Muutokset

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Tiedoteluonnos3

2 710 tavua lisätty, 10. marraskuuta 2008 kello 14.55
Ehdotus #2
Koska perustamme Kävelyvaltuutetun, joka valvoo että ihmiset noudattavat hyviä tapoja kävellessään, eivät tallaa nurmikoita, kuseksi toisten nurkille, kävele päin punaista, juoksentele yli nopeusrajoitusten ja jolle voi aina valittaa mikäli näin on nähnyt tehtävän? Nimilaputhan jokaisella tämän ajatuksen mukaan olisi luonnollisesti oltava jotta kyseisen sääntöjen tai hyvien tapojen rikkurin voi tunnistaa helposti.
 
==Piraattipuolue tyrmää Hyvärisen moraalipoliisin==
Julkisen sanan neuvoston (JSN) puheenjohtaja Pekka Hyvärinen haluaisi nettivaltuutetun kaitsemaan harhateille ajautunutta nettikansalaisten laumaa (HS.fi 10.11.). Hyvärinen visioi, että kansalaiset voisivat kannella moraalittomasta aineistosta, jota verkkoon laittaneita voitaisiin sakottaa tai velvoittaa julkaisemaan langettava päätös.
 
JSN:n toiminta perustuu siihen, että tiedotusvälineet vapaaehtoisesti sitoutuvat noudattamaan yhteisesti sovittuja normeja. Hyvärisen moraalipoliisi sen sijaan valvoisi ilmeisesti pakolla jopa yksityishenkilöiden blogeja ja keskustelufoorumeita. Tällainen olisi juuri sellaista sananvapauteen sekaantumista, jota Hyvärinen kieltää haluavansa.
 
Internet on ”kaikilta kaikille” -media ja poikkeaa siten luonteeltaan olennaisesti perinteisistä ”harvoilta monille” -medioista. Hyvärisen ehdotus onkin naiiviudessaan hellyttävä. Hyvärinen ei näytä ymmärtävän, että moraalipaniikkiset sensuuriyritykset kääntyvät verkossa itseään vastaan. Sakkoja saaneiden sivustojen sisältöä alettaisiin heti tarkoituksellisesti levittää ympäri nettiä (ilmiö tunnetaan nimellä ”Streisand effect”). Yksityishenkilöitä ei myöskään tietenkään voi järkevällä tavalla velvoittaa julkaisemaan moraalipoliisin langettavia päätöksiä. Yhtä mahdotonta on myös pakottaa ihmiset kirjoittamaan omilla nimillään.
 
Kukaan ei ole ehdottanut toripoliisia, jolle voisi tehdä kantelun loukkaavista kahvilakeskusteluista. Suuri osa verkon kautta tapahtuvasta viestinnästä on verrattavissa lähinnä kaveripiirin pulinoihin. Jokainen nettisukupolven edustaja osaa erottaa toisistaan toimittajavastuullisen julkaisutoiminnan ja yksityishenkilöiden mielipidepalstat. Nuorison sijasta Hyvärisen kannattaisikin olla huolissaan omasta sukupolvestaan. Sillä kun näyttää olevan vielä pitkä matka sen hyväksymiseen, että sananvapaus on verkon myötä vihdoinkin todella toteutunut, hyvässä ja pahassa.
 
Torikeskustelujen sisällöstä oltiin kyllä huolestuneita antiikin Ateenassa, jossa valtaeliitin mielestä vääriä mielipiteitä esittänyt Sokrates tuomittiin kuolemaan nuorison villitsemisestä. Hyvärinen näyttäytyykin ehdotuksineen lähinnä yhtenä Sokrateen tuomitsijoista. Hän ei osaa sijoittaa asioita historialliseen kontekstiin, eikä ymmärrä ehdotustensa käytännön toteuttamisen mahdottomuutta.
 
Piraattipuolue ei halua, että netin fantastisia mahdollisuuksia tärvätään moraalipainkointiin ja väärien mielipiteiden kitkemiseen. Laittoman aineiston rajat on määritelty rikoslaissa. Ylimääräisiä moraalinvartijoita ei tämän lisäksi kaivata.
Byrokraatti, ylläpitäjä, uploadaccess
1 623
muokkausta

Navigointivalikko