Ero sivun ”Luonnos Yhdistyksen säännöistä” versioiden välillä

Kohteesta PiraattiWiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun
(Lisätty luokkaan "Vanhaa")
Rivi 168: Rivi 168:
 
purkamisesta päättävän kokouksen
 
purkamisesta päättävän kokouksen
  
[[Luokka:Projektit]]
+
[[Luokka:Vanhaa]]

Versio 25. heinäkuuta 2008 kello 08.25

Tämä on luonnos siitä, millaisiksi säännöt on tarkoitus päivittää vielä ennen perustuskokousta. Perustuskokouksessa voidaan sääntöjä muuttaa, mutta pyrkimys olisi saada säännöt mahdollisimman hyviksi jo etukäteen. Näissä säännöissä on nykyisellään kaksi kokousta vuodessa, joskin nykypuheiden mukaan se saattaa muuttua yhdeksi per vuosi.

Piraattipuolue ry:n yhdistyksen säännöt.

1 § Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

Yhdistyksen nimi on Piraattipuolue ry ja sen kotipaikka on Sysmä, toimialueena koko Suomi. Puolueen kieliä ovat suomi ja ruotsi, käytettävä kieli on kuitenkin suomi, milloin mahdollista.


2 § Tarkoitus ja toiminnan laatu

Yhdistyksen tarkoituksena on toimia poliittisesti aktiivina yhdistyksenä, myöhemmin puolueena, joka ajaa pääosin teknologian tuomien mahdollisuuksien esilletuontia, vastuiden painotusta, sekä ongelmakohtien huomioimista ja korjausta. Hallitus päättää tarkemmista yhdistyksen linjauksista kokouksissa, sekä tarkistetaan ovatko silloiset vielä ajankohtaisia. Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys:

- harjoittaa tutkimus- ja julkaisutoimintaa

- kerää ja välittää tietoa

- tekee aloitteita ja kannanottoja

- järjestää keskustelua ajamistaan aiheista

- järjestää valistusta eri kohteisiin, sekä valistustapahtumia

Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja, kerätä jäsenmaksuja, ostaa, omistaa ja hallita kiinteää omaisuutta sekä asianomaisella luvalla järjestää rahankeräyksiä ja arpajaisia, harjoittaa kahvila- ja ravintolaliikettä samoin kuin kustannustoimintaa sekä muuta yhdistyksen tarkoituksen toteuttamiseksi tarpeellista varainhankintaa, jonka tarkoituksena ei ole taloudellisen voiton hankkiminen puolueen jäsenille.


3 § Jäsenet

Yhdistykseen jäseneksi voi liittyä jokainen, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen ja säännöt. Kannatusjäsenenä voi olla yksityishenkilö tai oikeuskelpoinen yhteisö, mutta kannatusjäsenillä ei ole äänioikeutta. Jäsenet hyväksyy hakemuksesta yhdistyksen hallitus. Kannatusjäsenet hyväksyy yhdistyksen hallitus.


4 § Jäsenen eroaminen ja erottaminen

Jäsenellä on oikeus erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle taikka ilmoittamalla erosta yhdistyksen kokouksessa merkittäväksi pöytäkirjaan. Hallitus voi erottaa jäsenen yhdistyksestä, jos jäsen on jättänyt erääntyneen jäsenmaksunsa maksamatta tai muuten jättänyt täyttämättä ne velvoitukset, joihin hän on yhdistykseen liittymällä sitoutunut tai on menettelyllään yhdistyksessä tai sen ulkopuolella huomattavasti vahingoittanut yhdistystä tai ei enää täytä laissa taikka yhdistyksen säännöissä mainittuja jäsenyyden ehtoja. Hallitus voi erottaa jäsenen, mikäli tämän toiminta on selkeästi häiriköintiä yhdistyksen kustannuksella, yhdistyksen sisäisesti tai yhdistyksen kustannuksella toisaalla. Lisäksi jäsenen voi erottaa, mikäli jäsenen voidaan olettaa aiheuttavan vakavaa haittaa yhdistyksen uskottavuudelle tai maineelle. Tästä erottamisesta päättää hallitus. Samat erottamista koskevat säännöt pätevät kannatusjäseneen.


5 § Liittymis- ja jäsenmaksu

Jäseniltä ja kannatusjäseniltä perittävän liittymismaksun ja vuotuisen jäsenmaksun suuruudesta, tai kerätäänkö sitä yleensäkään, päättää syyskokous. Yhdistyksen hallitus voi myös itsenäisesti päättää jäsenmaksun suuruudesta ja keräämisen aloittamisesta, mikäli ennalta voimassa olevaa päätöstä ei vielä ole.

