Suunnittelutapaaminen 5.-7.7.2009

Kohteesta PiraattiWiki
Versio hetkellä 3. lokakuuta 2014 kello 13.06 – tehnyt Simmu (keskustelu | muokkaukset)
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Eduskuntavaalien ja paikallistoiminnan suunnittelutapaaminen Tampereella 5.7.–7.7.2009

Piraattipuolueen hallitus ja vaalipiirivastaavat sekä Piraattinuorten hallituksen edustajat kokoontuivat Tampereelle keskinäiseen tapaamiseen. Tapaamisen pääaiheita olivat eduskuntavaaleihin valmistautumisen perusteellinen suunnittelu sekä vaalipiiriyhdistysten perustamisen suunnittelu ja vaalipiiritoiminnan kehittäminen. Lisäksi katsottiin vuosikokouksessa hyväksyttyä toimintasuunnitelmaa ja sen päätavoitteiden toteutumista tapaamiseen mennessä ja toteuttamista loppuvuoden aikana, sekä mietittiin hieman vuoden 2010 toimintaa.

Muistiinpanot

Tulee.

Paikka

Osoite: Kuokkamaantie 4, Tampere (Nekala) Sisäänkäynti etuovesta Tammertukun keskuksen kautta - ei siis takakautta kuten perustuskokouksessa.

Alustava ohjelma

Sunnuntai

  • Kokoontuminen klo 18 Tampereen rautatieaseman edessä lippujen, muun pp-rekvisiitan ja flyereiden kanssa, hengailua paikalla
  • Jalkaudutaan keskustan ravitsemusliikkeisiin
  • Kaikki tervetulleita

Maanantai

  • 10.00 Työskennellään käsiteltävien asioiden parissa
  • 13.00-14.00 Lounastauko
  • Jatketaan kunnes väsähdetään, mikä saa tapahtua aikaisintaan klo 18

Tiistai

  • 10.00 Jatketaan työskentelyä käsiteltävien asioiden parissa
  • 16.00 Lopetellaan
  • Jossakin välissä hallituksen kokous? Voi olla muukin päivä.
  • H-YARRin kokous
  • Piraattiradion nauhoitus menneestä vuodesta ja tulevista suunnitelmista?

Käsiteltävät asiat

Eduskuntavaalit 2011

Paikallistoiminta

  • Katsaus paikallistoiminnan tilanteeseen
  • Paikallistoiminnan käynnistäminen useammissa vaalipiireissä
  • Virallisten piiriyhdistysten perustaminen
  • Piraattipuolueen paikallistoiminnan ja Piraattinuorten toiminnan yhteensovittaminen

Toimintasuunnitelman seuranta

  • Mitkä vuoden 2009 toimintasuunnitelman kohdat ovat jo toteutuneet tai toteutumassa?

Piraattipuolueen päätavoitteita toimintavuodelle 2009 ovat:

  1. paikallistoiminnan kehittäminen
  2. tiiviin ja toimeliaan yhteisön luominen puolueen toimintaa edistämään
  3. toimintatapojen vakiinnuttaminen
  4. puoluerekisteriin pääsy
  5. vuoden 2011 eduskuntavaaleihin valmistautuminen
  6. yhteistyön lisääminen kansalaisjärjestöjen, puolueiden ja viranomaisten kanssa
  7. kansalaistoiminnan järjestäminen
  8. vilkas tiedotustoiminta erityisesti verkossa
  9. puolueohjelman ja sääntöjen täsmentäminen tarvittaessa
  10. jäsenmäärän kasvattaminen jatkuvasti koko toimintavuoden ajan
  • Mitkä vuoden 2009 toimintasuunnitelman kohdat eivät ole vielä toteutuneet ja miten ne toteutetaan?
  • Mitä tapahtuu vuonna 2010?
  • Freedom not Fear, 12.9.2009