Muutokset

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Purje 1004 pääjuttu

10 tavua poistettu, 7. heinäkuuta 2010 kello 13.39
ei muokkausyhteenvetoa
Vaalikampanja käyntiin
Keskustelun kiihtyminen ei tule yllätyksenä. Piraattipuolueen vaaliohjelma hyväksyttiin 22. toukokuuta puolueen kevätkokouksessa. Tämän rohkaisemana on alkavia vaalitaisteluita päästy jo käymään niin valtakunnallisella kuin paikallisellakin tasolla. Mielipidepalstat, keskustelufoorumit sekä ja pitkin vuotta järjestettävät avoimet vaalikeskustelut tulevat olemaan tärkeä osa Suomen piraattipuolueen kampanjointia.
Etelän suurempien asutuskeskusten vaalipiireissä on vaaleihin ehdolla jo runsaasti piraattiaktiiveja. Pohjoisen ja idän suunnalla tilanne on toistaiseksi heikompi, mutta piiriyhdistyksiä perustetaan näillä alueilla jatkuvasti. Ehdokasasetteluun päästään myös muualla Suomessa tämän vuoden puolella.
Ruotsin jälkeen
Vaalitaistoja käydään jo pitkin Eurooppaa. Tätä kirjoittaessa Hollannin parlamenttivaalit on käyty, joissa hyvästä tuloksesta huolimatta Piraattipuolueen ehdokkaat jäivät valitsematta. Piraatit ylsivätt ylsivät kolmanneksi suurimmaksi parlamentin ulkopuolelle jääneeksi puolueeksi.
Seuraava koitos ovat Ruotsin syyskuussa järjestettävät parlamenttivaalit. Näiltä vaaleilta on syytä odottaa paljon, sillä EU-vaaleissa ruotsalaisista yli seitsemän prosenttia äänesti Piratpartietia. Vaikutusvaltaisen Rickard Falkvingen johtamalta puolueelta on lupa odottaa suuria.
Ruotsin vaaleista kantautuu varmasti piraattikumua myös Suomeen. Tällöin saatava ilmainen julkisuus on meille elintärkeää. Piraattiaiheista voidaaan hyvinkin saada osa myös suurempien puolueiden vaaliteemoja vastauksena Piraattipuolueen näkyvyydelle. Tämä olisi jo ennen vaaleja suuri voitto piraateille.
Tässä on näytön paikka Piraattipuolueen hallitukselle ja erityisesti puheenjohtajistolle. Pasi Palmulehto on jo medialle tuttu , ja häneltä voidaan odottaa lisää tehokkaita poliittisia avauksia. Myös Ahto Apajalahtea on nähty mediassa, ja hän on varmasti herättänyt paljon ajatuksia selkeillä ja suorilla kannoillaan.
Puoluejohdon pitäessä yllä aktiivista julkisuuskuvaansa, ja puolueen ottaessa julkisesti kantaa esillä oleviin piraattikysymyksiin, voidaan olla varmoja , että Piraattipuolue saa ansaitsemansa nosteen valtamediassa.
Ei vain puoluepampuille
Vaikka kansallisissa viestimissä näkyvät persoonat ovat puolueelle tärkeitä, he eivät riitä. Paikallistasolla on tehtävä lujasti töitä ympäri maata. Vaalipiirien ehdokassivujen hiominen ovat ensimmäinen askel yhdessä ehdokkaiden omien sivujen kanssa. Myös esimerkiksi keskustelukiertueita voi organisoida vaikkapa oppilaitoksiin.
Vaikka vaaleihin vielä aikaa onkin, tulisi kaikkien ehdokkaiden aloittaa vaalikampaniointi jo ainakin pienellä mittakaavalla. Pelkkään suurten medioiden antamaan nosteeseen ei voi luottaa. Syksyyn mennessä tulisi jokaisen ehdokkaan jo tietää, mistä puhuu ja milloin puhuu.
Myös kannatusjoukkojen on aloitettava kantamaan korsia kekoon. Erilaisten tempausten järjestäminen on hyvä idea, samoin kuin illanistujaisten ja esimerkiksi poikkipoliittisten keskustelutapaamisten pitäminen.
Mitä enemmän töitä tekee nyt, sitä valmiimpi on , kun loppuvuoden tullen vaalit alkavat todella hengittää niskaan.
941
muokkausta

Navigointivalikko