Muutokset

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Tiedote-11.9.

457 tavua poistettu, 11. syyskuuta 2008 kello 20.06
ei muokkausyhteenvetoa
Hieman alle 700 jäsenen Piraattipuolue aloittaa perjantaina 12. syyskuuta 5 000 kannattajakortin keräämisen pyrkiäkseen puoluerekisteriin. Rohkeana tavoitteena on korttien kerääminen noin kuukaudessa.
– Tavoite on kova- Kaikkien allekirjoittajien ei tarvitse jokaista linjanvetoamme kannattaa, mutta mahdollinen. Asiallemme löytyy paljon tukijoitakunhan näkevät nykyisen lainsäädännön ja ilmapiirin olevan ongelmallisia ja tuoreempaa näkökulmaa kaipaavia, toteaa valaisee Piraattipuolueen puheenjohtaja Carl E. Wahlmanvarapuheenjohtaja Pasi Palmulehto.
Eduskunnan syyskausi alkoi myönteisissä merkeissäPiraattipuolue aikookin iskeä kolmella rintamalla ongelmakohtia vastaan. Kohteina ovat tekijänoikeusjärjestelmä joka ei puolueen mukaan palvele kulttuurin etuja enää nykyaikana, lähinnä haitalliset patentit lääke- ja ohjelmistopuolella, sekä kansalaisoikeuksien kuten demokraattisuuden ja yksityisyyden jatkuva rapautuminen. Puolue ei kuitenkaan epäröi myös tunnustaa edistysaskelia, kun eduskunta vihdoin sai aikaiseksi täysistuntojensa verkkolähetyksetja se pitää myönteisen kehityksenä vastikään alkaneita eduskunnan täysistuntojen videolähetyksi. Piraattipuolue kiittää eduskuntaa avoimuutta lisäävästä uudistuksesta. Tarvittava , joskin tahtoisi huomauttaa, että tarvittava tekniikka ja riittävät yhteysnopeudet tosin ovat kylläkin olleet olemassa jo kymmenisen vuotta.
====Passilain uudistus ja sormenjälkirekisteri huolestuttavat====
Tummia pilviä syystaivaalle tuo valmisteilla oleva passilain muutosesitys, joka on tarkoitus antaa eduskunnan käsittelyyn ennen vuoden loppua. Passeihin tulee uutena biotunnisteena sormenjälki, joka kerätään jokaiselta passin hankkijalta iästä riippumatta, myös pikkulapsilta. Sormenjäljet aiotaan lisäksi tallentaa kansalliseen rekisteriin poliisin käyttöä varten. Tietosuojavaltuutettu, oikeusministeriö ja liikenne- ja viestintäministeriö ovat jo ilmaisseet vastustavansa ehdotettua rekisteriä.
– Sormenjälkirekisteri olisi suuri askel kohti valvontayhteiskuntaa, jossa kaikkia kansalaisia kohdeltaisiin rikollisinaMutta myös huolestuttavia merkkejä on ilmassa. Tummia pilviä syystaivaalle tuo valmisteilla oleva passilain muutosesitys. Passeihin tulee uutena biotunnisteena sormenjälki, varoittelee Wahlmanjoka kerätään jokaiselta passin hankkijalta iästä riippumatta. – Sormenjälkien ottaminen pikkulapsilta Sormenjäljen muuttuvuuden alle 6-12 vuotiailta ei edistä turvallisuuttatosin todennäköisesti oteta jälkiä. Sormenjäljet tallennetaan kansalliseen rekisteriin poliisin käyttöä varten. Tietosuojavaltuutettu, oikeusministeriö ja liikenne- ja viestintäministeriö ovat jo ilmaisseet vastustavansa ehdotettua rekisteriä.
Lausuntokierrokselle juuri lähteneessä hallituksen esitysluonnoksessa todetaanSormenjäljet aiotaan lisäksi tallentaa kansalliseen rekisteriin poliisin käyttöä varten. Tietosuojavaltuutettu, että sormenjälkiä ei oteta jos se esimerkiksi nuoren iän vuoksi on mahdotonta. EUoikeusministeriö ja liikenne-tasolla on keskusteltu kuuden vuoden alaikärajasta ja Saksassa käytössä oleva raja on 12 vuotta. Esitysluonnokseen ei kuitenkaan sisälly mitään ikärajaaviestintäministeriö ovat jo ilmaisseet vastustavansa ehdotettua rekisteriä.
Ehdotuksen mukaan sormenjäljet merkittäisiin kansalliseen rekisteriin. Poliisi saisi oikeuden käyttää sormenjälkiä vainajien tunnistamiseksi ja "erityisen törkeiksi luokiteltujen ja yhteiskunnallisesti vakavien rikosten ehkäisemisessä ja selvittämisessä". Törkeän rikoksen määritelmä otettaisiin ehdotuksen mukaan pakkokeinolain 5 a luvun 3 §:stä. Määritelmä kattaa esimerkiksi liudan omaisuusrikoksia, parituksen ja huumausainerikoksen, yhteensä kuutisenkymmentä rikosnimikettä. Vakavien rikosten "ehkäisyn" määritelmä huolestuttaa. Ennen kuin rikosta on edes tehty, on varsin vaikea arvioida kuinka törkeä se toteutuessaan tulisi olemaan. Ylilyöntejä olisi varmasti odotettavissa.
Vakavien rikosten "ehkäisyn" määritelmä huolestuttaa. Ennen kuin rikosta on edes tehty, on varsin vaikea arvioida kuinka törkeä se toteutuessaan tulisi olemaan. Ylilyöntejä olisi varmasti odotettavissa. Poliisi voisi vapaasti epäillä esimerkiksi kannabiksen kotikasvattajaa huumausainerikoksesta ja hyödyntää tutkinnassa sormenjälkirekisteriä. Kun lisäksi oikeus annettaisiin myös "henkilöllisyyden selvittämiseen esimerkiksi kuulustelutilanteessa", laajenisi sormenjälkitietokannan hyödyntäminen huolestuttavalla tavalla koskemaan käytännössä myös varsin lieviä rikoksia. Passilain uudistus johtuu EU:n passisäännöksistä. Piraattipuolueen mielestä uudistuksesta voidaan saada jollakin tavalla siedettävä vain seuraavin muutoksin: * 1) kansallista Kansallista sormenjälkirekisteriä ei perusteta (näin ovat useat EU-maat jo päättäneet);.* 2) edes alle 15-vuotiaat vapautetaan sormenjälkien antamisesta;Koska sormenjäljen on tarkoitus olla kansalaisille vain lisäturva, sen tulisi olla vapaaehtoinen.* 3) laki säädetään enintään viiden vuoden määräajaksi (hallituksen tulisi arvioida lain tarpeellisuus uudelleen, terrorismihysterian mahdollisesti jo lievennyttyä).  – Passilain uudistuksessa on kysymys valtavista arvovalinnoista. Millaisessa yhteiskunnassa haluamme elää? Mikä takaa ettei Iso-Britanniassa tapahtuneiden kaltaisia tietovuotoja satu Suomessa?, kyselee Wahlman.
====Lähteet====
Byrokraatti, ylläpitäjä, uploadaccess
221
muokkausta

Navigointivalikko