Pirate bay -oikeudenkäynti

Kohteesta PiraattiWiki
Versio hetkellä 16. huhtikuuta 2009 kello 20.03 – tehnyt Puuhkaja (keskustelu | muokkaukset)
Loikkaa: valikkoon, hakuun

The Pirate Bay hävisi - piraatit voittivat

Ruotsissa käyty oikeudenkäynti The Pirate Bay -vertaisverkkopalvelua vastaan on päättynyt palvelun ylläpitäjien tappioksi. Ylläpidossa mukana olleet N N ja N N tuomittiin X rangaistukseen ja Y:n korvauksiin tekijänoikeusrikkomuksista. Sen sijaan N N ja N N vapautettiin syytteistä. Oikeus perusteli päätöstään --.

The Pirate Bayn palvelimilla ei ole koskaan ollutkaan mitään laitonta aineistoa. Se toimii hakukoneena, joka auttaa vertaisverkon käyttäjiä löytämään toisensa ja lataamaan toisiltaan tiedostoja, Googlen tapaan. Vaikka yhdysvaltalaiset oikeudenomistajat ovatkin jo pitkään painostaneet sitä lopettamaan toimintansa, The Pirate Bay on katsonut toimivansa Ruotsin lakien mukaisesti. Sen tukena ovat olleet myös yhä useammat tekijänoikeuslakien lieventämistä vaativat ruotsalaiset. Kansainväliset mitat saanut piraattijahti on joka tapauksessa tarpeetonta, sillä ei ole pätevää näyttöä siitä, että tiedostonjakaminen aiheuttaisi taloudellisia tappioita kulttuurialalle. Suomen Piraattipuolueen oma katsaus myyntitilastoihin osoittaa, että tiedostonjakamisen vaikutuksista myyntilukuihin ei voi vetää johtopäätöksiä suuntaan taikka toiseen.

Vaikka osa The Pirate Bayn ylläpitäjistä tuomittiin, piraattiliike selvisi oikeudenkäynnistä voittajana. Kansainvälisellä tasolla The Pirate Bay on saanut merkittäviä tukijoita kirjailija Paulo Coelhosta alkaen. Ruotsin piraattipuolueen jäsenmäärä on jo oikeudenkäynnin aikana kasvanut kohisten. Oikeudenkäynnin kääntyminen The Pirate Bayn tappioksi enteileekin ruotsalaisille piraateille hyvää menestystä kesäkuun eurovaaleissa. The Pirate Bayta ei missään tapauksessa saada pois netistä, koska sen palvelimia on sijoitettu useisiin maihin. Sivusto epäilemättä jatkaa toimintaansa entiseen malliin.

- Vaikka yksittäisen sivuston saisikin suljettua pysyvästi, tilalle tulisi tusina uutta. Kyse ei ole kahden tahon välisestä sodasta, vaan suuren ihmismäärän halusta valjastaa teknologian kehitys hyötykäyttöön. Kulttuurin arvo ei ole mitattavissa vain rahassa, pohtii Piraattipuolueen puheenjohtaja Pasi Palmulehto.

Piraattipuolue on kerännyt yli 4 100 tarvittavasta viidestä tuhannesta kannattajakortista, ja on matkalla kohti puoluerekisteriä.

Piraatit voittivat The Pirate Bay -oikeudenkäynnin

Ruotsissa käyty oikeudenkäynti The Pirate Bay -vertaisverkkopalvelua vastaan on päättynyt palvelun ylläpitäjien voittoon. Kaikki ylläpitäjät vapautettiin syytteistä. Oikeus perusteli päätöstään --.

The Pirate Bayn palvelimilla ei ole koskaan ollutkaan mitään laitonta aineistoa. Se toimii hakukoneena, joka auttaa vertaisverkon käyttäjiä löytämään toisensa ja lataamaan toisiltaan tiedostoja, Googlen tapaan. Vaikka yhdysvaltalaiset oikeudenomistajat ovatkin jo pitkään painostaneet sitä lopettamaan toimintansa, The Pirate Bay on katsonut toimivansa Ruotsin lakien mukaisesti. Sen tukena ovat olleet myös yhä useammat tekijänoikeuslakien lieventämistä vaativat ruotsalaiset. Kansainväliset mitat saanut piraattijahti on ollut joka tapauksessa tarpeetonta, sillä ei ole pätevää näyttöä siitä, että tiedostonjakaminen aiheuttaisi taloudellisia tappioita kulttuurialalle. Suomen Piraattipuolueen oma katsaus myyntitilastoihin osoittaa, että tiedostonjakamisen vaikutuksista myyntilukuihin ei voi vetää johtopäätöksiä suuntaan taikka toiseen.

Vaikka The Pirate Bayn ylläpitäjät olisikin tuomittu, piraattiliike olisi selvinnyt oikeudenkäynnistä voittajana. Ruotsin piraattipuolueen jäsenmäärä kasvoi jo oikeudenkäynnin aikana kohisten. The Pirate Bayta ei missään tapauksessa olisi saatu pois netistä, koska sen palvelimia on sijoitettu useisiin maihin. Sivusto olisi epäilemättä jatkanut toimintaansa entiseen malliin. Piraattimyönteinen ilmapiiri enteilee nyt Ruotsin piraattipuolueelle hyvää menestystä kesäkuun eurovaaleissa. Kansainvälisellä tasolla The Pirate Bay on saanut merkittäviä tukijoita kirjailija Paulo Coelhosta alkaen.

- Vaikka oikeussalin taistelusta on saatu ensimmäinen erävoitto, ei kyse ole kahden tahon välisestä sodasta, vaan suuren ihmismäärän halusta valjastaa teknologian kehitys hyötykäyttöön. Kulttuurin arvo ei ole mitattavissa vain rahassa, pohtii Piraattipuolueen puheenjohtaja Pasi Palmulehto.

Piraattipuolue on kerännyt yli 4 100 tarvittavasta viidestä tuhannesta kannattajakortista, ja on matkalla kohti puoluerekisteriä.