Muutokset

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Massamaili

203 tavua lisätty, 9. lokakuuta 2014 kello 17.32
p
ei muokkausyhteenvetoa
Tämä on tärkein asia miten Piraattipuoluetta voi auttaa toimintaan tällä hetkellä ja sen vaikutukset ovat suuret. Ellei Piraattipuolue saa riittävästi kortteja kasaan tämän vuoden puolella, puolueen osallistuminen ensi kesän eurovaaleihin vaarantuu.
Käynnistämme nyt kunnon rutistuksella kaikki voimavarat kohdennetuiksi korttien keräämiseen, mutta tarvitsemme jokaisen mahdollisen apua. Tällä hetkellä kortteja on kerätty n. 1500 1600 kappaletta vaaditusta 5000:sta, eli ei edes kahta kappaletta puolueen jäsentä kohden.
Kortteja voi tulostaa itse, mutta se vaatii esim. kirjakaupasta, askartelukaupasta tai hyvin varustellusta marketista löytyvää 120g/m2 tai paksumpaa paperia.
Hei, Piraattipuolueen jäsen
Puolueen jäsenmäärä on kasvanut yli odotusten ja haluamme kiittää kaikkia Piraattipuolueen jäseneksi liittyneitä. Juuri nyt jäsenmäärää tärkeämpi luku on kuitenkin kerättyjen kannattajakorttien määrä. Olemme keränneet n. 1500 1600 kannattajakorttia, viisi tuhatta tarvitaan Piraattipuolue ry:n rekisteröimiseksi viralliseksi puolueeksi, jolloin voimme asettaa ehdokkaita esimerkiksi ensi kesän europarlamenttivaaleihin.
Tämä tarkoittaa, että nyt on todellinen tilanne vastassa. Pyydämme jokaista tämän sähköpostin vastaanottajaa pyytämään allekirjoitukset korttiin ainakin omalta ystävä-, sukulais-, opiskelu-, työkaveripiiriltään. Yksittäiseltä jäseneltä vaaditun vaivan määrä on katoavan pieni: viisi allekirjoitusta (omasi mukaan lukien) riittää. Vastaavasti epäonnistumisen seuraukset ovat puolueelle vakavat: ellei kortteja saada kerättyä riittävästi tämän vuoden puolellariittävän nopeasti, osallistumisemme ensi kesän eurovaaleihin vaarantuu.
Piraattipuolue haluaa tarjota äänestäjille mahdollisuuden nousta Eurooppaa uhkaavaa kansalaisoikeuksien ja demokratian rappeutumista vastaan. Se ei onnistu ilman sinuan sinun apuasi.
Kortteja voi tulostaa itse, mutta se vaatii esim. kirjakaupasta, askartelukaupasta tai hyvin varustellusta marketista löytyvää 120g/m2 tai paksumpaa paperia.
Kortteja voi myös helposti tilata suoraan kotiin vastaamalla tähän sähköpostiin, tiedoiksi riittää mihin kortit lähetetään ja paljonko arvioit saavasi allekirjoituksia, eli montako korttia pistetään tulemaan. Pieni yliarviointi korttimenekissä ei haittaa, mielummin parikin ekstranimeä kuin korttien kesken loppuminen.
Sähköpostitse lähetettäviä viestejä ei tulla lähettämään jäsenille kuin erikoistilanteessa, kuten nyt kriittisen korttikampanjatilanteen takia, jolla on selkeä merkitys jäsenyyden kanssa. Jos haluat saada enemmän ja useammin tietoa puolueen tilanteesta ja tapahtumista, suosittelemme rekisteröitymään Piraattipuolueen uutiskirjeeseen osoitteessa http://intranet.piraattipuolue.fi/lists/ sekä mikäli molemminpuolinen yhteydenpito saa riittävästi suosiotapuolueen jäseniin kiinnostaa, perustetaan erillinen sähköpostitse toimiva keskustelulistavoit myös rekisteröityä vuorovaikutteiseen sähköpostilistaan keskustelemaan tai seuraamaan keskusteluja osoitteessa http://lists.pirateweb.net/cgi-bin/mailman/listinfo/pp.finland.general 
Kiittäen jokaista keräykseen osallistuvaa,
Piraattipuolueen hallitus
 
 
[[Luokka:Arkisto]]
Byrokraatti, ylläpitäjä, uploadaccess
3 973
muokkausta

Navigointivalikko