Muutokset

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Purje googlejawiki

13 tavua lisätty, 20. toukokuuta 2010 kello 11.04
WIKILEAKS EI ENÄÄ PINTEESSÄ
Arkaluontoisia dokumentteja anonyymisti julkaiseva The Sunshine Press eli Wikileaks on joutunut jännittäviin tilanteisiin. Joulukuussa Wikileaks-sivusto typistyi lähinnä vain uusia paljastuksia vastaanottavaksi. Syyksi ilmoitettiin rahoitusvaikeudet ja Wikileaks keräsi lahjoituksia, jotta vanhatkin dokumentit saataisiin esille uudestaan. Twitteriään Wikileaks päivitti ahkerasti ja esitteli virallisilla sivuillaan uusimmat vuodot. Nyt Wikileaks on viimein saanut tarpeeksi lahjoituksia ja dokumentit ovat palautuneet sivuille.
Islannissa tehtiin helmikuussa Icelandic Modern Media Initiative -aloite maan lainsäädännön muuttamisesta niin, että tutkiva journalismi viihtyisi siellä parhaiten koko maailmassa. Wikileaks tuki muutosta, joka toisi suojaa paljastuksia tehneille sisäpiiriläisille. Viime vuonna Wikileaks julkaisi tietoa Kaupthing-pankin korruptoituneesta toiminnasta. Se aiheutti skandaalin saarivaltiossa. Hanke Islannin lakihanke etenee hitaasti, mutta varmasti.
Maaliskuussa Wikileaksin työntekijä kertoi Twitterissä Yhdysvaltojen seuraavan järjestön työntekijöitä Islannissa. Työntekijöitä oli myös kuvattu ja kuulusteltu. Syy oli myöhemmin Wikileaksin julkaisema video Yhdysvaltain helikopteri-iskusta Irakissa. Iskussa kuoli muun muassa kaksi Reutersin työntekijää ja haavoittui lapsia. Lapset pelastaneet sotilaat ovat kritisoineet entisen työnantajansa menettelyä Irakissa.
357
muokkausta

Navigointivalikko