Muutokset

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Purje kkpiraattinakira

615 tavua poistettu, 7. maaliskuuta 2010 kello 16.12
ei muokkausyhteenvetoa
Kuka: Inka Salminen
Mikä: Piraattinuorten rahastonhoitaja, Kymen vaalipiiriyhdistyksen varapuheenjohtaja
Missä: Irc (nakira @ PirateNet)
Järjestöt: Piraattipuolue, Piraattinuoret
Mikä sai sinut mukaan piraattitoimintaan?
Kansalaisvaikuttaminen ja piraattiliikkeen tietynlainen radikaalius. Piraattipuolue keskittyy aiheisiin, jotkaovat oleellisia tietoyhteiskunnan kehittämisen kannalta ja pyrkii todella vaikuttamaan tärkeiksi kokemiinsaasioihin. Piraattiliikkeen ajamat asiat tuntuivat omilta ja mukaan lähteminen oli helppoa.
Miten vaalipiiriyhdistyksen varapuheenjohtajana näet vaalipiirien vaalipiiriyhdistysten vaikutusmahdollisuudet?
Vaalipiireillä on todella hyvät mahdollisuudet tehdä Piraattipuoluetta myös alueellisesti tunnetuksi.Vaalipiiriyhdistysten avulla näkyvyyttä saadaan enemmän koko maassaja helpottavat alueellista tiedonvälitystä. Vaalipiiriyhdistykset Yhdistykset pystyvät tekemään myöspaljon konkreettisia asioita, kuten vaali- ja tiedotustelttojen pystyttämistä ja kaduille jalkautumista. Myös tiedottaminen vaalipiirien sisällä on tehokkaampaa. Paikallistoiminta on ehdottoman tärkeää esimerkiksi tulevien eduskuntavaalien kannalta, ja joihin vaalipiiriyhdistysten panos on arvokas.
Olet Piraattinuorten perustajajäsen ja rahastonhoitaja. Millaista on toimia poliittisessa nuorisojärjestössä?
Piraattinuorissa toimiminen on antoisaa Antoisaa ja hauskaa. Piraattinuorten yhteishenki esimerkiksi poliittisten nuorisojärjestöjen välisessä jalkapalloturnauksessa oli on todella hyvä. Opimme koko ajan uutta järjestötoiminnasta muun muassa Ruotsin Ung Pirat -järjestöltä, jonka vieraina kävimme viime syksynä. Erityisen palkitsevaa Piraattinuorissa toimimisessa on onnistuneiden tapahtumien järjestäminen ja uusien aktiivien tapaaminen.
Suurin osa piraattiaktiiveista on miehiä, miten naiset saisi mukaan osallistumaan piraattiliikkeeseen?
Tärkeintä olisi näkyvyyden ja tiedottamisen parantaminen. Myös "nuorten nörttimiesten puolue" -leimasta tulisi pyrkiä eroon. Eri paikkakuntien aktiiviset piraattinaiset tekevät naisten osallistumisen varmasti helpommaksi, ja järjestämällä Järjestämällä enemmän erilaisia tapahtumia ja olemalla selvemmin esillä saataisiin varmasti enemmän naisaktiivejakin.
Sinut näkee usein keskustelemassa piraattien irc-verkossa. Millaista on piraattiyhteisöllisyys parhaimmillaan?
Piraattien keskuudesta löytää todella helposti samanhenkisiä ihmisiä, joiden kanssa on helppo kehittää esimerkiksi Piraattinuorten toimintaa. Piraattiagenda yhdistää ihmisiä, ja monet tekevät ahkerasti töitä yhteisten tavoitteiden saavuttamisen eteen. Samanhenkisten ihmisten kanssa tulee helposti toimeen, ja uusia ystävyyssuhteita syntyy helposti, olemme esimerkiksi hankkineet . Olen juuri muuttanut kahden muun piraatin kanssa kimppakämpänkimppakämppään. Piraattinuorissa on vahva yhteishenki ja uudet aktiivit otetaan hyvin vastaan. Parasta on nähdä aikaisempiin tapahtumiin osallistuneen piraatin tulevan uudestaan esimerkiksi kahvilatapaamisiinpaikalle.
Mikä on piraattipuolueen tavoitteissa sinulle tärkeintä?
Sananvapaus- ja avoimuuskysymykset. Sananvapautta ei tule rajoittaa, eikä ongelmia tule lakaista näkymättömiin sensuurin avulla.
777
muokkausta

Navigointivalikko