Muutokset

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Purje piraattienvastaisuudenhinta

3 tavua lisätty, 26. tammikuuta 2010 kello 01.56
ei muokkausyhteenvetoa
Kuva: http://mitol.trap.fi/arts/purje/4/kustannukset.png (Jaana Parviainen)
Piraattijahtiin kulutetaan Suomessa valtion varoja vuosittan vuosittain yli 15 miljoonaa euroa.
Aapo Alasuutari
International Federation of the Phonographic Industry (IFPI) esitteli tammikuun kolmannella viikolla katsauksensa musiikkiteollisuuden näkymiin vuonna 2010. Raportti maalaili tummin sävyin kulttuuritonta tulevaisuutta ja vaati kovempaa lainsäädäntöä piratismin kourissa kärsivän musiikkiteollisuuden avuksi. Se jätti kuitenkin huomioimatta sen, että musiikkiteollisuus on ollut nousujohteessa jo jonkin aikaa. Ainoastaan ääniteteollisuuden voitot ovat laskeneet, eikä ääniteteollisuutta suinkaan pidä sekoittaa koko musiikkiteollisuuteen.
Musiikkiteollisuus on uuden vuosituhannen alkumetreiltä lähtien kokenut murroskautta. Artistien tulot ovat siirtyneet yhä enemmän levymyynnistä keikka- ja oheistuotemyyntiin. Heidän tulonsa ovat myös keskimäärin kasvaneet viime vuosina. IFPI jatkaa kuitenkin edelleen suuren yleisön varoittamista kulttuurin kuolemasta, mikä joka järjestön mukaan uhkaa, mikäli piratismia ei nitistetä.
Totuus on, että muusikot eivät ole pelkästään kasvattaneet tulojaan, vaan heitä on myös enemmän kuin koskaan ennen. Markkinoilla on yhä enemmän tungosta uusimpien tulokkaiden kesken. Internetissä työnsä julkaisevat, Creative Commons -lisenssiä käyttävät muusikot tuottavat suuria määriä musiikkia vapaasti tarjolle. Kulttuuri ei suinkaan ole kuolemassa.
Yhteiskunta joutuu sijaiskärsijäksi
Sen sijaan, että ääniteteollisuus ymmärtäisi muuttaa liikemallejaan ja pyrkisi täten korjaamaan oman laskusuhdanteisen tuloskäyränsä, se on painostanut lainsäätäjiä kirjoittamaan yhä paremmin heidän asiaansa ajavia lakeja. Näitä ovat esimerkiksi drm-lainsäädännöt, Lex Karpela, IPRED ja ACTA. Tämä , ja tämä siitä huolimatta, etteivät nämä lait pysty pysäyttämään yhteiskunnan teknologista kehitystä. Mitä ne sitten ovat saaneet aikaan?
Esimerkkejä on kaikkialla ympärillämme. Suomessa TTVK vaatii nuorelta espoolaismieheltä 3,6 miljoonan euron korvauksia hänen ylläpitämänsä vertaisverkkopalvelun väitetysti tuottamista tappioista. Etujärjestöjen kohteina eivät kuitenkaan ole vain verkon käyttäjät. Britanniassa paikallinen tekijänoikeusjärjestö pyrki estämään pienen kyläkaupan työntekijää laulamasta kaupassa, koska hänellä ei ollut tarvittavaa lisenssiä musiikin julkiseen esittämiseen. Ainoastaan kansalaisten vastalauseryöppy esti asian joutumisen oikeuden käsittelyyn.
941
muokkausta

Navigointivalikko