Muutokset

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Eurotiedote

191 tavua lisätty, 7. kesäkuuta 2009 kello 20.52
ei muokkausyhteenvetoa
Piraatit näyttivät kyntensä EU-vaaleissa
Vaikka Suomessa Piraattipuolue ei ehtinyt vuoden 2009 EU-parlamenttivaaleihin mukaan, Ruotsissa Piratpartiet näytti kyntensä ja varmisti paikkansa vakavasti otettavana osapuolena. Piratpartiet keräsi x,x prosenttia äänistä kauhoen x paikkaa Ruotsin meppien keskuudesta. Piraattipuolue onnittelee lämpimästi suorituksesta - Piratpartiet on pitkään tehnyt uutteraa työtä ruotsalaisten kansalaisoikeuksien puolesta, ansioituen erityisesti mm. FRA-kuuntelulain vastaisessa kampanjoinnissa. Parempia puolustajia eurooppalaisten vapauksille ja pitää tätä merkkinä piraattiaatteen voimastaihmisoikeuksille onkin vaikea kuvitella.
Suomalainen media on keskittynyt seuraamaan Piraattipuolueiden tilannetta kotimaan ja Ruotsin suunnalla, mutta myös saksalainen Piratenpartei osallistui EU-vaaleihin. Heidän äänisaaliinsa ei riittänyt Saksan 5 prosentin äänikynnykseen, mutta Piratenparteikin on alustavien tietojen mukaan kerännyt vajaan prosentin kaikista sikäläisistä paikallisista äänistä. Ottaen huomioon maan koon Tämäkin on tämä merkittävä saavutus, ja Piraattipuolue haluaa onnitella myös saksalaisia kanssatovereitaan. Liike on kansainvälinen ilmiö, ja toivon mukaan seuraaviin europarlamenttivaaleihin osallistuu piraatteja vielä useammasta maasta.
"Olemme kaikki hyvin tyytyväisiä Piratpartietin menestyksestä. Tämä oli myös meille tärkeää, sillä monet kiinnostuksen kohteemme säädetään nykyään EU-tasolla" kertoo Piraattipuolueen puheenjohtaja Pasi Palmulehto. Piraattipuolue uskoo ruotsalaisten menestyksen lupaavan hyvää myös suomalaisille piraateille. Liike on myös selkeästi kansainvälinen ilmiö, ja toivon mukaan seuraaviin europarlamenttivaaleihin osallistuu piraatteja vielä useammasta maasta.
Byrokraatti, ylläpitäjä, uploadaccess
221
muokkausta

Navigointivalikko