396
muokkausta
Muutokset
ei muokkausyhteenvetoa
===Kommentteja asiassa jo annetuista lausumista===
Keskusrikospoliisi ehdotti lausumassaan rekisterin käytön rajaamista rikostorjunnassa rikoksiin, joista voi seurata kuusi vuotta vankeutta. Esityksessä päädyttiin kuitenkin tätä selvästi suuremman määrän rikoksia kattavaan ja muutenkin löyhempään muotoiluun. KRP varoittelee, että sormenjälkirekisteristä aiheutuva julkinen debatti sormenjälkirekisteri saattaisi haitata poliisin julkisuuskuvaa. Perusoikeuksien rajoitusten tarkoituksenmukaisuus- ja kohtuullisuusvaatimuksista he eivät ilmeisesti ole olleet huolissaanPiraattipuolue on huolestuneempi ihmisten yksityisyyden suojasta.
Lausuntopyynnön liitteinä olevissa lausumissa lakiehdotukseen suhtaudutaan pääasiassa kriittisesti. Tietosuojavaltuutettu huomauttaa, että Suomi on päätymässä sormenjälkien laajempaan käyttöön kuin useimmat muut EU-maat ja toteaa myös sen, että ettei HE-luonnoksesta ei ilmene ongelmia nykyisten passien turvallisuudessa olevan nykyisin ongelmia. Tietosuojavaltuutettu tyrmää täysin sormenjälkirekisterin käyttöönoton. Sormenjälkien käytön laajentamisesta rikostutkinnassa tulisi hänen mukaansa säätää pakkokeinolaissa kuten henkilötuntomerkkien ottamisesta yleensäkin. Lisäksi hän esittää huolensa sormenjälkien väärentämisestä.
Oikeusministeriön mielestä "sormenjälkien tallettamista passirekisteriin ei voida pitää tarpeellisena eikä myöskään suhteellisuusperiaatteen kannalta puolustettavana". Jos sormenjälkirekisteri kuitenkin perustetaan, OM katsoo, että "mahdolliseen passirekisteriin ja passin siruun talletettujen sormenjälkitietojen käyttö tulisi rajoittaa matkustusoikeuden osoittamiseen".
Liikenne- ja viestintäministeriö on puolestaan huolestunut sormenjälkirekisterin tietoturvasta. LVM:n viestintäministeriön mielestä "sormenjälkiä ei tulisi tallentaa mahdolliseen rekisteriin sellaisenaan, vaan tulisi käyttää mallinteita, jotka ovat tietomurtotapauksissa murtautujille arvottomia". Sisäasiainministeriö on kuitenkin ilmaissut heille tämän olevan mahdotonta toteuttaa.
Piraattipuolue yhtyy tietosuojavaltuutetun ja ministeriöiden esittämiin huolenaiheisiin.
Suomella ei ole mitään syytä ottaa sormenjälkirekisteriä käyttöön, kun useat muutkaan EU-maat eivät sitä tee. Suomen rikollisuudessa ei ole sellaisia erityispiirteitä, että niitä voitaisiin riittävässä määrin selvittää vain rekisterin avulla. Joka tapauksessa passilain muutos on väärä tapa säätää poliisin rikostutkintakäytössä olevista henkilötuntomerkeistä.
Sormenjälkien ottaminen lapsilta on erityisen huolestuttavaa, kun niiden käyttötarkoitus olisi ensisijaisesti rikostorjunnassa. Tavanomaisesti rikostutkinnan keinojen ulottamista lapsiin on pyritty välttämään. Piraattipuolue pitää perusteltuna 15 vuoden ikärajaa, sillä tässä iässä lapsi pystyy jo itse harkitsemaan, haluaako luovuttaa sormenjälkiään viranomaisten lähes rajattomaan käyttöön. On päivänselvää, että sormenjälkien ottaminen passeihin säädettiin EU-tasolla kovassa terrorismihysteriassa. Tämäkin lakiehdotus Lakiehdotus on osa 11.9.2001 tapahtuneiden terrori-iskujen jälkeen alkanutta viimeaikaista kehitystä, jossa ihmisoikeuksia, erityisesti yksityisyyden suojaa ja sananvapautta, on pyritty polkemaan terrorismipelolla ratsastaen. Hysteria kuitenkin laantunee ennenpitkää.
Piraattipuolue ry tekee asiassa seuraavat ehdotukset:
[http://www.hare.vn.fi/mAsiakirjojenSelailu.asp?h_iID=10526&tVNo=4&sTyp=Selaus Muitakin asiakirjoja passilakihankkeeseen liittyen (Valtioneuvoston hankerekisteri)]
[[Luokka:Kannanotot]][[Luokka:Laki]]