Ero sivun ”Against Intellectual Monopoly: Chapter 1” versioiden välillä

Nykyinen versio 25. lokakuuta 2009 kello 05.57

• kopioitu pdf:stä http://www.dklevine.com/papers/imbookfinal01.pdf

Luku 1: Johdanto

• HUOM! Tämä on kopsattu suoraan pdf:stä joten käännöstä tehdessä kannattaa samalla tarkistaa pdf:stä, että kaikki teksti on tallella.

Vuoden 1764 loppupuolella, korjatessaan pientä Newcomen-höyrykonetta, James Wattin mieleen tuli ajatus erillisissä astioissa laajenevasta höyrystä. Muutamat seuraavat kuukaudet hän uurasti lakkaamatta rakentaakseen mallin uudesta koneesta. Vuoden 1768 elokuussa, useiden parannusten ja huomattavan lainanottamisen jälkeen, hän matkusti Lontooseen hakemaan patenttia idealleen. Hän teki seuraavat kuusi kuukautta paljon työtä patentin eteen. Seuraavan vuoden tammikuussa se vihdoinkin myönnettiin. Tuotannon osalta ei tapahtunut juuri mitään ennen vuotta 1775. Silloin, yhteistyökumppaninsa, rikkaan teollisuusmiehen Matthew Boultonin tuella, Watt sai parlamentin myöntämään patentille jatkoaikaa vuoteen 1800 asti. Suuri valtiomies Edmund Burke puhui parlamentin edessä kaunopuheisesti taloudellisen vapauden nimissä tarpeettoman monopolin luomista vastaan – ilman vaikutusta.¹ Wattin kumppanin Boultonin yhteydet olivat liian vahvoja tullakseen voitetuksi pelkän periaatteen avulla.

Kun Wattin patentti oli varmistettu ja tuotanto aloitettu, huomattava osa hänen energiastaan kului kilpailevien keksijöiden torjumiseen. Vuonna 1782 Watt varmisti itselleen ylimääräisen patentin, joka tuli ”tarpeelliseksi sen seurauksena, kun [Matthew] Wasborough ennätti niin epäreilusti kehittää ensimmäisenä kampiliikkeen”.² Vieläkin dramaattisemmin 1790-luvulla, kun ylivoimainen ja itsenäisesti suunniteltu Hornblower-moottori saatettiin tuotantoon, Boulton ja Watt kävivät sen kimppuun koko oikeusjärjestelmän voimalla.³

Wattin patenttien aikakaudella Iso-Britanniassa höyrykoneiden yhteenlaskettu teho lisääntyi 750 hevosvoimalla vuosittain. 30 vuotena patenttien jälkeen lisää tehoa tuli yli 4000 hevosvoimaa vuosittain. Sen lisäksi höyrykoneiden polttoainehyötysuhde muuttui vain vähän Wattin patentin aikana, kun taas vuosien 1810 ja 1835 välillä sen on arvioitu parantuneen viisinkertaiseksi.⁴

Kun Wattin patentit raukesivat, ei koettu pelkästään räjähdysmäistä kasvua höyrykoneiden tuotannossa ja tehossa, mutta höyryenergiasta tuli viimeinkin teollista vallankumousta eteenpäin ajava voima. Seuraavan 30 vuoden aikana höyrykoneita muunneltiin ja paranneltiin, ja olennaiset keksinnöt kuten höyryjuna, höyrylaiva ja höyryllä toimiva kehruukone tulivat yleiseen käyttöön. Olennainen innovaatio oli korkeapaineinen höyrykone – kehitys jonka Watt esti strategisesti patenttiaan käyttämällä. Monet uudet parannukset höyrykoneeseen, kuten esimerkiksi William Bullin, Richard Trevithickin ja Arthur Woolfin, tulivat saataville vuonna 1804: vaikkakin ne oli kehitetty jo aikaisemmin, niitä ei voitu ottaa käyttöön ennen kun Boultonin ja Wattin patentti oli rauennut. Kukaan näistä keksijöistä ei halunnut samaa kohtaloa kuin Jonathan Hornblower.⁵

Ironisesti, sama patenttijärjestelmä, jota Watt käytti kilpailijoidensa murskaamiseen, haittasi myös hänen omaa työtään paremman höyrykoneen kehittämisessä. Olennainen rajoite alkuperäisessä Newcomenin moottorissa oli kyvyttömyys tuottaa tasaista pyörivää liikettä. Kätevin ratkaisu ongelmaan, jossa yhdistyi kampi ja vauhtipyörä, riippuivat rakennustavasta, jonka James Pickard oli patentoinut, mikä esti Wattia käyttämästä sitä. Watt teki myös itse useita yrityksiä tehokkaamman voimansiirron kehittämiseksi, ilmeisesti päätyen kuitenkin samaan lopputulokseen kuin Pickard. Patentin olemassaolo pakotti Wattin kehittämään tehottomamman ”aurinko ja planeetta” -vaihteiston. Vasta vuonna 1794, Pickardin patentin rauettua, Boulton ja Watt ottivat käyttöön taloudellisesti ja teknisesti ylivoimaisen kammen.⁶

