Muutokset

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Vastineet

1 tavu poistettu, 15. kesäkuuta 2009 kello 01.13
p
Taloussanomiin
Toivottavasti Kotilainen käyttäisi vertaisverkkoja tarpeeksi ymmärtäkseen, että niissäkin olisi runsaasti parantamisen varaa, jos kyseessä olisi musiikkipalvelu. Bittorrent-tekniikka on mitä mahtavin datan jakamiseen yleensä, mutta jos mediateollisuutta häiritsevät lähinnä musiikki ja elokuvat, he voisivat tarjota paljon vertaisverkkoja parempaa palvelua.
Todellisuudessa tekijänoikeusteollisuus on alusta alkaen tarjonnut Internetissä surkeaa tai olematonta palvelua ja musiikkia muodossa, joka on huomattavasti huonommin käytettävää kuin tavanomainen CD. Ilman vertaisverkkojakelua levy-yhtiöt eivät olisi kokeeneet kokeneet paikkaansa uhatuksi ja kuluttajan asema olisi nykyistäkin huonompi. The Pirate Bay on pakottanut konservatiivisen mediateollisuuden ottamaan kantaa muuttuvaan maailmaan ja luomaan kuluttajille uusia palveluja, jotka olisivat teknologisesti olleet mahdollisia jo yli kymmenen vuotta sitten. Pienten torrent-palvelimien sulkeminen ei ole positiivinen asia. Päinvastoin se edustaa huolestuttavaa kehitystä yhteiskunnassa, jossa iso raha voi pelotella pienet toimijat hiljaiseksi. Esimerkiksi monet kansanlaisjärjestöt käyttävät Pirate Bayn kaltaisia palveluita oman materiaalinsa jakamiseen.
Erityisen huolestuttavaa ja varmasti paikkansa pitävää on TTVK:n Kotilaisen näkemys, että Pirate Bay -tuomion jälkimainingeissa "tulevaisuudessa nähdään enemmän kansallisia päätöksiä nettiyhteyksien rajoittamisesta". Kotilainen ihannoi tulevaisuutta, jossa ihmisten perusoikeuksia rajoitetaan yksittäisen teollisuudenhaaran painostuksesta. Nyt onkin syytä miettiä hyvin tarkkaan, annammeko vallan yhdelle teollisuudenhaaralle katkaista keskivertokansalaisen nettiyhteys ''epäilyn'' perusteella, kuten Ranskassa oli käymässä. (http://piraattiliitto.org/uutiset/2009/05/ranskan-hadopi-laki-lapi-myos-senaatissa-sosialistit-lannistuivat). Huomatkaa, että Ranskassa perustuslakituomioistuin totesi kyseisen lainkohdan perustuslain vastaiseksi (http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Ranska+ei+saa+katkoa+piraattien+nettiyhteyksiä/1135246770367). Valitettavasti Suomessa kansalaisilla ei ole vastaavaa suojaa teollisuuden ahneutta vastaan.
3
muokkausta

Navigointivalikko