Muutokset

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Käyttäjä:Dragu

1 969 tavua lisätty, 19. heinäkuuta 2008 kello 18.42
päivitetty
Anton Tamminen
==Yksityiskopioinnin historiaa ja tekijänoikeusteollisuuden synty==
==Yksityiskopioinnin historia ja tekijänoikeusteollisuuden synty=Kasettienvastainen sota===
Jo 1980-luvulla levyteollisuuden edunvalvontajärjestöt levittivät sanomaa, että yleisön mahdollisuus kopioida tallenteita "tappaisi" musiikin. Tämä oli reaktio suosittuun C-kasettiin joka mahdollisti kopioinnin, ja tätä mahdollisuutta kuluttajat myös hyödynsivät laajasti. Ostetuista vinyyleistä, kaseteista ja radiosta nauhoitettiin mieleisiä sekoituksia m.m. autoon ja matkalle, ja näitä sekoituksia vaihdeltiin innokkaasti myös tuttujen kanssa - kuluttajat saivat mahdollisuuden tutustua uusiin artisteihin ja lauluihin, ja näin artistit saivat suuremman yleisön - kuluttajat käyttivät enemmän rahaa viihteeseen ja siten myös viihdeteollisuus hyötyi, ja kasvoi entisestään.
Tässä vaiheessa lienee syytä mainita, että viihdeteollisuuden taloudellisen kasvun myötä ovat myös sen edunvalvontajärjestöt kasvaneet merkittävästi ja saaneet enemmän valtaa. Laajentuneen toimikuvan myötä ovat järjestöt etääntyneet artistien asiasta ja ajavat käytännössä levy-yhtiöiden ja muiden oikeudenomistajayritysten asiaa - eli niitä joilla on asiassa suurin taloudellinen interessi. Esimerkkinä tästä siirtymästä voidaan mainita edunvalvontajärjestöjen trendi hiljattain kaventaa artistien osuutta myyntituloista ja eri keinoin siirtää tekijänoikeudet pois artisteilta - yritysten haltuun. Edunvalvontajärjestöt ovat muuttuneet lobbaustoimintaa harjoittaviksi lakimieslegiooniksi, ja tässä voitonhakuiselta vaikuttavassa toiminnassa liikkuu erittäin suuret rahat. Tästä syystä oikeudenomistajayritysten ja näiden edunvalvontajärjestöjen toiminnasta käytetään usein yhteisnimitystä tekijänoikeusteollisuus.
 
===Internet tuo vallankumouksen===
Internetin avulla tehtävä tallenteiden digitaalisten esitysmuotojen kopiointi, niinsanottu tiedostonjakaminen, alkoi saavuttaa suurta suosiota 90-luvun puolivälissä, eli hieman yli 10 vuotta sitten. Internetin suuri mullistus liittyy sähköisen viestinnän tehokkuuteen - perinteisesti musiikin levitys vaatii suuren painatus-, levitys- ja myynti-infrastruktuurin jonka toiminta maksaa paljon. Tällöin on ilmiselvää, että useimmat artistit jotka haluavat suuren yleisön turvautuvat asiaan erikoistuneihin yrityksiin, levy-yhtiöihin. Valtaosa levyn hinnasta menee tämän myyntitoiminnan kustantamiseen ja vain pieni osa päätyy artistille. Samat kustannukset koskevat myös ansiotarkoituksessa myytäviä tuoteväärennöksiä, joita perinteisesti on nimitetty piraattikopioiksi. Internet käänsi tilanteen päälaelleen; tiedostoista voi tehdä periaatteessa rajattomasti identtisiä kopioita erittäin nopeasti internetin ylitse ja käytännössä ilmaiseksi. Ilmainen tiedostonjakaminen on laajalti syrjäyttänyt piraattikopioiden myynnin maissa, joissa on hyvät internetyhteydet.