Wattin patenttien raukeamisen vaikutus hänen imperiumilleen voi myös tulla yllätyksenä. Kuten saattoi odottaa, patenttien rauetessa ”useita höyrykoneita valmistavia yrityksiä perustettiin, jotka käyttivät herra Wattin kehittämiä periaatteita”. Kuitenkin Wattin kilpailijat ”pääasiallisesti tähtäsivät ennemminkin halpuuteen kuin laatuun.” Lopputuloksena voimme havaita, että heitä ei suinkaan ajettu markkinoilta, vaan ”useita vuosia jälkeenpäin Boulton ja Watt pitivät hintojaan ylhäällä ja saivat silti enemmän tilauksia.”⁷

Itseasiassa vasta sen jälkeen, kun heidän patenttinsa raukesi, alkoivat Watt ja Boulton todenteolla valmistamaan höyrykoneita. Sitä ennen he lähinnä keskittyivät suurten monopolististen rojaltien keräämiseen lisenssien avulla. Aliurakoitsijat tuottivat suurimman osan osista, ja Boulton ja Watt lähinnä valvoivat, kun asiakkaat kokosivat komponentit.

Suuressa osassa historiikkeja James Wattia pidetään sankarillisena keksijänä, vastuullisena teollisen vallankumouksen alkamisesta. Faktat viittaavat toisenlaiseen tulkintaan. Watt oli yksi monista höyryvoimaa kehitelleistä älykkäistä keksijöistä 1700-luvun loppupuoliskolla. Sen jälkeen kun hän pääsi askeleen edemmäs muita, hän pysyi siellä – ei paremman innovaation, vaan tehokkaamman oikeusjärjestelmän hyväksikäytön ansiosta. Eikä siitä, että hänen yhteistyökumppaninsa oli rikas mies, jolla oli vahvoja yhteyksiä parlamenttiin, ollut ainoastaan pientä apua.

Oliko Wattin patentti ratkaiseva kannustin, joka tarvittiin tuomaan esille hänen sisäinen keksijänsä, kuten perinteisesti historiankirjat ehdottavat? Vai myöhästyttikö hänen oikeusjärjestelmän hyväksikäyttönsä kilpailun tukahduttamiseksi teollista vallankumousta vuosikymmenen tai kaksi? Vielä laajemmin, ovatko kaksi olennaista nykyisen immateriaalioikeutemme osaa – patentit ja tekijänoikeudet – lukuisine vikoineen, välttämätön paha jota meidän on ylläpidettävä nauttiaksemme keksimisen ja luomisen hedelmistä? Vai ovatko ne vain täysin turhia, jäännöksiä ajalta jolloin valtiot myönsivät rutiininomaisesti monopoleja suosituille ylhäisille? Tähän kysymykseen etsimme vastausta.

Wattin tapauksessa vuoden 1769 ja erityisesti vuoden 1775 patentit todennäköisesti myöhästyttivät höyrykoneen laajaa käyttöönottoa: kehitys tukahtui kunnes Wattin patentti raukesi, ja hyvin harvoja höyrykoneita rakennettiin hänen monopolinsa aikana. Välittömästi patentin raukeamisen jälkeen tapahtuneiden keksintöjen määrästä voimme päätellä, että Wattin kilpailijat vain odottivat ennen omien keksintöjensä julkistamista. Tämän ei pitäisi tulla yllätyksenä: uusien höyrykoneiden, olivat ne kuinka paljon Wattin koneita parempia, piti käyttää erillistä lauhdutinta. Koska vuoden 1775 patentti tarjosi Boultonille ja Wattille monopolin kyseiselle idealle, monet muut sosiaalisesti ja taloudellisesti arvokkaat muutokset jäivät ottamatta käyttöön. Samalla tavalla, vuoteen 1794 asti Boultonin ja Wattin koneet olivat tehottomampia kuin ne olisivat voineet olla, koska Pickardin patentti esti käyttämästä ja parantamasta ideaa kammen ja vauhtipyörän yhdistelmästä.

Näemme myös kuinka huonosti Wattin keksijäntaidot olivat huonosti allokoitu: huomaamme hänen käyttäneen enemmän aikaa lakijärjestelmän parissa muodostaakseen ja säilyttääkseen monopolinsa kuin hän käytti aikaa varsinaiseen koneensa paranteluun ja tuotantoon. Taloudellisesta näkökulmasta katsoen Watt ei olisi tarvinnut niin pitkään kestänyttä patenttia – on arvioitu että vuoteen 1783 mennessä – 17 vuotta ennen hänen patenttinsa raukeamista – hänen yrityksensä oli päässyt omilleen. Edelleen patentin raukeamisen jälkeen Boulton ja Watt kykenivät ylläpitämään huomattavaa markkinaosuutta, vain koska olivat ensimmäisiä, huolimatta siitä faktasta että heidän kilpailijoillaan oli 30 vuotta aikaa oppia tekemään höyrykoneita.

