Muutokset

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Ydin

1 751 tavua lisätty, 31. elokuuta 2009 kello 20.58
ei muokkausyhteenvetoa
Piraattipuolue on elokuussa rekisteröity puolue, joka on pohjimmiltaan kansalaisoikeusliike. Äkkiseltään monelle on tullut nimestä reaktio "Kaikki-mulle-heti-nyt-ilmaiseksi-puolue". Tutustuminen saa puolueen kuitenkin usein nopeasti vaikuttamaan houkuttelevammalta. Tekijänoikeusteollisuus on viime vuosikymmeninä yhä suuremmissa määrin pyrkinyt lobbaamaan läpi lakeja, jotka uhkaavat haitata lainkuuliaisten elämää aivan yhtä paljon kuin lainrikkojienkin. Samaan aikaan muut tahot kaventavat hyvää vauhtia mm. ihmisten yksityisyyttä ja sananvapautta. Yhteistä kaikille hankkeille on, että niiden esitetään olevan yleisen edun mukaisia, vaikka ne todellisuudessa hyödyttävät vain pientä eliittiä. Näin on myös esimerkiksi Piraattipuolueen kritisoimien lääkepatenttien kanssa - ne kerryttävät tehokkaasti yksityisten tahojen rahapusseja, vaikka merkittävä osa niihin liittyvästä tutkimuksesta tehdään julkisilla varoilla.
 
Puolue ei tekijänoikeus- ja patentti-kysymysten ulkopuolella ota taloudellisiin kysymyksiin kantaa, joten se ei perinteiseen talousakseliin sijoitu. Se on osallistumassa syksyllä pidettäviin Loviisan kuntaliitoksen vuoksi pidettäviin ylimääräisiin kunnalisvaaleihin, ja sen nuorisojärjestö Piraattinuoret järjestää aktiivisesti kaikenlaista toimintaa. Puolue pyrkiikin nyt tekemään pohjatyötä vuoden 2011 eduskuntavaaleja varten. Varsinaisen vaalitoiminnan ulkopuolellakin se pyrkii ylipäätään rakentamaan tietoisuutta kansalaisoikeuksien merkityksestä maassa, joissa niihin ei anna tunnuta osaavan suhtautua tarpeeksi vakavasti. Esimerkiksi passilain uudistuksen yhteydessä luotu sormenjälkirekisteri meni läpi huolestuttavankin vähällä kohulla.
 
------------
 
 
Piraattipuolue on elokuussa 2009 Suomen puoluerekisteriin merkitty kansanvälisesti kovaa kasvua kokeva poliittinen liike, joka pyrkii turvaamaan ihmisten perusoikeudet ja poistamaan vanhentuneita rajoitteita. Äkkiseltään monelle on tullut nimestä reaktio "Kaikki-mulle-heti-nyt-ilmaiseksi-puolue". Olemme kuitenkin huomanneet, että kun he tutustuvat siihen mitä Piraattipuolue ja sen tarkoitukset todella ovat, puolue näyttääkin yhtäkkiä houkuttelevammalta kuin perinteiset suurpuolueet.
Byrokraatti, ylläpitäjä, uploadaccess
221
muokkausta

Navigointivalikko