Purje kivistointrospektio2
Tapio edit
Poliittisen piraattiaatteen näkymiä – osa 2
Vieraskirjoittaja Harri Kivistön juttusarjassa käsittelemme piraattiliikkeen historiaa sen juurista nykyhetkeen.
Harri Kivistö
Jotta ymmärtäisimme, mikä tekee poliittisesta piraatista piraatin, lyhyt historiallinen katsaus termin käyttöön auttanee. Sana itsessään tulee latinasta ranskan kautta englantiin, missä se sai sittemmin nyt käsiteltävän voimakkaan sivumerkityksensä.
Piraattien kulta-ajan (noin 1650-1720) lopulla merirosvot olivat monella tapaa vaikuttaneet Uuden maailman valloittamiseen sekä siirtomaavaltojen keskinäiseen poliittiseen valtataisteluun. Esimerkiksi englanninkielinen sana privateer kuvasi merirosvoa, jolla oli hallituksen tuki muita siirtomaavaltoja vastaan.
Luvatonta painotoimintaa
Termi oli siis jo pitkään ollut käytössä ympäri Eurooppaa monenlaisissa yhteyksissä. Ei ole lainkaan yllättävää, että sen merkitys laajeni kattamaan myös uudenlaiseen valtataisteluun liittyvää omaisuuden siirtoa.
Kirjallisen sisällön luvattomat painokset sijoittuivat tavallisesti siirtokuntiin, joiden rannat olivat tunnettuja kaupankäyntiä laajalti häiritsevästä merirosvoista. Ainakin jo 1700-luvun alussa Daniel Defoe kutsui kirjaansa luvatta painavia piraateiksi. 1900-luvulla termi alkoi levitä käsiin, kun esimerkiksi äänilevyjen kehittäjiä ja tehtailijoita kutsuttiin Yhdysvalloissa piraateiksi.
Meidän ei ole tarpeen tarkastella termin kanssa yksinomaan internetaikakauden ilmiöitä. Historiasta havaitsemme, että uuden teknologian mahdollisuuksien kyseenalaistaessa vanhoja toimintamalleja oikeuksienomistajat näkevät oitis ympärillään merirosvoja.
Sata vuotta kansan suussa
Ajatus siitä, että tavaramerkkiloukkausten nimeäminen piratismiksi juontaa juurensa 1800-luvun lopusta, on virheellinen. Voidaan kuitenkin sanoa, että 1900-luvun aikana piraattituotteen käsite nousi vähitellen osaksi kuluttajien kielenkäyttöä.
Saavuttaessa vuosisadan toiselle puoliskolle piratismi oli ensisijaisesti väärennettyjen tuotteiden valmistamista ja levittämistä. Sittemmin siitä on tullut kuluttajien harrastusta kuvaava sana. Piraatti merkitsee yhä enemmän henkilöä, joka kopioi luvatta toiselle tekijänoikeuksien alaista sisältöä.
Termin monimerkityksisyys on hämärtänyt julkista keskustelua ja mahdollistanut mitättömien rikkeiden vaivattoman demonisoinnin. Yksittäisen tiedostonjakajan voi helpommin yhdistää vaikkapa ihmiskauppaan, kun mielleyhtymänä on tuoteväärennösten järjestäytynyt rikollisuus.
Uuden ajan piraatti
Vuosien retorisen pahoinpitelyn jälkeen piraatti -termi on vihdoin otettu poliittisen liikkeen huostaan. Filosofi ja kielitieteilijä Valentin Voloshinovin mukaan sanat ovat luokkataistelun areena, ja sanojen merkitykset muokkautuvat aina sosiaalisen konfliktin kautta. Piraatin kilpailevat tunteisiin vetoavat merkitykset heijastavat käsitteen ympärillä käytävää väittelyä.
Ottamalla termin huostaan, Piraattipuolue riisuu sen suurelta osin vanhasta kielteisestä arvolatauksesta. Tämä on saanut piratismin vastaisen retoriikan etsimään itseään uudestaan. Termin uudelleenarviointi toimii konfliktina Piraattipuolueen arvoliberaalin tekijänoikeuskritiikin ja nykyisen tekijänoikeusjärjestelmän puolustajien konservatiivisen käsityksen välillä.