Vahingollista yritystä tukahduttaa kilpailua ja hankkia erityisiä etuoikeuksia kutsutaan taloustieteilijöiden piirissä ylivoiton tavoitteluksi (rent-seeking). Historia ja arkijärki ovat osoittaneet sen olevan laillisen monopolin myrkyllinen hedelmä. Wattin yritys jatkaa hänen vuoden 1769 patenttiaan on erityisen törkeä esimerkki ylivoiton tavoittelusta: patentin jatkaminen oli selkeästi tarpeeton antamaan kannustin alkuperäiselle keksinnölle, joka oli jo tapahtunut. Sen lisäksi näemme, kuinka Watt käyttää patentteja työkaluna kilpailijoidensa, kuten Hornblowerin, Wasburoughin ja muiden innovaatioiden tukahduttamiseksi.

Hornblowerin kone on täydellinen esimerkki asiasta: se oli huomattava parannus Wattiin verrattuna, koska se esitteli uuden käsitteen ”compound enginestä” jossa oli enemmän kuin yksi sylinteri. Tämä, eikä Boultonin ja Wattin malli, oli pohjana höyrykoneiden kehitykselle sen jälkeen, kun heidän patenttinsa oli rauennut. Kuitenkin, koska Hornblower rakensi Wattin aiemman työn pohjalta käyttäen hyväksi ”erillistä höyrystintä”, Boulton ja Watt pystyivät pysäyttämään hänet oikeusteitse ja laittamaan tehokkaasti lopun höyrykonekehitykselle. Monopoli ”erilliselle höyrystimelle”, eli hyödylliselle innovaatiolle, esti samalla tavalla hyödyllisen innovaation, eli ”compound enginen” kehitystä, hidastaen täten taloudellista kasvua. Tällainen innovaation hidastaminen on klassinen esimerkki siitä, mitä kutsumme aineettoman omaisuuden tehottomuudeksi, tai IP-tehottomuudeksi lyhyemmin.

Lopuksi, höyrykone otettiin käyttöön hitaassa tahdissa ennen Wattin patentin raukeamista. Pitämällä hinnat korkealla ja estämällä muita tuottamasta halvempia ja parempia höyrykoneita, Boulton ja Watt vaikeuttivat pääoman kasautumista ja hidastivat talouskasvua.

James Wattin tarina on vahingollinen tapaus patenttijärjestelmän hyödyllisyydelle, mutta me tulemme näkemään, ettei se ole epätavallinen. Uusi idea kehittyy melkeinpä sattumalta keksijälle kun hän on rutiininomaisesti toimimassa jonkin aivan toisenlaisen lopputuloksen saamiseksi. Patentti tulee vasta vuosia sen jälkeen ja se johtuu enemmänkin lainopillisen terävyyden sekä käytettävissä olevien resurssien käyttäminen ”hyvän onnen rattaiden voitelemiseen” kuin minkään muun. Viimein, kun patenttisuoja on hankittu, käytetään sitä usein työkaluna taloudellisen kasvun estämiseen ja kilpailijoiden satuttamiseen.

Vaikka näkemys, jota tässä esitämme, voi vaikuttaa ikonisoivalta, se ei ole varsinaisesti uusi, eikä erityisemmin alkuperäinen. Frederic Scherer, patenttijärjestelmän arvovaltainen akateeminen tukija, tutkittuaan Boultonin ja Wattin tarinaa, totesi vuonna 1986 seuraavanlaisesti: Jos patenttisuojausta ei olisi ollut olemassa, ... Boulton ja Watt olisivat varmasti joutuneet seuraamaan varsin toisenlaista bisnestaktiikkaa siihen verrattuna mitä he käyttivät. Suurin osa yrityksen voitoista oli saatu moottorien käytön rojalteista eikä valmistettujen moottorien komponenteista, ja ilman patenttisuojaa yritys ei olisi tietenkään kyennyt keräämään rojalteja. Vaihtoehtona olisi ollut keskittyä tuotantoon ja huoltopalveluihin päätulonlähteenä, joka itseasiassa oli käytäntö, jota alettiin omaksua 1790-luvulla kun erillisen höyrystimen patentin raukeaminen alkoi lähestyä... On mahdollista todeta vieläkin varmemmin, että patenttiriitely 1790-luvulla ei suoraan kannustanut teknologista kehitystä... Boultonin ja Wattin kieltäytyminen lisenssien myöntämisestä muille moottorinvalmistajille erillisen höyrystimen valmistamiseksi selkeästi haittasi sekä kehitystä että parannusten omaksumista.⁸

• * *

Teollisesta vallankumouksesta on jo aikaa, mutta kysymys aineettomasta omaisuudesta on edelleen ajankohtainen. Tätä kirjaa kirjoitettaessa yhdysvaltalaistuomari James Spencer on uhkaillut kolmen vuoden ajan sulkea laajasti käytetyn Blackberryn viestintäverkon – patenttikiistan takia.⁹ Eikä Blackberry ole itsekään synnitön: vuonna 2001 Blackberry haastoi oikeuteen Glenayre Electronicsin, koska kyseinen yritys loukkasi Blackberryn patenttia, joka koski "informaation puskemista isäntäsysteemistä mobiilidatakommunikaatiolaitteeseen".¹⁰

Samanlainen sota on käynnissä tekijänoikeuksien puolella - Napster-palvelu suljettiin liittovaltion tuomarin toimesta heinäkuussa 2000 kiistassa koskien tekijänoikeudella suojattujen tiedostojen jakoa.¹¹ Tunteet käyvät kuumina kummallakin puolella. Jotkut tekijänoikeusvastaiset libertaristit käyttävät slogania “informaatio vain haluaa olla vapaana”. Toisessa ääripäässä suuret musiikki- ja ohjelmistoyhtiöt väittävät maailman ilman immateriaalioikeuksia olevan maailma ilman uusia ideoita.