Tekijänoikeusteollisuus toistaa jälleen saman kolmekymmentä vuotta vanhan mantran - "kopiointi tuhoaa luovan työn". Epäkaupallista kopiointia on nyt ehditty harjoittaa valtavissa määrin jo vuosikymmeniä, vaikka siitä käytetyt termit ovat vaihdelleet. Näinä samoina vuosikymmeninä on viihdeteollisuus moninkertaistanut liikevoittonsa ja laajentunut valtavasti. Viime vuosien puheet tiedostonjakamisesta uhkana artistien toimeentulolle ovat osoittautuneet olevan nekin ilmaa täynnä, kun tilastot osoittavat viihdeteollisuuden takovan myyntiennätyksiä. Musiikin ja elokuvien myynnit ovat kasvaneet hyvin tasaisesti 80-luvun alusta lähtien paria taloustaantumaien aiheuttamia lyhyitä laskuja lukuunottamatta. Suurin uhka artistien toimeentulolle lieneekin omaa etuaan tavoitteleva tekijänoikeusteollisuus, joka turvatakseen markkina-asemansa vaikeuttaa tuotantoyhtiöiden ja artistien sopeutumista nykyajan olosuhteisiin.
Internet ei pelkästään mullistanut kopiointia, vaan mullisti myös myynnin. Kun perinteinen levitysinfrastruktuuri voitiin ohittaa täysin, ei artisti ollutkaan enää riippuvainen levy-yhtiön levitystoiminnasta, joka vei valtaosan hänen tuloistaan. Verkkokauppatoiminta on niin kustannustehokasta, että sitä voi pyörittää artisti itse - ainoaksi merkittäväksi kustannukseksi jää mainonta, joka internetissä on halpaa. Tekijänoikeusteollisuus huomasikin varhain, että jos tämänlaisen vallankumouksen antaa tapahtua, ei sen liiketoiminnalle olisi enää perusteluja.  Vastareaktiona tälle kehitykselle aloitettiin maailmanlaajuinen tiedostonjakamisen vastainen kampanja, joka maalasi kauhukuvia lähitulevaisuudesta, jossa kukaan ei maksa viihteestä koska sitä kopioidaan ilmaiseksi verkosta. Osana kampanjaa aloitettiin suuret oikeustoimet tiedostonjakajia vastaan - eli kuluttajia vastaan. Kampanja tarkoitti suurta vastakkainasettelua artistien ja kuluttajien välillä. Artistin näkökulmasta vastapuolena oli ahnea ja moraaliton kuluttaja joka ei piittaa artistin keskimääräisesti vähäisestä toimeentulosta. Kuluttajan näkökulmasta taas artistit olivat ahneita ja halusivat vain uusia lisätulonlähteitä lisätulon lähteitä kohdistamalla kohtuuttomia korvausvaatimuksia yksityishenkilöihin. Tämän kampanjan myötä osana tekijänoikeusteollisuus muutti alkoi käyttää kaupalliseen tekijänoikeusrikkomukseen viittaavan sanan viittaavaa sanaa "piratismi" tarkoittamaan nyt myös yksityishenkilöiden tekemää luvatonta kopiointia tekemästä luvattomasta kopioinnista omaa käyttöä varten, eli myös tiedostonjakamistatiedostonjakamisesta. Termin tahallisen väärinkäytön avulla saatiinkin aikaan piratismihysteria joka vielä tänä päivänä elää omaa elämäänsä.
Tämän tilanteen seurauksena syntyi kansainvälinen tekijänoikeusskeptinen vastaliike, joka omaksui sille tekijänoikeusteollisuuden antaman haukkumanimen - "piraatit". Aluksi piraattiliike keskittyi tekijänoikeusasioihin ja tiedostonjakamisen lailliseen asemaan, mutta tilanteeseen tuli kohta suuri muutos.