Piraatti -termin toistaminen toimii kielellisenä tehokeinona samaan tapaan kuin Marcus Antoniuksen Julius Caesar -näytelmässä toistama ”Brutus on kunniallinen mies”. Kyse ei ole pelkästään parodiaefektistä jonka luomiseen muotoseikat ovat usein olennaisia. Väitteen toistaminen pakottaa kuulijan pohtimaan sen merkitystä uudestaan. Yleisö palautetaan lausahduksen juurille ja saadaan miettimään, mitä siinä tilanteessa todella merkitsisi se että Brutus sekä hänen toverinsa olivat kunniallisia miehiä. Haluamme herättää kysymyksen ”Mitä tässä poliittisessa todellisuudessa merkitsisi se että piraatit ovat piraatteja?”
Puolueen nimessä kyse on siis piraatti -termin purkamisesta. On kuvaavaa, että leikkimieliset silmälaput, merirosvolle ominainen puhetyyli, sekä muu rekvisiitta muuttuivat käyttökelpoisiksi nettipiratismin ilmentäjiksi heti termin siirtyessä poliittisen puolueen käyttöön. Uudelleenarviointi oli jo täydessä vauhdissa, ennen kuin puolueita oli vielä edes muodollisesti perustettu.
Vieraskirjoituslaatikko:
Harri Kivistö on Piraattipuolueen varapuheenjohtaja ja Pirkanmaan vaalipiirin vaalipiirivastaava. Tampereen Hervannassa asuva Harri opiskelee englantilaista filologiaa ja tekee tällä hetkellä päättötyötä kirjallisuustieteestä.
Kirjoitus on alunperin julkaistu Revalvaatio.org:issa 8. lokakuuta 2009.
Lähteet:
Bowser, Eileen. 1994. The Transformation of Cinema, 1907-1915. Berkeley: University of California Press
Defoe, Daniel. 1889. The True-Born Englishman.
Voloshinov, Valentin. 1986. Marxism and the Philosophy of Language. Cambridge: Harvard University Press.
alkuperäinen
Poliittisen piraattiaatteen näkymiä – osa 2
Vieraskirjoittaja Harri Kivistön uudessa juttusarjassa käsittelemme piraattiliikkeen historiaa sen juurista nykyhetkeen.
Harri Kivistö
Jotta ymmärtäisimme, mikä tekee poliittisesta piraatista piraatin, lyhyt historiallinen katsaus termin käyttöön auttanee. Sana itsessään tulee latinasta ranskan kautta englantiin, millä kielellä se saa sittemmin nyt käsiteltävän voimakkaan sivumerkityksensä. ”Piraattien kulta-ajan” (n 1650-1720) lopulla merirosvot ja niiden eri variaatiot (esim engl ”privateer” oli sellainen merirosvo, joka toimi maan hallituksen tukemana muita siirtomaavaltoja vastaan) olivat monella tapaa vaikuttaneet Uuden maailman valloittamiseen sekä siirtomaavaltojen keskinäiseen poliittiseen valtataisteluun. Termi oli siis jo pitkään ollut ahkerassa käytössä ympäri Eurooppaa monenlaisissa yhteyksissä, eikä siksi ole lainkaan yllättävää, että sen merkitys laajeni kattamaan muunkinlaisen erikoisen ”rosvouden”. Lisäksi merkittävät luvattomat painokset sijoittuivat tavallisesti siirtokuntiin, joiden rannat olivat myös tunnettuja kaupankäyntiä laajalti häiritsevästä merirosvoudesta. Ei ole siis lainkaan yllättävää että ainakin jo 1700-luvun alussa Daniel Defoe kutsui kirjaansa luvatta painavia piraateiksi (1703, 182). 1900-luvulle tultaessa termi alkaa levitä käsiin, kun esimerkiksi äänilevyjen kehittäjiä ja tehtailijoita kutsutaan Yhdysvalloissa piraateiksi, ennen kuin varhainen mekanisointimaksu päätetään ottaa käyttöön. Yhteenvetona näyttää siltä, että meidän ei ole tarpeen tarkastella internetaikakauden ilmiöitä huomataksemme historiasta, että aina kun uuden teknologian mahdollisuudet kyseenalaistavat vanhoja toimintamalleja, oikeuksienomistajat näkevät oitis ympärillään merirosvoja.