Osa tekijänoikeusväittelyn katkeruudesta heijastuu Stephen Manesin hyökkäyksessä Lawrence Lessigiä kohtaan:

Stanfordin lakiprofessorin ja median suosikin Lawrence Lessigin mukaan “liikkeen täytyy alkaa kaduilta”, jotta korruptoitunutta kongressia, ylikeskittynyttä mediaa ja ylihintaista oikeusjärjestelmää vastaan voidaan taistella. Vastoin Lessigin avautumista... “fair use” -poikkeukset nykyisessä tekijänoikeuslaissa... ovat niin ekspansiivisia, että melkeinpä ainoa asia, jota leikkaamalla-ja-liittämällä ei voi tehdä tekijänoikeuden alaiselle teokselle laillisesti, on kopioida merkittävää osaa siitä..¹²

Varmastikaan Lessig ei ole nykyisen tekijänoikeuslain ystävä. Mutta huolimatta Stephen Manesin väitteestä, hän uskoo tuottajien ja kuluttajien välisten oikeuksien tasapainottamiseen: hänen kirjansa Free Culture puhuu jatkuvasti tästä tasapainosta ja siitä, kuinka se on menetetty nykyaikaisessa laissa.¹³

Kuten Lessig, monet taloustieteilijät ovat skeptisiä nykyisen lain suhteen - 17 huomattavaa taloustieteilijää, mukaanlukien useita Nobel-palkinnon voittaneita, jättivät kirjelmän Yhdysvaltain korkeimmalle oikeudelle kannattaakseen Lessigin haastetta tekijänoikeuden pituuden kyseenalaistamiseksi. Kuten Lessig, myös taloustieteilijät tunnustavat immateriaalioikeuksien roolin: kun lakimiehet puhuvat oikeuksien tasapainottamisesta, taloustieteilijät puhuvat kannustimista. Lainataksemme kahden huomattavan taloustieteilijän, Robert Barron ja Xavier Sala-i-Martinin oppikirjaa:

Olisi hyvä antaa kaikki olemassa olevat keksinnöt vapaasti kaikkien tuottajien käyttöön, mutta tämä käytäntö epäonnistuu tarjoamaan... kannustimia myöhempiin keksintöihin. Vastakkain ovat olemassaolevien ideoiden käyttö ja innovatiivisen toiminnan kannustin.¹⁴

Tosiaan, kun monet meistä nauttivat mahdollisuudesta ladata vapaasti musiikkia internetistä, me olemme myös huolissamme siitä, kuinka muusikko voi ansaita elantonsa mikäli hänen musiikkinsa on välittömästi jaossa ilmaiseksi.

Vaikka keskustelu tekijänoikeuksista ja patenteista käykin kiivaana, on olemassa yleinen hyväksyntä sille, että jonkinlaista suojaa tarvitaan keksijöille ja luojille, jotta he voisivat nauttia työnsä hedelmistä. "Informaatio vain haluaa olla vapaana" -retoriikka vihjaa, ettei kukaan saisi ansaita omilla ideoillaan. Tästä huolimatta ei näytä olevan kovinkaan vahvaa vaatimusta, että samalla kun muiden on aivan hyväksyttävää kerätä oman työnsä hedelmät, keksijöiden ja luojien täytyisi tulla toimeen muiden hyväntekeväisyydellä.

Kaikesta tunteellisuudesta huolimatta näyttää siltä, että kummatkin osapuolet ovat samaa mieltä siitä, että immateriaalioikeuslakien tarvitsee löytää tasapaino luomistyön kannustimien tarjoamisen ja olemassa olevien ideoiden käytön vapauden välille. Toisin sanoen, kummatkin osapuolet ovat yksimielisiä siitä, että immateriaalioikeuslait ovat "tarpeellinen paha" joka synnyttää uutta innovaatiota, ja erimielisyys koskee sitä, mihin kohtaa viiva olisi piirrettävä. Aineettoman omaisuuden puolustajat pitävät nykyisiä monopolituottoja juuri ja juuri riittävinä, kun taas sen vastustajat pitävät niitä aivan liian korkeina.

