Muutokset

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Bookabooka

4 tavua lisätty, 21. huhtikuuta 2009 kello 11.21
p
ei muokkausyhteenvetoa
Helsingin Sanomat raportoi tänään 21.4. tapauksesta, jossa Kopiosto sekä Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry. (TTVK) vaativat suomalaista Bookabooka -sivustoa lopettamaan toimintansa. Kyseinen sivusto toimii kirjanvälityspalveluna yksityisten kansalaisten välillä. Ihminen Käyttäjä ilmoittaa sivustolla olevansa halukas myymään tai vuokraamaan jonkin hallussaan olevan kirjan, jonka jälkeen kiinnostuneet asiakkaat voivat tilata Bookabookalta myyjän yhteystiedot sopiakseen yksityiskohdista tarkemmin. Kopioston ja TTVK:n tulkinnan mukaan tämänlainen toiminta on tekijänoikeuslain vastaista, koska vuokraamistoiminnalle tarvitaan tekijöiden lupa.
Kopioston ja TTVK:n kannassa on niin paljon eri asioita pielessä, että on vaikea keksiä, mistä kohtaa niiden kritisoiminen pitäisi aloittaa. Bookabooka-palvelu tarjoaa yksittäisille ihmisille mahdollisuuden myydä tai vuokrata laillisesti ostamiaan ja omistamiaan kirjoja. Oleellista kritiikissä tuntuu olevan se, että kyseessä on vuokraamistoiminta. Esimerkiksi huutokauppasivusto Huuto.net, joka on toimintatavoiltaan muuten samankaltainen, mutta jossa ei ole mahdollisuutta vuokraamiseen, on saanut toimia rauhassa jo monien vuosien ajan. Tämä onkin maalaisjärjen mukaista - kun on jotain ostanut, on sen jälleenmyymiseen täysi oikeus. Mutta mikäli yksityishenkilöt harrastavatkin keskenään vuokraamista, muuttuu toiminta TTVK:n mielestä moraalittomaksi ja paheksuttavaksi.
Byrokraatti, ylläpitäjä, uploadaccess
221
muokkausta

Navigointivalikko