===DRM-aalto iskee=== Paitsi rajoittamalla markkinoiden kehitystä, on tekijänoikeusteollisuus ryhtynyt varsin aggressiiviseen taisteluun kuluttajan oikeuksia vastaan. Koska tekijänoikeusteollisuuden liiketoiminta perustuu teosten käytön kontrolliin, on teosten käytön mahdollisimman laaja rajoittaminen sen etujen mukaista - mitä enemmän syitä on keksitään veloittaa kuluttajaa, sen enemmän tekijänoikeusteollisuus ansaitsee, jos ei muuten niin byrokratiakoneistollaan - jonka kustantaa maksumiehiä ovat kuluttajat ja artistit. Kun perinteinen tekijänoikeuslainsäädäntö ei antanut tilaa uusille yksityiskäytön veloituksen muodoille kuten m.m. soittokertakorvaukset, alettiin tallenteisiin lisätä niinsanottuja "kopiosuojauksia" tai "kopioestoja", näkökulmasta riippuen.  Käyttöön otetut kopiosuojaukset olivat kuitenkin ristiriidassa m.m. Suomen kuluttajasuojalainsäädännön kanssa. Kopioestotekniikan, eli niinsanotun DRM:n (Digital Rights Management) tarkoitus ei olekaan estää laitonta kopiointia joka onnistuisi DRM:stä huolimatta, vaan rajata kuluttajien omaa käyttöä keinotekoisesti. DRM:n avulla tuotantoyritykset voivat estää tallenteensa laillisesti hankkinutta kuluttajaa siirtämästä sitä esimerkiksi ns. "MP3-soittimeensa" tai tehdä siitä samanlaatuisia varmuuskopioita - eli hyödyntää kuluttajasuojalainsäädännön takaamia oikeuksia. Tällä tavoin kuluttaja voidaan pakottaa ostamaan saman teoksen useampaan kertaan eri toistinlaitteita varten. DRM mahdollistaa myös tallenteen käytön aikarajoitteen, jolloin tallenne toimii vain tietyn aikaa ja muuttuu käyttökelvottomaksi. Koska DRM:n tarkoitus on estää laillinen kopiointi ja siten estää siitä koituva artikkelin alussa mainittu oletettu myyntihävikki, sopii kysyä miksei kasettimaksujärjestelmää lakkautettu tarpeettomana. Vastaus on yksinkertainen; kasettimaksun todellinen tarkoitus oli vain kerätä lisää rahaa, eikä sille koskaan ollutkaan mitään todellista talouspoliittista perustetta. Vaikka DRM:n tuomat käyttörajoitukset selvästi vähensivät tallenteiden käyttöarvoa, hinnat eivät laskeneet. Jos kuluttaja halusi käyttöö tallennetta ennestään itsestäänselvillä tavoilla, joutui hän nyt maksamaan lisää. DRM on käytännössä keinotekoinen hinnankorotus.
==Suomen tilanne==Kuluttajat nousivat kuin nousivatkin vastustamaan DRM:ää huomattuaan, etteivät heidän ostamansa tuotteet enää toimineet niinkuin niiden piti - joskus DRM esti tuotteen käytön kokonaan. Vuonna 2005 paljastui tapaus, jossa todettiin Sony BMG:n levittävän CD-levyillä salaa asennettavaa XCP-Aurora-nimistä haittaohjelmaa käyttäjien tietokoneille joka turmeli järjestelmän asetukset niin, ettei käyttäjä pystynyt siirtämään musiikkiaan tietokoneelle. Ironista on, että kyseinen tilauksesta tuotettu haittaohjelma sisälsi GPL- ja LGPL-lisensoitua lähdekoodia jota käytettiin lisenssiehtojen vastaisesti eli laittomasti. Täten Sony BMG syyllistyi laittomaan tekijänoikeuden alaisen materiaalin levittämiseen kaupallisessa tarkoituksessa, eli ohjelmistopiratismiin. Lähdekoodin tekijät päättivät olla nostamatta syytettä viihdejättiä vastaan.
