Muutokset

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Purje 1002 pääkkäri

1 tavu lisätty, 2. maaliskuuta 2010 kello 17.11
ei muokkausyhteenvetoa
Olen pitkään miettinyt, miksei Spotifyssa ole lahjoitusnappia. Sellaista, jota klikkaamalla tililtäni veloitettaisiin muutama sentti rahaa, ja jaettaisiin suoraan musiikin tekijälle. Siis tekijälle eli muusikoille itselleen, ei levy-yhtiölle.
Spotifyn kuukausimaksuhan hoitaa levy-yhtiöden yhtiöiden voitelun, mutta miksen voi suoraan lahjoittaa tekijälle rahaa ihan vain siitä, että on upeaa, että hän on olemassa. Siis helposti, yhdellä klikkauksella, ja juuri niinä hetkinä, kun hermostoni hehkuu nautintoa hänen ansiostaan. En tahdo maksaa muusta, vaan ihan vaan antaa artistille itselleen joitakin hiluja per musiikkiorgasmi.
Näin en tukisi kansien tekijöitä, prässäämisestä vastaavia ihmisiä, levyn markkinoijia, fyysisiä kappaleita levittäviä ketjuja, tai levy-yhtiön johtoporrasta ja väliesimiehiä. Musiikkia verkosta kuunnellessani he ovat minun kannaltani täysin turhaa, ahnetta, ja ylimääräistä porukkaa, jotka koittavat hyötyä siitä, että arvostan joidenkin yksilöiden taidetta. Nykyään myös studion tuotantopuoli, joka pilaa äänitetyn musiikin sopimaan mp3-soittimien avuttomaan dynamiikkaan, on kaltaiselleni olohuonekuuntelijalle enemmän haitallista kuin eduksi. Koko sakki seisoo minun ja teoksen välillä, ja olettaa minun maksavan heidänkin leipänsä.
777
muokkausta

Navigointivalikko