Oma analyysimme johtaa erimielisyyteen kummankin puolen kanssa. Järkeilymme kulkee seuraavanlaisesti. Jokainen haluaa monopolin. Kukaan ei halua kilpailla omien asiakkaidensa tai matkijoiden kanssa. Tällä hetkellä patentit ja tekijänoikeudet antavat tiettyjen ideoiden tuottajille monopolin. Luonnollisesti muutamat ihmiset tekevät jotain myös vastikkeettomasti. Uusien hyödykkeiden luojat eivät eroa vanhojen hyödykkeiden tuottajista: he haluavat saada korvauksen vaivannäöstään. On kuitenkin pitkä ja vaarallinen hyppäys väitteestä, että keksijät ansaitsevat korvaukset vaivannäöstään siihen, että patentit ja tekijänoikeudet, eli monopolioikeudet, ovat paras tai ainoa tapa tuottaa se korvaus. Väitteet kuten "patentti on se tapa, jolla jotakuta palkitaan arvokkaan kaupallisen idean keksimisestä, ovat yleisiä bisnes-, laki- ja talouslehdissä. Kuten tulemme näkemään, on olemassa monia muitakin tapoja, joilla keksijöitä palkitaan, jopa huomattavan suuresti, ja joista monet ovat parempia yhteiskunnalle kuin se monopolivoima, jonka patentit ja tekijänoikeudet nykyisellään suovat. Koska keksijöitä voidaan palkita myös ilman patentteja ja tekijänoikeuksia, meidän tulee kysyä: Onko totta, että aineeton omaisuus saavuttaa halutun päämäärän, eli luo kannustimia uuden keksimiselle ja luomiselle, jotka puolestaan korvaavat niistä aiheutuvat haitat?

Tämä kirja tarkastelee sekä todisteita että teoriaa. Johtopäätöksemme on, että luojien omistusoikeudet voivat olla hyvin suojattuja ilman aineetonta omaisuutta, eikä aineeton omaisuus kasvata innovaatiota eikä uuden luomista. Se on tarpeeton paha.

• * *

Tämä kirja kertoo taloustieteestä, ei laista. Tai toisin sanoen, tämä ei kerro millainen laki on, vaan millainen sen pitäisi olla. Jos olet kiinnostunut siitä, kuinka todennäköisesti joudut vankilaan tiedostojen jakamisesta internetissä, tämä kirja ei ole sinulle. Jos olet kiinnustunut siitä, onko hyvä idea antaa lain estää sinua jakamasta tiedostoja internetissä, niin silloin tämä kirja on sinulle.

Huolimatta siitä, että tämä kirja ei ole laista, jotain taustatuntemusta laista silti tarvitaan ymmärtämään taloustieteelliset kysymykset. Tulemme tarkastelemaan taloustieteellisesti sitä, mitä viime aikoina on alettu kutsumaan "aineettomaksi omaisuudeksi", erityisesti patentteja ja tekijänoikeuksia. Itseasiassa on olemassa kolme erilaista aineettoman omaisuuden tyyppiä, jotka suurin osa lakijärjestelmistä tunnustaa: patentit, tekijänoikeudet ja tavaramerkit.

Tavaramerkit ovat luonnostaan erilaisia verrattuna patentteihin ja tekijänoikeuksiin: niiden tarkoitus on identifioida hyödykkeiden, palveluiden ja ideoiden tuottajat. Kopiointi – mikä olisi tekijänoikeuden loukkaus – on hyvin erilaista verrattuna valehteluun – mikä olisi tavaramerkin loukkaus. Me emme tiedä hyvää syytä antaa markkinaosapuolten varastaa toisten identiteettejä tai naamioitua ihmisiksi, joita he eivät ole. Päinvastoin, on olemassa vahvoja taloudellisia hyötyjä siitä, että markkinaosapuolten annetaan vapaaehtoisesti identifioida itsensä. Vaikka voimmekin pohtia, onko välttämätöntä antaa Intelille monopolioikeutta käyttää sanaa "inside", on yleisesti ottaen hyvin vähän taloustieteellistä epäselvyyttä tavaramerkkien ansioista.

Patentit ja tekijänoikeudet, kaksi tekijänoikeuden muotoa joihin keskitymme, ovat debatin ja kiistelyn kohteena. Ne eroavat toisistaan suojan laajuudessa, jonka ne tarjoavat. Patentit koskevat erityisenlaista toteutusta ideasta – joskin viime vuosina Yhdysvalloissa on viime vuosina kiinnitetty yhä vähemmän huomiota erityisyyteen. Patentit eivät kestä ikuisesti: Yhdysvalloissa 20 vuotta patenteille, jotka suojaavat valmistustekniikkaa, ja 14 vuotta muotoa suojaaville. Patentit tarjoavat suhteellisen laajan suojan: kukaan ei voi laillisesti käyttää samaa ideaa, vaikka hän keksisikin sen itsenäisesti, ilman patentin haltijan lupaa.¹⁶

Tekijänoikeudet ovat skaalaltaan kapeampia, suojaten vain tiettyä yksityiskohtaista ja ainutlaatuista teosta – joskin samaan tapaan patenttien kanssa, skaala on laajentunut viime vuosina. Tekijänoikeus on myös paljon pidempi kestoltaan kuin patentti – tekijän elinikä plus 50 vuotta monissa Bernin sopimuksen allekirjoittaneissa valtioissa, ja – Yhdysvalloissa Sonny Bono Copyright Extension Actin ansiosta – tekijän elinikä olus 70 vuotta.¹⁷

Yhdysvalloissa tekijänoikeuksille asetettuja rajoituksia ei löydy patenttilaista. Kuten Stephen Manes aivan oikein tuo esiin hyökkäyksessään Lawrence Lessigiä vastaan, "fair use" antaa tekijänoikeudella suojatun teoksen omistajalle rajoitettuja oikeuksia käyttää sitä, tehdä osittaisia kopioita siitä ja myydä niitä, riippumatta tekijänoikeuden omistajan mielihaluista. Sen lisäksi tietyt johdannaisteokset ovat sallittuja ilman lupaa: esimerkiksi parodia on sallittua, kun taas jatko-osat eivät.