6 § Hallitus

Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu valitut puheenjohtaja ja 2-20 muuta varsinaista jäsentä sekä 2-6 varajäsentä. Yhdistyksen hallituksen puheenjohtajana, tai hallituksessa voi toimia ainoastaan yhdistyksen äänioikeutettu jäsen. Yhdistyksen hallituksen kokoa voidaan muuttaa syyskokouksessa, mutta se on päätettävä ennen itse hallituksen jäsenten valintaa. Hallituksen toimikausi on kaksi kalenterivuotta. Hallituksen jäsen tai koko hallitus voidaan yhdistyksen kokouksessa äänestää vaihdettavaksi myös ennen toimikauden loppumista. Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan sekä ottaa keskuudestaan tai ulkopuoleltaan sihteerin, rahastonhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt. Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta, kun he katsovat siihen olevan aihetta tai kun vähintään puolet hallituksen jäsenistä sitä vaatii. Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään puolet sen jäsenistä, puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaanluettuna on läsnä. Äänestykset ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.


7 § Yhdistyksen nimen kirjoittaminen

Yhdistyksen nimen kirjoittaa hallituksen puheenjohtaja. Varapuheenjohtaja, sihteeri ja rahastonhoitaja voivat kirjoittaa kaksi yhdessä.

8 § Tilikausi ja tilintarkastus

Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi. Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen vuosikertomus on annettava tilintarkastajille viimeistään kuusi viikkoa ennen kevätkokousta. Tilintarkastajien tulee antaa kirjallinen lausuntonsa viimeistään kaksi viikkoa ennen kevätkokousta hallitukselle.

9 § Yhdistyksen kokoukset

Yhdistys pitää vuosittain kaksi varsinaista kokousta. Yhdistyksen kevätkokous pidetään maalis-kesäkuussa ja syyskokous syys-joulukuussa hallituksen määräämänä päivänä. Ylimääräinen kokous pidetään, kun yhdistyksen kokous niin päättää tai kun hallitus katsoo siihen olevan aihetta tai kun vähintään kolmannes (1/3) yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä hallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii. Kokous on pidettävä kolmenkymmenen vuorokauden kuluessa siitä, kun vaatimus sen pitämisestä on esitetty hallitukselle. Aloitteen tekeminen kokoukseen on kaikilla jäsenillä, mutta aloitteen on saatava ainakin 5% jäsenien tuki tai 5% jäsenen tuki aloitteen tekijän vaalipiiristä. Mikäli aloite saa riittävän tuen, aloite tulee lähettää suoraan yhdistyksen hallitukselle, sekä tieto mistä tarkistaa saatu tuki tai liittää mukaan dokumentaatio saadusta tuesta. Yhdistyksen kokouksissa on jokaisella jäsenellä yksi ääni. Mikäli alle 20% jäsenistä osallistuu äänestykseen, siirtyy äänioikeus vaalipiirien ennalta valitsemien kokoukseen osallistuvien edustajien vastuulle. Yksi ääni per edustaja. Yhdistyksen kokouksen päätökseksi tulee, ellei säännöissä ole toisin määrätty, se mielipide, jota on kannattanut yli puolet annetuista äänistä. Äänten mennessä tasan ratkaisee kokouksen puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.


10 § Yhdistyksen kokousten koollekutsuminen

Hallituksen on kutsuttava yhdistyksen kokoukset koolle vähintään 4 viikkoa ennen kokousta jäsenille postitetuilla kirjeillä tai sähköpostitse.


11 § Varsinaiset kokoukset

Yhdistyksen kevätkokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 1. kokouksen avaus 2. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa 3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4. hyväksytään kokouksen työjärjestys 5. esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja tilintarkastajien lausunto 6. päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille 7. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.

Yhdistyksen syyskokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 1. kokouksen avaus 2. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa 3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4. hyväksytään kokouksen työjärjestys 5. vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä liittymis- ja jäsenmaksun suuruus seuraavalle kalenterivuodelle 6. valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muut jäsenet 7. valitaan yksi tai kaksi tilintarkastajaa ja heille varatilintarkastajat tai kirjanpitotoimisto. 8. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.

Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian yhdistyksen kevät- tai syyskokouksen käsiteltäväksi, on hänen ilmoitettava siitä kirjallisesti hallitukselle vähintään kuukausi etukäteen, jotta asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.

12 § Sääntöjen muuttaminen ja yhdistyksen purkaminen

Päätös sääntöjen muuttamisesta ja yhdistyksen purkamisesta on tehtävä yhdistyksen kokouksessa vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen purkamisesta. Poikkeuksena vaaditulle kolme neljäsosan äänienemmistölle, ensimmäisessä yhdistyksen rekisteröinnin jälkeisessä yhdistyksen kokouksessa riittää sääntöjen muuttamiseen yksinkertainen äänienemmistö. Yhdistyksen purkautuessa käytetään yhdistyksen varat yhdistyksen tarkoituksen edistämiseen purkamisesta päättävän kokouksen