Ero sivun ”Puolueaktivismi” versioiden välillä

Kohteesta PiraattiWiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Rivi 10: Rivi 10:
 
Piraattipuolueella ei ole vielä puoluerahoituksen suomaa taloudellista vakautta, jotta tekijöiden oikeudenmukaisesti palkitseminen olisi mahdollista. Uuden puoluelain mukaan puolue, joka saa eduskuntavaaleissa vähintään kaksi prosenttia äänistä, on oikeutettu kolmannekseen yhden kansanedustajan osuudesta puoluetukeen.
 
====Pienet ja satunnaiset====
+
====Pienet ja satunnaiset tavat auttaa====
 
* Someviestinnän edistäminen omissa verkostoissaan.
 
* Someviestinnän edistäminen omissa verkostoissaan.
 
* Blogaukset ja mielipidekirjoitukset, keskustelunherättäminen myös Piraattiryhmien sisällä.
 
* Blogaukset ja mielipidekirjoitukset, keskustelunherättäminen myös Piraattiryhmien sisällä.
 
* Paikallistoimintaan tapahtumiin osallistuminen / auttaminen niiden toteuttamisessa.
 
* Paikallistoimintaan tapahtumiin osallistuminen / auttaminen niiden toteuttamisessa.
  
====Isommat ja vaativammat====
+
====Isommat ja vaativammat tavat auttaa====
 
* Projekteihin osallistuminen oman osaamisen ja aikataulun mukaan [[IRC|IRCissä tai Slackissa]].
 
* Projekteihin osallistuminen oman osaamisen ja aikataulun mukaan [[IRC|IRCissä tai Slackissa]].
 
** [[Someohje|Mediaseuranta ja someviestintä]] kanavalla #mediaseuranta.
 
** [[Someohje|Mediaseuranta ja someviestintä]] kanavalla #mediaseuranta.
Rivi 41: Rivi 41:
 
** Onnistunut joukkoistaminen tapahtuu käyttäen tarkoituksenmukaista työskentelyalustaa, kuten kirjoitusalustaa, foorumia, Facebook-ketjua tai Google Formia.
 
** Onnistunut joukkoistaminen tapahtuu käyttäen tarkoituksenmukaista työskentelyalustaa, kuten kirjoitusalustaa, foorumia, Facebook-ketjua tai Google Formia.
 
** Työskentelyalustalla tulee olla vähintään toimintaohje ja esimerkki, jotta projektiin osallistumisella on mahdollisimman alhainen kynnys.
 
** Työskentelyalustalla tulee olla vähintään toimintaohje ja esimerkki, jotta projektiin osallistumisella on mahdollisimman alhainen kynnys.
* Puolueessa vallitsee vahva tee-se-itse -mentaliteetti, pitkälti taloudellisista realiteeteista johtuen. Kaipaamme aina lisää toimintaan osallistujia, vapaaehtoisia ja vastuunkantajia.
+
* Puolueessa vallitsee vahva tee-se-itse -mentaliteetti. Kaipaamme aina lisää toimintaan osallistujia, vapaaehtoisia ja vastuunkantajia.

Versio 25. maaliskuuta 2016 kello 16.04

(Tämä sivu on vahvasti luonnosvaiheessa)

Pieni opas puolueaktivismiin

Puolueaktivismi tarkoittaa kaikkea puolueen etua edistävää toimintaa. Aktivismia on mm. puolueen tuottaman sisällön levittäminen satunnaisesti omissa verkostoissaan, tai viikottainen toiminta, kuten oleellisten tehtävien ylläpitoon osallistuminen.

Toimintaan osallistuminen

Puolueaktiiveja kaivataan nyt etenkin puolueen rutiinin pyörittämiseen. Organisaatiokehityksen ja vaalivalmiuden tulee edistyä, siten että voimme vuoden 2019 eduskuntavaaleissa ylittää kahden prosentin äänikynnyksen, mielellään tuplasti. Välietappi on vuoden 2017 kuntavaalit, jossa Piraattipuolueen pitäisi varmistaa noin kymmenen valtuustopaikkaa ja hioa piiriyhdistysten vaalikampanjointikyky valmiiksi.

Piraattipuolueella ei ole vielä puoluerahoituksen suomaa taloudellista vakautta, jotta tekijöiden oikeudenmukaisesti palkitseminen olisi mahdollista. Uuden puoluelain mukaan puolue, joka saa eduskuntavaaleissa vähintään kaksi prosenttia äänistä, on oikeutettu kolmannekseen yhden kansanedustajan osuudesta puoluetukeen.

Pienet ja satunnaiset tavat auttaa

  • Someviestinnän edistäminen omissa verkostoissaan.
  • Blogaukset ja mielipidekirjoitukset, keskustelunherättäminen myös Piraattiryhmien sisällä.
  • Paikallistoimintaan tapahtumiin osallistuminen / auttaminen niiden toteuttamisessa.

Isommat ja vaativammat tavat auttaa

  • Projekteihin osallistuminen oman osaamisen ja aikataulun mukaan IRCissä tai Slackissa.
    • Mediaseuranta ja someviestintä kanavalla #mediaseuranta.
    • Graafinen työskentely kanavalla #grafiikka.
    • Politiikan hionta (kohti kuntavaaleja 2017) kanavalla #politiikka.
    • Yleinen toimintakeskustelu kanavalla #toiminta.
  • Vaaliaktiivisuus, yhdistyksen vaalitoimintaan osallistuminen, oman ehdokkaan tukiryhmätyö.
  • Rahoitusmarkkinointi, eli lahjoittajien etsiminen puolueelle.

Toimintaympäristökuvaus

Puoluetoiminnan informaatio kulkee monenlaisten verkostojen kautta. Suositeltavaa on aloittaa toimintaympäristöön tutustuminen henkilökohtaisen mukavuusalueen vierestä, kohti sitä mikä näyttää mielenkiintoiselta.

  1. Puolueen ja piiriyhdistysten sivut ja tilit sosiaalisessa mediassa.
  2. Jäsenyys, jäsenille suunnatun viestinnän seuranta.
  3. Facebook -ryhmissä keskustelu, ideointi ja tavoitehakuinen pohdinta toiminnan kehittämiseksi.
  4. IRC / Slack, ajankohtaisista ajankohtaisin keskustelu, projekti- ja työskentelykanavat.
  5. Puolueen ja piiriyhdistysten jäsenkokoukset, tapahtumat, suora kontakti muihin aktiiveihin.
  6. Puolueen foorumi, viralliset asiat, lausunto- ja kannanottotyöskentely.
  7. Hallitus- ja luottamustoimityöskentely, ehdokkuuden tuoma käytännön kokemus politiikasta.

Muita huomioita toimintaympäristöstä

  • Joukkoistaminen tarkoittaa kehityskelpoisen idean jakamista siten, että sen jatkokehittämiseen voi osallistua mahdollisimman moni.
    • Onnistunut joukkoistaminen tapahtuu käyttäen tarkoituksenmukaista työskentelyalustaa, kuten kirjoitusalustaa, foorumia, Facebook-ketjua tai Google Formia.
    • Työskentelyalustalla tulee olla vähintään toimintaohje ja esimerkki, jotta projektiin osallistumisella on mahdollisimman alhainen kynnys.
  • Puolueessa vallitsee vahva tee-se-itse -mentaliteetti. Kaipaamme aina lisää toimintaan osallistujia, vapaaehtoisia ja vastuunkantajia.