissa. Päätöksenteko tapahtuu, kun keskustelu on käyty, esitykset tehty ja kun puheenjohtaja on ilmaissut päätöksen syntyneen.
Osallistumisoikeuden ja ääntenlaskennan oikeellisuuden selvittämistä koskevan maininnan (ehdotettu 17 §:n 2 momentti) tarkoitusta ja soveltamista olisi lakitekstissä tai ehdotuksen perusteluissa selvennettävä. Tällä hetkellä on vaikea ennustaa, miten mainittua kohtaa ryhdyttäisiin tulkitsemaan, ja se voisi pahimmillaan vesittää koko pykälän. Yhdistykset saattaisivat joutua turvautumaan niiden varallisuuteen nähden kalliisiin ratkaisuihin, taikka sellaisiin ratkaisuihin jotka eivät ole yleisesti käytössä (vaikkapa vahva sähköinen tunnistaminen).
Ehdotamme esitetyn uuden 17 §:n 2 momentin sanamuodoksi seuraavaa:
 
Säännöissä voidaan määrätä, että kokoukseen voidaan osallistua tai kokous voidaan pitää kokonaan postitse, tietoliikenneyhteyden avulla tai muulla vastaavalla tavalla.
 
Esitetyn uuden 17 §:n 3 momentin säädökset jäsenten yksimielisestä päätöksenteosta ilman varsinaista kokousta on muotoiltu turhan hankaliksi. Lainkohdassa ei pitäisi edellyttää jokaisen jäsenen omakätistä allekirjoitusta, vaan muukin kirjallinen, esimerkiksi sähköpostitse tapahtuva hyväksyminen tulisi sallia.
 
Ehdotamme esitetyn uuden 17 §:n 4 momentin sanamuodoksi seuraavaa:
 
Jäsenet voivat yksimielisinä päättää yhdistyksen kokoukselle kuuluvasta asiasta ilman kokousta. Päätös on tehtävä kirjallisesti, päivättävä ja kunkin yhdistyksen jäsenen on hyväksyttävä se allekirjoituksella, sähköpostitse tai muulla vastaavalla tavalla kirjallisesti. Kirjalliseen päätökseen sovelletaan muuten, mitä yhdistyksen kokouksen pöytäkirjasta säädetään.
'''119) Yhdistyslain 19 § Liittoäänestys'''
Byrokraatti, ylläpitäjä, uploadaccess
1 623
muokkausta

Navigointivalikko