Puolueaktivismi

PiraattiWikistä
Versio hetkellä 25. maaliskuuta 2016 kello 10.47 – tehnyt K4rv1n3n (keskustelu | muokkaukset) (→‎Toimintaympäristökuvaus)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

(Tämä sivu on vahvasti luonnosvaiheessa)

Ohje puolueaktivismiin

Puolueaktivismi tarkoittaa kaikkea puolueen etua edistävää toimintaa. Aktivismia on mm. puolueen tuottaman sisällön levittäminen satunnaisesti omissa verkostoissaan, tai viikottainen toiminta, kuten oleellisten tehtävien joukkoistettuun ylläpitoon osallistuminen.

Toimintaan osallistuminen

Puolueaktiiveja kaivataan nyt etenkin puolueen rutiinin pyörittämiseen. Organisaatiokehityksen ja vaalivalmiuden tulee edistyä, siten että voimme vuoden 2019 eduskuntavaaleissa ylittää kahden prosentin äänikynnyksen, mielellään tuplasti. Välietappi on vuoden 2017 kuntavaalit, jossa Piraattipuolueen pitäisi varmistaa noin kymmenen valtuustopaikkaa ja hioa piiriyhdistysten vaalikampanjointikyky valmiiksi.

Piraattipuolueella ei ole vielä puoluerahoituksen suomaa taloudellista vakautta, jotta tekijöiden oikeudenmukaisesti palkitseminen olisi mahdollista. Uuden puoluelain mukaan puolue, joka saa eduskuntavaaleissa vähintään kaksi prosenttia äänistä, on oikeutettu kolmannekseen yhden kansanedustajan osuudesta puoluetukeen.

Pienet ja satunnaiset

  • Someviestinnän edistäminen omissa verkostoissaan.
  • Blogaukset ja mielipidekirjoitukset, keskustelunherättäminen myös Piraattiryhmien sisällä.
  • Paikallistoimintaan tapahtumiin osallistuminen / auttaminen niiden toteuttamisessa.

Isommat ja vaativammat

  • Projekteihin osallistuminen oman osaamisen ja aikataulun mukaan IRCissä tai Slackissa.
    • Mediaseuranta ja someviestintä kanavalla #mediaseuranta.
    • Graafinen työskentely kanavalla #grafiikka.
    • Politiikan hionta (kohti kuntavaaleja 2017) kanavalla #politiikka.
    • Yleinen toimintakeskustelu kanavalla #toiminta.
  • Rahoitusmarkkinointi, eli lahjoittajien etsiminen puolueelle.
  • Vaaliaktiivisuus, yhdistyksen vaalitoimintaan osallistuminen, oman ehdokkaan tukiryhmätyö.


Toimintaympäristökuvaus

Puoluetoiminnan informaatio kulkee monenlaisten verkostojen kautta. Suositeltavaa on aloittaa toimintaympäristöön tutustuminen henkilökohtaisen mukavuusalueen vierestä, kohti sitä mikä näyttää mielenkiintoiselta.

  1. Puolueen ja piiriyhdistysten sivut ja tilit sosiaalisessa mediassa.
  2. Jäsenyys, jäsenille suunnatun viestinnän seuranta.
  3. Facebook -ryhmissä keskustelu, ideointi ja tavoitehakuinen pohdinta toiminnan kehittämiseksi.
  4. IRC / Slack, ajankohtaisista ajankohtaisin keskustelu, projekti- ja työskentelykanavat.
  5. Puolueen ja piiriyhdistysten jäsenkokoukset, tapahtumat, suora kontakti muihin aktiiveihin.
  6. Puolueen foorumi, viralliset asiat, lausunto- ja kannanottotyöskentely.
  7. Hallitus- ja luottamustoimityöskentely, ehdokkuuden tuoma käytännön kokemus politiikasta.