Ero sivun ”Nuorisojärjestöjen tekijänoikeuskannat” versioiden välillä

Kohteesta PiraattiWiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun
(Ak: Uusi sivu: ==Keskustanuoret== Suomalaista tekijänoikeusjärjestelmää pitää kehittää. '''Hyvitysmaksujärjestelmästä on aihetta luopua kaikilta osin''' jo pelkästään sen vuoksi, että...)
 
p
Rivi 28: Rivi 28:
 
==Perussuomalaiset nuoret==
 
==Perussuomalaiset nuoret==
 
Ei mainintoja vuoden 2008 periaateohjelmassa.
 
Ei mainintoja vuoden 2008 periaateohjelmassa.
 +
 +
[[Luokka:Tekijänoikeudet]]

Versio 3. heinäkuuta 2009 kello 18.03

Keskustanuoret

Suomalaista tekijänoikeusjärjestelmää pitää kehittää. Hyvitysmaksujärjestelmästä on aihetta luopua kaikilta osin jo pelkästään sen vuoksi, että esimerkiksi netistä ostetuissa musiikkikappaleissa ostetaan samalla oikeus kopioida kyseistä kappaletta. Useimpia tallennusalustoja käytetään myös muuhun kuin tekijänoikeuksien alaisen materiaalin kopiointiin. Monessa tapauksessa tallennusalustoja käytetään jo maksetun kopiointioikeuden hyödyntämiseen. Tekijänoikeusasiat tarvitsevat tasapuolista käsittelyä, jossa kuunnellaan sekä tekijänoikeusjärjestöjä ja elinkeinoelämää että kuluttajaa.

Kokoomusnuoret

Ei mainintoja vuoden 2008 tavoiteohjelmassa eikä periaateohjelmassa.

Demarinuoret

Ei mainintoja periaateohjelmassa eikä poliittisessa julistuksessa.

Vasemmistonuoret

Ihmiskunnan yhteisen kulttuuriperimän tulee olla kaikkien saatavilla ja rikastettavana. Tieto tai kulttuuri eivät ole asioita, joita jonkun pitäisi voida omistaa.

Tiedon omistamisen taloudellisessa merkityksessä eli tiedon käytön ja rikastamisen estämisen ei tulisi olla sallittua kuin lyhyitä aikoja ja erityisistä syistä. Omistusoikeuksia tietoon tai kulttuuriteokseen ei tulisi missään vaiheessa antaa yrityksille vaan korkeintaan taiteilijoille tai tiedon tuottajille, ja heillekin rajoitetusti. Omistusoikeuden ei tulisi missään vaiheessa estää sitä, että tietoa ja kulttuuria hyödynnetään ja viedään eteenpäin. Taiteilijoiden ja tieteentekijöiden toimeentulo tulee turvata ensisijaisesti muilla keinoin, esimerkiksi taiteilijapalkalla, kuin heidän omistusoikeuttaan vahvistamalla. Tekijänoikeuslakia on muutettava huomattavasti kuluttajaystävällisempään suuntaan.

Kulttuurin tulee olla kaikkien ihmisten saatavilla teattereissa, museoissa ja kirjastoissa. Tietotekniikka ja teosten digitaalisuus tekee levittämisestä ja kopioinnista tehokkaampaa ja halvempaa. Tekosyynä vahvoille tekijänoikeuksille käytetään sitä, että yritysten tulee saada monopolisuojaa keksinnöilleen. Käytännön ongelmana kuitenkin on, että suoja estää teosten vapaan käytön. Niin sanotut immateriaalioikeudet ja koko inhimillinen kulttuuri nähdään taloudelle alisteisena, ei rinnakkaisena järjestelmänä.

Vihreät nuoret ja opiskelijat

Tekijänoikeuksien tasapainoa on siirrettävä kuluttajien suuntaan niin, että ostamaansa tuotetta voi vapaasti hyödyntää omaan käyttöönsä. Teknisten kopiosuojausten lainsuojasta on luovuttava.

Kansalaisilla on oltava oikeus yksityisyyteen. Mitään kansalaisten toimintaa seuraavia valvontajärjestelmiä ei tule rakentaa sen varaan, että valvojat ovat hyviä ja oikeudenmukaisia.

Svensk ungdom

Ei mainintoja vuoden 2008 poliittisessa ohjelmassa.

Kristillisdemokraattiset nuoret

Ei mainintoja yleisohjelmassa.

Perussuomalaiset nuoret

Ei mainintoja vuoden 2008 periaateohjelmassa.