Sekä patenttien että tekijänoikeuksien tapaukessa, taloustieteellisestä näkökulmasta, laki on kaksiosainen: oikeus ostaa ja myydä kopioita ideasta, ja oikeus kontrolloida kuinka ihmiset käyttävät omia kopioitaan. Ensimmäinen oikeus ei ole kiistanalainen. Tekijänoikeuslaissa, kun sitä sovelletaan teoksen luojaan, tätä kutsutaan usein "ensimmäisen myynnin oikeudeksi". Kuitenkin se jatkuu myös laillisena oikeutena muille myydä omistamiaan kopioita. Toinen oikeus sen sijaan on kiistanalainen, antaessaan aineettoman omaisuuden omistajalle oikeuden kontrolloida omaisuutta myynnin jälkeen. Tämä oikeus tuottaa monopolin – valtio velvoitetaan toimimaan sellaisia henkilöitä tai organisaatioita vastaan, jotka käyttävät ideaa tekijänoikeuden tai patentin omistajan kiellosta huolimatta.

Aineettoman omaisuuden paremmin tunnettujen muotojen – patenttien ja tekijänoikeuksien – lisäksi on myös vähemmän tunnettuja tapoja suojata ideoita. Näitä ovat sopimukset, kuten shrink-wrap- ja click-through-ehdot, joita kukaan ei ikinä lue ostaessaan ohjelmistoa. Sellainen on myös perinteisin suojauksen muoto – liikesalaisuus – sekä sen sopimusoikeudelliset ja juridiset muodot kuten salassapitosopimukset. Kuten patentit ja tekijänoikeudet, nämä kaikki keinot auttavat idean alkuperäistä omistajaa pitämään monopolin siihen.

Me emme tiedä yhtään legitiimiä argumenttia sen puolesta, että ideoiden tuottajat eivät saisi hyötyä keksinnöistään. Vaikka ideoita voisikin myydä ilman laillisia oikeuksia, markkinat toimivat parhaiten kun on olemassa selkeästi määritellyt omistusoikeudet. Ei ainoastaan keksijän omistusoikeus tulisi olla suojeltu, vaan myös niiden oikeudet, jotka ovat laillisesti hankkineet kopion ideasta, suoraan tai epäsuoraan, alkuperäiseltä keksijältä. Ensimmäinen kannustaa keksimään, jälkimmäinen kannustaa keksintöjen leviämistä, omaksumista ja parantamista.

Miksi kuitenkin pitäisi keksijöillä olla oikeus kontrolloida kuinka ostajat käyttävät ideaa tai luomusta? Tämä antaa keksijälle monopolin ideaan. Me viittaamme tähän oikeuteen "aineettomana monopolina", korostaaksemme, että se on tämä kaikkia kopioita ideasta koskeva monopoli, joka on kiistanalainen, ei oikeus ostaa ja myydä kopioita. Valtio ei yleensä ylläpidä muiden hyödykkeiden tuottajien monopoleja. Tämä siksi, koska on laajalti huomioitu, että monopolit luovat monia sosiaalisia kustannuksia. Aineeton monopoli ei eroa tässä suhteessa. Haluamme esittää kysymyksen, luoko se myös sosiaalista hyötyä, joka ylittäisi nämä sosiaaliset kustannukset.

• * *

The U.S. Constitution allows Congress “To promote the progress of science and useful arts, by securing for limited times to authors and inventors the exclusive right to their respective writings and discoveries.”¹⁸ Our perspective on patents and copyright is a similar one: promoting the progress of science and the useful arts is a crucial ingredient of economic welfare, from solving such profound economic problems as poverty, to such mundane personal nuisances as boredom. From a social point of view, and in the view of the founding fathers, the purpose of patents and copyrights is not to enrich the few at the expense of the many. Nobody doubts that J. K. Rowling and Bill Gates have been greatly enriched by their intellectual property – nor is it surprising that they would argue in favor of it. But common sense and the U.S. Constitution say that these rights must be justified by bringing benefits to all of us.

The U.S. Constitution is explicit that what is to be given to authors and inventors is an exclusive right – a monopoly. Implicit is the idea that giving this monopoly serves to promote the progress of science and useful arts. The U.S. Constitution was written in 1787. At that time, the idea of copyright and patent was relatively new, the products to which they applied few, and their terms short. In light of the experience of the subsequent 219 years we might ask: is it true that legal grants of monopoly serve to promote the progress of science and the useful arts?

Certainly common sense suggests that it should. How is a musician to make a living if the moment she performs her music, everyone else can copy and give it away for free? Why would the large corporations pay the small inventor when they can simply take his idea? It is hard to imagine life without the internet, and today we are all jet setters. Is not the explosion of creativity and invention unleashed since the writing of the U.S. Constitution a testimony to the powerful benefit of intellectual property? Would not the world without patent and copyright be a sad cold world, empty of new music and of marvelous new inventions?

