Sanomakannari

Kohteesta PiraattiWiki
Versio hetkellä 7. toukokuuta 2009 kello 09.06 – tehnyt Kaj Sotala (keskustelu | muokkaukset)
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Piraattipuolue pitää Sanoma Newsin toimintaa huolestuttavana

Julkisuudessa on viime aikoina ollut keskustelua uudesta sopimuksesta, jota Sanoma News on alkanut vaatimaan avustajiltaan. Toisin kuin alan käytännöissä tähän asti, tämä sopimus veisi tekijöiltä kaikki oikeudet itse uudelleenkäyttää omaa materiaaliin myöhemmin, samalla kun antaisi Sanoma News -konsernille täydet oikeudet kyseisen materiaalin kaikenlaiseen uusiokäyttöön. Piraattipuolue näkee tilanteessa syytä huoleen.

Vaikka Piraattipuolue kannattaakin nykyisten tekijänoikeuksien lieventämistä, tulee tekijällä silti aina olla mahdollisuus hyötyä omasta teoksestaan ja käyttää sitä miten haluaa. Nyt tarjottu sopimus ei jätä tätä mahdollisuutta, vaan hänen tulisi luovuttaa "yksinoikeudella kaikki nykyiset ja tulevat taloudelliset oikeudet" ikuisiksi ajoiksi. Piraattipuolueen pitkäaikainen kanta on, että tekijänoikeusjärjestelmää ajetaan yhä voimakkaammin pelkästään turvaamaan suuryhtiöiden eikä alkuperäisten tekijöiden etuja, ja tämänlaiset vaatimukset ovat siitä yksi merkki lisää.

Periaatteessa luovutettavien oikeuksien laajuus on toki tekijän ja levittäjän välinen neuvotteluasia. Sanoma Newsin kohdalla asian kuitenkin tekee huolestuttavaksi sen merkittävä markkina-asema. Mikäli sopimuksesta kieltäytyy, sulkee se suuren osan merkittävistä suomalaisista lehdistä pois. Tämä kehitys tekee myös muille julkaisijoille helpommaksi alkaa vaatia samanlaista sopimusta omasta puolestaan, johtaen tekijöiden kannalta entistä huolestuttavampaan tilanteeseen. Lakiteknisesti ottaen Sanoma Newsin vaatimuksissa ei ole mitään vikaa, mutta onkin siksi syytä kysyä, pitäisikö lakia muuttaa siten, että se suojaisi paremmin alkuperäisiä tekijöitä eikä mahdollistaisi tämänkaltaista painostamista. Levittäjien mahdollisuuksia heikentää alkuperäisen tekijän uudelleenkäyttöoikeuksia voisikin olla syytä rajoittaa.

Asiassa ollaan myös oltu huolestuneita Sanoma Newsin toisesta uudesta vaateesta, oikeudesta uudelleenkäyttää kaikkea materiaalia eri medioissa, ilman erillistä lisäneuvottelua tai -korvausta. Tämä vaatimus on jossain määrin perustellumpi - ei ole toivottavaa, että uusien medioiden käyttöönotto hidastuu rajoittavista vanhoista sopimuksista, joissa ei ole otettu huomioon uutta tekniikkaa. Piraattipuolue näkisi kuitenkin kohtuullisena sen, että oikeudet laajemmin luovuttavaan sopimukseen myös sisältyisi vastaavasti suurempi korvaus. Myös mahdollisuus kieltäytyä oikeuksien laajemmasta luovuttamisesta jossain määrin alhaisempaa korvausta vastaan auttaisi ylläpitämään alkuperäistenkin tekijöiden oikeuksia.