Muutokset

Ohje kokousten koolle kutsumiseksi

775 tavua lisätty, 6. joulukuuta 2015 kello 08.13
uudelleenkirjoitusta
= Ohjeet kokousten koolle kutsumiseksi. =
 
== Hallituksen kokous ==
Puolue- ja piirihallituksen kutsuu koolle yhdistyksen puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja. Myös yhdistyksen hallituksella on oikeus tietyin, säännöissä mainituin ehdoin kutsua kokous koolle.
# Kutsu * Hallituksen kokoukselle ei yleensä ole määritelty määräaikaa, milloin kokous koolle vähintään kolme täyttä vuorokautta ennen varsinaista kokoustapitää kutsua kokoon. Tasainen 3 - 5 vuorokautta Voit siis kutsua kokouksen kokoon lyhyelläkin aikataululla, jos se on välttämätöntä.** On kuitenkin hyvää hallintoailmoittaa kokouksesta kuitenkin esimerkiksi 3–5 päivää etukäteen.# * Virallinen kanava kokouksen koollekutsumiseksi on kyseisen yleensä sovittu hallituksen kesken (usein hallituksen sähköpostilista). **Muut kanavat, kuten soittaminen, sosiaalisen median ryhmät tai chat-ikkunat auttavat viestin perillemenemisessä.# * Kokous voidaan käydä irl kokoontumisenakokoontumalla johonkin tilaan, videoneuvottelullavideoneuvottelun avulla, IRC:ssä tai muilla teknisillä välineillä. Sähköpostikokouksissa ** Huomaathan, että sähköpostikokouksissa hallituksen jäsenet eivät voi keskustella, joten käyttö soveltuu lähinnä rutiinitoimiin, kuten pöytäkirjojen tarkastamiseen ja jäsenhakemusten käsittelyyn.
== Yhdistyksen jäsenkokous ==
Yhdistysten jäsenkokoukset ovat yhdistyksen virallisin julkinen tapahtuma, sillä niissä päätetyt asiat on tehty jäsenistön mandaatilla. Jäsenkokousten valmistelu ja järjestäminen tulee valmistella huolella.
=== Ennen kokousta ===
# * Hallitus päättää kutsua yhdistyksen kokouksen koolle. Kokousta voivat vaatia myös yhdistyksen jäsenet siten, kuin säännöissä on määrätty.* Tarkista, että kaikki tarvittava on kirjattu kokouskutsuun. Joitain asioita ei voi käsitellä kokouksessa, jos siitä ei ole mainintaa kutsussa (esim. sääntömuutokset).* Varmista esimerkiksi yhdistyksen säännöistä, että kaikki kokouksen aikana tarvittavat asiakirjat on laadittuhyvissä ajoin. # Päätöksen kokouksen koollekutsumisesta tekee yhdistyksen hallitus, tai kuten muutoin yhdistyksen säännöissä määrätään.# * Kokouskutsu tulee toimittaa pitää lähettää jäsenille 3 hyvissä ajoin, yleensä kolme viikkoa ennen piiriyhdistyksen kokousta (tarkista yhdistyksen säännöistä) ja 4 neljä viikkoa ennen puolueen kokousta.## ** Varmista tilavaraus ennen kokouskutsun lähettämistä.## ** Kokouskutsu toimitetaan jäsenille jäsenrekisterin sähköpostiosoitelistaa käyttäen. Huomaa, että sääntömuutosesityksistä on ilmoitettava kokouskutsun yhteydessäkautta sähköpostilla.## Ilmoita kokouksesta ** Merkitse kokous myös [http://piraattipuolue.fi/seuraa/kalenteri/ puolueen kalenterissakalenteriin]. Jos sinulla ei ole oikeuksia päivittää kalenteria, ota yhteyttä puoluehallituksen jäseneenpuoluehallitukseen.## ** Luo kokoukselle myös Facebook -tapahtuma ja mainosta tilaisuutta muissa someryhmissä avoimesti. Kehoita aktiiveja kutsumaan paikalle piraattipotentiaalia.# Mahdolliset * Kokoukseen tulossa olevat, mahdolliset kokousaloitteet , kannattaa käsitellä käydä läpi hallituksen kanssa viimeistään viikkoa ennen kokousta hallituksen toimesta. ** Aloitteita ei voi hylätä ilman painavia perusteita, esimerkiksi esitettyjä laittomuuksia (käytännössä aloitteen tulisi olla lainvastainen tai muita asiattomuuksiatäysin asiaton). ** Hyvää hallintoa on ilmoittaa hylätyistä aloitteista ja perustella niiden perusteista hylkääminen lyhyesti jäsenkokouksen aikana.# Kaikki * Jäsenillä pitää olla pääsy kaikkiin kokouksen asiakirjat ja asiakirjoihin (ml. aloitteet tulee olla jäsenten saatavilla ) hyvissä ajoin ennen kokousta. === Kokouspäivänä ja sen jälkeen ===
=== Kokouspaikalla ===* Vastuuhenkilöiden (esim. tapahtumavastaava) pitää olla kokouspaikalla ajoissa, ja:** Järjestellä kokoussali.** Tarkistaa äänentoisto tarvittaessa.** Tuoda paikalle rekvisiittaa, kuten puolueen roll-up tai lippu, sekä resurssien rajoissa myyntiartikkeleita, esitteitä ja syötävää.** Varmistaa etäyhteyden toimivuus, jos se on käytössä.* Hallituksen puheenjohtaja aloittaa kokouksen, joka käydään esityslistan mukaisesti.* Kokouksen päätyttyä puheenjohtaja varmistaa, että tarvittavat vastuutehtävät on jaettu hallitukselle.* Hallitus käy tarvittavat toimet läpi seuraavassa kokouksessaan.
# Tapahtumavastaavan kannattaa olla paikalla ajoissa, ja== Lisätietoja kokouskäytänteistä ==* http://kokous.ok-opintokeskus.## Tuoda paikalle puolueen rollfi/kokoukset-up tai lippu, sekä resurssien rajoissa myyntiartikkeleita, esitteitä ja syötävää.## Kokouksen luonteesta riippuen, varmistaa etäyhteyden toimivuus.# Hallituksen puheenjohtaja aloittaa kokouksen, joka käydään esityslistan mukaisesti.# Kokouksen päätyttyä varmistetaan että asiakirjoihin liittyvät nakit on jaettu.yhdistystoiminnassa# Puretaan kokous seuraavassa hallituksen kokouksessa ja selvitetään onko nakit tehty* http://yhdistystieto.fi/wiki/list/kokoukset
[[Luokka:Ohjeet]]