So the first question we will pose is what the world might be like without intellectual monopoly. Patents and copyrights have not secured monopolies on all ideas at all times. It is natural then to examine times and industries in which legal protection for ideas have not been available to see whether innovation and creativity were thriving or were stifled. It is the case, for example, that neither the internet nor the jet engine were invented in hopes of securing exclusive rights. In fact, we ordinarily think of “innovative monopoly” as an oxymoron. We shall see that when monopoly over ideas is absent, competition is fierce – and that as a result innovation and creativity thrive. Whatever a world without patents and copyrights would be like, it would not be a world devoid of great new music and beneficial new drugs.

You will gather by now that we are skeptical of monopoly – as are economists in general. Our second topic will be an examination of the many social costs created by copyrights and patents. Adam Smith – a friend and teacher of James Watt – was one of the first economists to explain how monopolies make less available at a higher price. In some cases, such as the production of music, this may not be a great social evil; in other cases such as the availability of AIDS drugs, it may be a very great evil indeed. However, as we shall see, low availability and high price is only one of the many costs of monopoly. The example of James Watt is a case in point: by making use of the legal system, he inhibited competition and prevented his competitors from introducing useful new advances. We shall also see that because there are no countervailing market forces, government-enforced monopolies such as intellectual monopoly are particularly problematic.

While monopoly may be evil, and while innovation may thrive in the absence of traditional legal protections such as patents and copyrights, it may be that patents and copyrights serve to increase innovation. The presumption in the U.S. Constitution is that they do, and that the benefits of more entertainment and more innovation outweigh the costs of these monopolies. Certainly the monopolies created by patents and copyright may be troublesome – but if that is the cost of having blockbuster movies, automobiles and flu vaccine, most of us are prepared to put up with it. That is the position traditionally taken by economists, most of whom support patents and copyright, at least in principle. Some of them take the view that intellectual monopoly is an unavoidable evil if we are to have any innovation at all; other simply argue that at least some modest amount of intellectual monopoly is desirable to provide adequate incentive for innovation and creation. Our third topic will be an examination of the theoretical arguments supporting intellectual monopoly, as well as counter-arguments about why intellectual monopoly may hurt rather than foster creative activity.

It is crucial to recognize that intellectual monopoly is a double-edged sword. The rewards to innovative effort are certainly greater if success is awarded a government monopoly. But the existence of monopolies also increases the cost of creation. In one extreme case, a movie that cost $218 to make had to pay $400,000 for the music rights.¹⁹ As we will argue at length, theoretical arguments alone cannot tell us if intellectual monopoly increases or decreases creative activity.

In the final analysis, the only justification for intellectual property is that it increases – de facto and substantially – innovation and creation. What have the last 219 years taught us? Our final topic is an examination of the evidence about intellectual monopoly and innovation. Is it a fact that intellectual monopoly leads to more creativity and innovation? Our examination of the data shows no evidence that it does. Nor are we the first economists to reach this conclusion. After reviewing an earlier set of facts in 1958, the distinguished economist Fritz Machlup wrote

“it would be irresponsible, on the basis of our present knowledge of its economic consequences, to recommend instituting [a patent system].”²⁰

Since there is no evidence that intellectual monopoly achieves the desired purpose of increasing innovation and creation, it has no benefits. So there is no need for society to balance the benefits against the costs. This leads us to our final conclusion: intellectual property is an unnecessary evil.

Comments

We are grateful to George Selgin and John Turner, of the University of Georgia Terry College of Business, for pointing out a number of factual mistakes and imprecisions in our rendition of the James Watt story, as it had appeared in earlier versions of this chapter and in our 2003 Lawrence R. Klein Lecture, published in Boldrin and Levine [2004]. In a recent article, Selgin and Turner [2006], also take issue with our interpretation of the facts and add a few additional ones that, in their view, contradict our vision of James Watt as a primary example of an intellectual monopolist. It seems clear, even from the references quoted by Selgin and Turner, that many students of the Industrial Revolution share our view – more properly: we shared theirs.

Selgin and Turner’s argument and facts do not, however, address the issues we raise about Boulton and Watt. Take their discussion of the hypothetical “Watt sans patent.” Obviously Boulton and Watt fought hard for their patents, and obviously they claimed innovation would have been impossible without them. Our point is another: could they have made enough money to compensate their opportunity cost without the patent? All the evidence, including that reported by Selgin and Turner, suggests this is the case. In fact they make our case quite convincingly: quoting F.M. Scherer they assert that seventeen years before the second patent expired they, Boulton and Watt, were already breaking even. In economics, “breaking even” means that your opportunity costs have been paid, and your capital has received the risk-adjusted, expected return, and Scherer is a distinguished economist. Whatever profits Boulton and Watt made after that, were all extra rents due to monopoly power and, economically, not needed to pay their opportunity costs. So, we all agree that, at least for the final 17 years, the patent was not serving a useful economic purpose, hence it was damaging because it created monopoly distortions.

Notes

¹ Lord [1923] p. 5-3.htm.

² Carnegie [1905] p. 157.

³ Much of the story of James Watt can be found in Carnegie [1905], Lord [1923], and Marsden [2004]. Information on the role of Boulton in Watt’s enterprise is drawn from Mantoux [1905]. A lively description of the real Watt, as well of his legal wars against Hornblower – and many other – and of how he subsequently used his status to alter the public memory of the facts, can be found in Marsden [2004]. That Pickard’s patent was unjust is also the view of Selgin and Turner (2006), who, like Watt, do not seem to provide any evidence of why it was so.

