Etusivu

Kohteesta PiraattiWiki
Versio hetkellä 17. maaliskuuta 2008 kello 15.44 – tehnyt Matti Hiltunen (keskustelu | muokkaukset)
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Tänne on tulossa Piraattipuolueen wiki, eli kansanläheisemmin PiraattiWiki. Tutustu wikin käytäntöihin ennen kuin teet muokkauksia.

Tarkkoja linjauksia Piraattipuolueen toiminnasta ei PiraattiWikiin tule vielä ennen tulevaa kokousta. Tämän syy on yksinkertainen: Jo pelkästään alustavien linjauksien sisältöön mediassa tartuttiin kiinni kynsin ja hampain, vaikka vielä ei edes niiden lopullisuudesta ollut tietoa ja se aina muistettiin kertoa. Sekä ihmisten että median kiinnostus Piraattipuoluetta kohtaan on ollut kohtalaisen suuri, mutta koska asioista ei ole vielä päätetty, voisivat keskeneräiset tiedot johtaa täysin vääriin mielikuviin.

Kysymyksiä ja vastauksia toiminnasta.

Aiheesta muualla

Tietoa itse Piraattipuolueen toiminnasta sekä mahdollisuudesta liittyä mukaan toimintaan löydät ensisijaisesti Piraattipuolueen kotisivuilta ja keskusteluun voit osallistua Piraattipuolueen foorumilla.