Muutokset

Purje kivistointrospektio2

37 tavua lisätty, 4. tammikuuta 2010 kello 20.10
luokiteltu
'''Poliittisen piraattiaatteen näkymiä – osa 2'''
Vieraskirjoittaja Piraattipuolueen varapuheenjohtajan Harri Kivistön juttusarjassa käsittelemme käsitellään piraattiliikkeen historiaa sen juurista nykyhetkeen.
''Harri Kivistö''
Termi oli siis jo pitkään ollut käytössä ympäri Eurooppaa monenlaisissa yhteyksissä. Ei ole lainkaan yllättävää, että sen merkitys laajeni kattamaan myös uudenlaiseen valtataisteluun liittyvää omaisuuden siirtoa.
Kirjallisen sisällön luvattomat painokset sijoittuivat tavallisesti siirtokuntiin, joiden rannat olivat tunnettuja kaupankäyntiä häiritsevästä merirosvoista. Jo 1700-luvun alussa Daniel Defoe kutsui kirjaansa luvatta painavia piraateiksi. 1900-luvulla termi alkoi karata käsistälevitä käsiin, kun esimerkiksi äänilevyjen kehittäjiä ja tehtailijoita kutsuttiin Yhdysvalloissa piraateiksi.
Ei siis ole tarpeen tarkastella yksinomaan nykyajan ilmiöitä. Historiasta havaitsemme, että uuden teknologian mahdollisuuksien kyseenalaistaessa vanhoja toimintamalleja oikeuksienomistajat näkevät ympärillään merirosvoja.
Voloshinov, Valentin. 1986. Marxism and the Philosophy of Language. Cambridge: Harvard University Press.
 
 
[[Luokka:Purje]]
232
muokkausta