As both the Lord and Carnegie works are out of copyright, both are available online at the very good Rochester site on the history of steam power www.history.rochester.edu/steam. Later drafts of this chapter benefited enormously from the arrival of Google Book Search, which allowed us to check so many original historical sources about James Watt and the steam engine we would have never thought possible.

⁴ Lord [1923] gives figures on the number of steam engines produced by Boulton and Watt between 1775 and 1800, while the The Cambridge Economic History of Europe [1965] provides data on the spread of total horsepower between 1800 and 1815 and the spread of steam power more broadly. However, Kanefsky [1979] has largely discredited the Lord numbers, which is why we use figures on machines and horsepower from Kanefsky and Robey [1980].

Our horsepower calculations are based on 510 steam engines generating about 5,000 horsepower in the U.K. in 1760. During the subsequent forty years we estimate that about 1,740 engines generating about 30,000 horsepower were added. This gives our estimate that the total increased at a rate of roughly 750 horsepower each year. For 1815 we estimate about 100,000 horsepower – that is, the average of the figures Kanefsky and Robey [1980] give for 1800 and 1830. This together with the 35,000 horsepower we estimate for 1800 gives our estimate that the total increased at a rate of roughly 4,000 horsepower each year after 1800.

Data on the fuel efficiency, the “duty,” of steam engines is from Nuvolari [2004b].

⁵ Kanefsky and Robey [1980] together with Smith [1977-78] provide a careful historical account of the detrimental impact of the Newcomen’s, first, and of Watt’s patents, later, on the rate of adoption of steam technology. Apart from the books just quoted, information about the Hornblower’s engine and its relation to Watt’s are widely available through easily accessible web sites, such as Encyclopedia Britannica, Wikipedia, and so on. Some details of Hornblower’s invention may be of interest. It was patented in 1781 and consisted of a steam engine with two cylinders, significantly more efficient than the Boulton and Watt design. Boulton and Watt challenged his invention, claiming infringement of their patent because Hornblower engine used a separate condenser, and won. With the 1799 judicial decision against him, Hornblower had to pay Boulton and Watt a substantial amount of money for past royalties, while losing all opportunities to further develop the compound engine. His compound steam engine principle was not revived until 1804 by Arthur Woolf. It became one of the main ingredients in the efficiency explosion that followed the expiration of Boulton and Watt’s patent.

Watt’s low-pressure engines were a dead end for further development; history shows that high-pressure, non-condensing engines were the way forward. Boulton and Watt’s patent, covering all kinds of steam engines prevented anyone from working seriously on the high-pressure version until 1800. This included William Murdoch, an employee of Boulton and Watt, who had developed a version of the high-pressure engine in the early 1780s. He named it the “steam carriage” and was legally barred from developing it by Boulton and Watt’s successful addition of the high-pressure engine to their patent, although Boulton and Watt never spent a cent to develop it. For the details of this story the reader should check the on line site Cotton Times at http://www.cottontimes.co.uk/ or Carnegie [1905, pp. 140-141]. The “William Murdoch” entry in Wikipedia provides a good summary. More generally various researchers directly connect Murdoch to Trevithick, who is now considered the official “inventor” (in 1802) of the high-pressure engine. Quite plainly, the evidence suggests that Boulton and Watt’s patent retarded the high-pressure steam engine, and hence economic development, of about 16 years.

⁶ The story about Pickard’s patent blocking adoption by Watt is told in von Tunzelmann [1978].

⁷ Thompson [1847] p. 110 and quoted also in Lord [1923].

⁸ Scherer [1984] pp. 24-25.

⁹ U.S. District Court for Eastern District of Virginia Plaintiff NTP, Inc. v. Defendant Research In Motion Ltd. Civil Action Number 3:01CV767-JRS.

¹⁰ U.S. Patent 6219694.

¹¹ United States Court of Appeals for the 9th Circuit Court, In Re: Napster.

¹² Stephen Manes [2004].

¹³ Lessig [2004].

¹⁴ Robert Barro and Xavier Sala-i-Martin [1999] p. 290.

¹⁵ The Economist, June 23rd 2001, page 42, with italics added.

¹⁶ Information on U.S. Patent Law can be found at the U.S. Patent Office at www.uspto.gov/main/patents.htm. In addition to utility and design patents, there is also a third class of patent, the plant patent. Like a utility patent, a plant patent lasts 20 years.

¹⁷ The Sony Bono Copyright Extension Act can be found online at library.thinkquest.org/J001570/sonnybonolaw.html, while the Berne Convention on Copyright can be found at www.law.cornell.edu/treaties/berne/. A useful discussion of fair use, including parodies, is Gall [2000].

¹⁸ U.S. Constitution Article 1, Section 8. The U.S. Constitution, not being copyrighted, is online at various places, such as http://www.law.cornell.edu/constitution.

¹⁹ The $218 movie was Tarnation and the information from BBC News, is at http://news.bbc.co.uk/2/hi/entertainment/3720455.stm.

²⁰ Machlup [1958], p. 80. He nevertheless concluded that we should keep the patent system. We discuss his position further in our conclusion.