Käyttöön otetut kopiosuojaukset olivat kuitenkin ristiriidassa m.m. Suomen kuluttajasuojalainsäädännön kanssa. KopioestotekniikanErilaisten DRM-tekniikoiden käyttöönoton aiheuttaman suuren vastustuksen takia, eli niinsanotun ovat DRM:n (Digital Rights Management) tarkoitus ei olekaan estää laitonta kopiointia joka kuitenkin onnistuisi-vapaat tallenteet alkaneet yleistyä, vaan rajata kuluttajien omaa käyttöä keinotekoisesti. ja yhä useampi verkkopalvelu myy jälleen DRM:n avulla tuotantoyritykset voivat estää tallenteensa laillisesti hankkinutta kuluttajaa siirtämästä sitä esimerkiksi ns. "MP3-soittimeensa" tai tehdä siitä samanlaatuisia varmuuskopioita - eli hyödyntää kuluttajasuojalainsäädännön takaamat oikeudet. Tällä tavoin kuluttaja voidaan pakottaa ostamaan saman teoksen useampaan kertaan eri toistinlaitteita vartenvapaata materiaalia. DRM mahdollistaa myös tallenteen käytön aikarajoitteenTekijänoikeusteollisuuden aiheuttaman byrokratian takia ovat nämä palvelut yleensä rajattuja tiettyihin maihin, jolloin tallenne toimii vain tietyn aikaa ja muuttuu käyttökelvottomaksiliikemuoto on vasta rantautumassa suomeen. Koska DRM:n tarkoitus on estää laillinen kopiointi Myös artistien ja siten estää siitä koituva artikkelin alussa mainittu oletettu myyntihävikki, sopii kysyä miksei kasettimaksujärjestelmää lopetettu. Vastaus kuluttajien vastakkainasettelu on yksinkertainen; kasettimaksun todellinen tarkoitus oli vain kerätä lisää rahaahitaasti alkanut murtua, eikä sille ole mitään todellista talouspoliittista perustetta. Vaikka DRM:n tuomat käyttörajoitukset selvästi vähensivät tallenteiden käyttöarvoa, hinnat eivät laskeneet. Jos kun yhä useampi artisti ja kuluttaja halusi hänelle ennestään itsestäänselvät oikeudethuomaakin, joutui hän nyt maksamaan lisääettä heitä molempia on kustu linssiin.
Kuluttajat nousivat kuin nousivatkin vastustamaan DRM:ää huomattuaan===Kun demokratia ei riitä===Tekijänoikeusteollisuuden alkaessaan menettää kasvonsa kansan silmissä, se onkin lähtenyt aivan uudelle tielle. Kohdistamalla kaikki voimavaransa asiaan perehtymättömiin poliitikkoihin, etteivät heidän ostamansa tuotteet enää toimineet niinkuin niiden piti - joskus DRM esti tuotteen käytön kokonaanon se ylettänyt lonkeronsa kansan yläpuolella toimiviin päätöksentekoelimiin. Kuitenkin Suomessa tehtiin vuonna 2005 Hyödyntämällä EU-direktiivin pohjalta kiistelty muutos (es. 24/2004) rikos- politiikan byrokraattisuuden synnyttämää demokratiavajetta ja tekijänoikeuslakiin joka kansanomaisesti tunnettiin nimeltä Lex Karpelavirkamiesten kiireisyyttä, viitaten lain esittelijään, silloiseen kulttuuriministeriin Tanja Karpelaan. Pian lakimuutoksen jälkeen paljastui, ettei on tekijänoikeusteollisuus päässyt vaikuttamaan EU-direktiivi tai muu sitoutuminen vaatinut ankaraa lakimuutosta, vaan lain muodon takana oli tekijänoikeusteollisuuspäätöstentekoprosesseihin vähintäänkin kyseenalaisin tavoin. Jatkuu.. Muutos teki DRM:stä lainvoimaisen rajoituksen kuluttajan oikeuksiin ja DRM:n tekniset ohitusmenetelmät ja näistä keskustelu kiellettiin. Lakiteknisesti muutos antoi tekijänoikeusteollisuudelle vallan muuttaa tekijänoikeuslain laajuutta mielin määrin, koska laki ei ottanut tarkoin kantaa siihen, mitä DRM on ja missä sen rajat kulkevat.
