Lehdistötiedotteet 2.7.

PiraattiWikistä
Versio hetkellä 2. heinäkuuta 2009 kello 12.40 – tehnyt Puuhkaja (keskustelu | muokkaukset)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Elokuvien tarkastuskäytännöt ongelmallisia

Heinäkuun alusta voimaantullut laki kuvaohjelmien tarkastamisesta on jälleen osoitus siitä, kuinka rajoittunut nykyisten päättäjien ymmärrys on internetin luonteen suhteen. Laki uhkaa pakottaa elokuviaan netissä levittävät harrastelijat maksamaan vuosittaista 800 euron valvontamaksua.

Yksityiset ihmiset julkaisevat verkossa valtavatasti videomateriaalia, joten lakia on mahdoton valvoa. Valtion elokuvatarkastamon resurssit eivät myöskään tietenkään riitä kaikkien verkossa julkaistavien videoiden tarkastamiseen, eivätkä edes jälkikäteiseen valvontaan. Laissa säädetty valvontamaksu kuitenkin saattaa peloitella monet yksityiset ihmiset ja omilla taskurahoilla videopätkiä tuottavat harrastelijaryhmät olemaan julkaisematta videoita verkossa.

- Laki uhkaa tukahduttaa ihmisten vapaata taiteellista ilmaisua internetissä.

Verkon sisällöstä suuri osa on ulkomaisilla sivustoilla, joihin suomalaisten viranomaisten koura ei ulotu. Siksi lain lastensuojelullinen vaikutus jää vähäiseksi. Laki vapauttaa "harrastustoimintaa varten" julkaistut videotallenteet valvontamaksuista, mutta niidenkin olemassaolo pitäisi ilmoittaa elokuvatarkastamolle. Epäselväksi jää, koskisiko tämä esimerkiksi kaikkia suomalaisten YouTubeen lisäämiä kotivideoita.

Lain eduskuntakeskustelussa useat kansanedustajat toivat esille sen, että internetin myötä perinteinen ajattelu kuvaohjelmien valvonnasta on menettänyt merkityksensä. Hyväksytyksi tuli kuitenkin laki, jota ihmiset käytännössä jatkuvasti joutuvat rikkomaan tai ainakin toimimaan harmaalla alueella. Tietoyhteiskuntaa koskevan lainsäädännön suhteen käy jatkuvasti näin. Pienten suomalaisten sisällöntuottajien pelotteleminen ja kulttuurin tukahduttaminen käytäntöön soveltumattomilla laeilla on lopetettava ja sen sijaan turvattava ruohonjuuritason kulttuurituotannon asema.

- Vanhentuneiden tarkastuskäytäntöjen ylläpitäminen väkisin teknologian jo mullistettua videomateriaalin levitysmarkkinat on puhtaasti älyllistä epärehellisyyttä.

Aiheesta uutisoi muunmuassa digitoday: http://www.digitoday.fi/viihde/2009/07/02/netin-amatoorivideoillekin-800-euron-tarkastusmaksu/200915364/66

Asiaa käsitellään myös Kamera&kynä -blogissa: http://timpu.blogspot.com/2009/06/kuvaohjelmalaki-patee-myos.html