Tekemistä

Kohteesta PiraattiWiki
Versio hetkellä 4. elokuuta 2008 kello 20.22 – tehnyt Dragu (keskustelu | muokkaukset) (lisätty kommentti hyvästä mausta ja laista)
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Tämän sivun tarkoitus on listata tekemistä innokkaille. Järjestelminen on kategorisoitu vaativuuden ja vakavuuden mukaan. Järjestely vaatii aikaa, energiaa ja visiota, mutta ennen kaikkea kykyä saattaa loppuun sen minkä aloittaa. Piraattipuolueen täytyy ja kuuluukin toimia hyvän maun ja Suomen lain rajojen sisällä.

Yhteystietoja

  • Anton Tamminen / Yleinen kampanjavastaava
  • +358 40 823 6807
  • anton.tamminen(@)piraattipuolue.fi

Yleistä tekemistä

  • Kerro tuttavillesi piraattipuolueesta sen tavoitteista ja etenkin sen tavoitteiden perusteluista
  • Järjestä paikkakunnallesi kannattajakorttitilaisuus, esimerkiksi suurille toreille jne. Kortteja ei kuitenkaan voi vielä kerätä, koska odotamme oikeusministeriön päätöstä. Valmiiksi painettuja kannattajakortteja toimitetaan tilaisuuksiin joilta odotetaan suurempia allekirjoitusmääriä. Kortteja voi myös tulostaa itse melko edullisesti.
  • Organisoi paikkakuntasi piraatit, ole näihin yhteydessä ja ilmoittautukaa paikallisryhmäksi
  • Suunnittele Piraattipuolueen kangas/haalarimerkki

Kampanjaintoilijat/Propagandatyöryhmä/vapaaehtoiset ottakaa yhteyttä

  • Valmistele EU-vaalikampanjaa. Vaalikampanjointi alkaa käytännössä aivan lähiaikoina. Tälle tulisi myös osoittaa erillinen työryhmä joka sitoutuu toteuttamaan suunnitelmia.
  • Suunnittele piraattipuolueelle pystyjuliste joka erittäin lyhyesti kertoo mitä piraattipuolue ajaa ja etenkin miksi. Ei vain lista tavoitteista.
  • Organisoi, suunnittele, luo ja painata sanomallisia vaakasuorajulisteita kooltaan ~ 200 x 80cm tai enemmän jotka voidaan ripustaa m.m. standeille
  • Suunnittele ja toteuta Piraattiaiheista materiaalia kuten valistavia sarjakuvastrippejä ja filmipätkiä
  • Suunnittele ja toteuta ryhmässä Piraattipuolueen kannattajatuotteiden nettikauppa
    • ...ja tähän erilaisia kannatustuotteita. Luova huumori lisää myyntiä.

Hallitus/toimihenkilöt/vapaaehtoiset ottakaa yhteyttä

  • Järjestä luento- ja seminaaritilaisuuksia jotka liittyvät puolueen asioihin, sekä puolueen jäsenille että yleensä kansalle
  • Järjestä teostovapaan musiikin ja muun kulttuurin bileet syksyllä 2008
  • Järjestä Alt-Partylle standi ja mahdollisesti kampanjamateriaalia
  • Järjestä Desuconin paneeliin vastaväittelijä/toinen osapuoli
  • Keksi muita tilaisuuksia joihin osallistua eri tavoin