Lakimuutosta kritisoitiin monesta syystä ja etenkin lakiteknisestä näkökulmasta. Ensinnäkin lakimuutosta kritisoitiin siitä, että lain valmistelussa otettiin huomioon pelkästään tekijänoikeusteollisuuden näkökulma ja kuluttajien asema unohdettiin tyystin. Myös monilla lakia valmistelleista virkamiehistä, m.m. opetusministeriön johtaja Jukka Liedeksellä, oli asian käsittelyssä kyseenalaisia suhteita tekijänoikeusteollisuuteen. Toisaalta lakimuutosta kritisoitiin siitä, että kieltämällä asiasta keskustelun se olisi perustavanlaatuisesti ristiriidassa suomen perustuslain sananvapaustakeen kanssa. Jotta epämääräisen lain vaikutuksesta sananvapauteen saataisiin selvyys, käynnisti tietoyhteiskunta-aktivisti Mikko Rauhala kampanjan, jossa viikon ajan keskusteltiin kopiosuojausten kiertomenetelmistä. Aktivistit allekirjoittivat joukkotunnustuksen ja toimittivat tunnustuksen poliisilaitokselle. Kahdelle aktivisteista, mukaanlukien alullepanija Mikko Rauhalalle luettiin syyte, mutta Helsingin käräjäoikeus vapautti aktivistit syytteistä perusteluinaan, että DVD-levyjen CSS-suojaustekniikka on "tehoton" eikä sen murto siten voi olla rikos. Sittemmin hovioikeus käänsivät tuomion, ja totesivat keskustelun olleen laiton.
+ Internet-sensuuri suomessa==Suomen tilanne==
+==Nykytilanne==Kuitenkin Suomessa tehtiin vuonna 2005 EU-direktiivin pohjalta kiistelty muutos (es. 24/2004) rikos- ja tekijänoikeuslakiin joka kansanomaisesti tunnettiin nimeltä Lex Karpela, viitaten lain esittelijään, silloiseen kulttuuriministeriin Tanja Karpelaan. Pian lakimuutoksen jälkeen paljastui, ettei EU-direktiivi tai muu sitoutuminen vaatinut ankaraa lakimuutosta, vaan lain muodon takana oli tekijänoikeusteollisuus. Muutos teki DRM:stä lainvoimaisen rajoituksen kuluttajan oikeuksiin ja DRM:n tekniset ohitusmenetelmät ja näistä keskustelu kiellettiin. Lakiteknisesti muutos antoi tekijänoikeusteollisuudelle vallan muuttaa tekijänoikeuslain laajuutta mielin määrin, koska laki ei ottanut tarkoin kantaa siihen, mitä DRM on ja missä sen rajat kulkevat.
+==Viimeaikainen kehityssuunta==Lakimuutosta kritisoitiin monesta syystä ja etenkin lakiteknisestä näkökulmasta. Ensinnäkin lakimuutosta kritisoitiin siitä, että lain valmistelussa otettiin huomioon pelkästään tekijänoikeusteollisuuden näkökulma ja kuluttajien asema unohdettiin tyystin. Myös monilla lakia valmistelleista virkamiehistä, m.m. opetusministeriön johtaja Jukka Liedeksellä, oli asian käsittelyssä kyseenalaisia suhteita tekijänoikeusteollisuuteen. Toisaalta lakimuutosta kritisoitiin siitä, että kieltämällä asiasta keskustelun se olisi perustavanlaatuisesti ristiriidassa suomen perustuslain sananvapaustakeen kanssa. Jotta epämääräisen lain vaikutuksesta sananvapauteen saataisiin selvyys, käynnisti tietoyhteiskunta-aktivisti Mikko Rauhala kampanjan, jossa viikon ajan keskusteltiin kopiosuojausten kiertomenetelmistä. Aktivistit allekirjoittivat joukkotunnustuksen ja toimittivat tunnustuksen poliisilaitokselle. Kahdelle aktivisteista, mukaanlukien alullepanija Mikko Rauhalalle luettiin syyte, mutta Helsingin käräjäoikeus vapautti aktivistit syytteistä perusteluinaan, että DVD-levyjen CSS-suojaustekniikka on "tehoton" eikä sen murto siten voi olla rikos. Sittemmin hovioikeus käänsivät tuomion, ja totesivat keskustelun olleen laiton. Jatkuu...
486
muokkausta

Navigointivalikko