Koska tekijänoikeudet pohjautuvat historiallisesti katsottuna patentti- ja monopolilainsäädäntöön, näitä ei ole aina helppo erottaa toisistaan 1900-lukua edeltävässä diskurssissa. Siinä missä nykyaikana patentit, tekijänoikeudet sekä tavaramerkit muodostavat varsin selkeästi kolme erillistä kategoriaa, ne nivoutuvat 1800-luvulla yhteen pikemminkin saman kokonaisuuden eri aspekteina, jäänteenä ajasta jolloin kopioiminen ja julkaiseminen olivat valtion suoma erityisoikeus. Näin ollen ajatus siitä, että tavaramerkkiloukkausten nimeäminen piraateiksi juontaisi juurensa 1800-luvun lopusta, on määritelmien nojalla hyvin sumea. Mielenkiintoisena sivujuonteena aikaiset elokuvantekijät sisällyttivät usein kohtauksiin tavaramerkkinsä, koska sitä oli helpompi puolustaa oikeudessa kuin elokuvaa itseään (Bowser, 1994:137). Joka tapauksessa voidaan kuitenkin sanoa, että 1900-luvun aikana piraattituote-konsepti nousi vähitellen osaksi kuluttajien kielenkäyttöä, ja saavuttaessa vuosisadan jälkimmäiselle puoliskolle piratismi oli ensisijaisesti juuri näiden väärennettyjen tuotteiden valmistamista ja levittämistä. Sittemmin piratismista on tullut kuluttajien harrastus, ja piraatti on merkinnyt yhä enemmän vain henkilöä, joka kopio toiselle tekijänoikeuksien alaista sisältöä ilman tekijän lupaa. Termin lopullinen monimerkityksisyys on hämärtänyt julkista keskustelua ja mahdollistanut sinänsä mitättömien rikkeiden vaivattoman demonisoinnin. Yksittäisen tiedostonjakajan tai pelkän lataajan saa helpommin yhdistettyä esimerkiksi ihmiskauppaa,n kun mielleyhtymäsiltana on tuoteväärennösten järjestäytynyt rikollisuus.
Vuosien retorisen pahoinpitelyn jälkeen piraatti-termi onkin vihdoin otettu poliittisen liikkeen huostaan. Voloshinovin mukaan sanat ovat luokkataistelun areena (1986:23), ja yleisemmin sanojen merkitykset muokkautuvat aina sosiaalisen konfliktin kautta. Piraatin tapauksessa sanan kilpailevat emotiiviset merkitykset heijastavat konseptin ympärillä käytävää seikkaperäistä debattia. Ottamalla termin huostaan, Piraattipuolue on onnistunut suurelta osin riisumaan sen aikaisemmasta kielteisestä arvolatauksesta mikä on saanut piratismin vastaisen retoriikan etsimään itseään uudestaan. Tämä termin uudelleenarviointi toimii konfliktina Piraattipuolueen tekijänoikeuskriittisen ja tiedostonjakamisen suhteen arvoliberaalin käsityksen sekä nykyisen tekijänoikeusjärjestelmän puolustajien ja tiedostonjakamisen suhteen konservatiivisen käsityksen välillä. Aiemmin selkeästi kielteisen piraatin toistaminen toimii retorisena tehokeinona ja aiheuttaa samankaltaisen disilluusioefektin kuin Marcus Antoniuksen Julius Caesar -näytelmässä toistama ”Brutus on kunniallinen mies”. Kyse ei ole pelkästään parodiaefektistä (jonka luomiseen usein muotoseikat ovat olennaisia), vaan väitteen toistaminen pakottaa tässä kuulijan pohtimaan sen merkitystä uudestaan – palaamaan sen juurille sekä miettimään, mitä siinä tilanteessa todella merkitsisi se että Brutus sekä hänen toverinsa olivat kunniallisia miehiä, ja toisaalta mitä tässä poliittisessa todellisuudessa merkitsisi se että piraatit ovat piraatteja.
Puolueiden nimessä kyse on siis piraatin dekonstruktiosta. Onkin kuvaavaa, että leikkimieliset silmälaput, merirosvolle ominainen puhetyyli sekä muu rekvisiitta muuttuivat käyttökelpoisiksi nettipiratismin ilmentäjiksi heti kun termi siirtyi poliittisen puolueen käyttöön. Media alkoi oitis rakentaa yhteyksiä stereotyyppisiin merirosvoihin ja kaappareihin. Uudelleenarviointi oli jo täydessä vauhdissa, ennen kuin puolueita oli vielä edes muodollisesti perustettu.
Kirjoittaja on Suomen Piraattipuolueen varapuheenjohtaja.
Lähteet
Bowser, Eileen. 1994. The Transformation of Cinema, 1907-1915. Berkeley: University of California Press
Defoe, Daniel. 1889. "The True-Born Englishman." <http://www.luminarium.org/editions/trueborn.htm> (luettu 6.10.2009)
Voloshinov, Valentin. 1986. Marxism and the Philosophy of Language. Cambridge: Harvard University Press.
