Tekemistä

PiraattiWikistä
Versio hetkellä 10. kesäkuuta 2009 kello 13.08 – tehnyt JoonasD6 (keskustelu | muokkaukset)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tämän sivun tarkoitus on listata tekemistä innokkaille. Järjestelminen on kategorisoitu vaativuuden ja vakavuuden mukaan. Järjestely vaatii aikaa, energiaa ja visiota, mutta ennen kaikkea kykyä saattaa loppuun sen minkä aloittaa. Piraattipuolueen täytyy ja kuuluukin toimia hyvän maun ja Suomen lain rajojen sisällä.


Yleistä tekemistä

  • Käännä materiaaliamme. Ks. käännöstyöt
  • Järjestä paikkakunnallesi kannattajakorttitilaisuus, esimerkiksi suurille toreille jne. Valmiiksi painettuja kannattajakortteja toimitetaan tilaisuuksiin joilta odotetaan suurempia allekirjoitusmääriä. Kortteja voi myös tulostaa itse melko edullisesti.
  • Organisoi paikkakuntasi piraatit, ole näihin yhteydessä ja ilmoittautukaa paikallisryhmäksi
  • Suunnittele Piraattipuolueen kangas/haalarimerkki

Kampanjaintoilijat/Propagandatyöryhmä/vapaaehtoiset ottakaa yhteyttä

  • Valmistele EU-vaalikampanjaa. Vaalikampanjointi alkaa käytännössä aivan lähiaikoina. Tälle tulisi myös osoittaa erillinen työryhmä joka sitoutuu toteuttamaan suunnitelmia.
  • Suunnittele piraattipuolueelle pystyjuliste joka erittäin lyhyesti kertoo mitä piraattipuolue ajaa ja etenkin miksi. Ei vain lista tavoitteista.
  • Organisoi, suunnittele, luo ja painata sanomallisia vaakasuorajulisteita kooltaan ~ 200 x 80cm tai enemmän jotka voidaan ripustaa m.m. standeille
  • Suunnittele ja toteuta Piraattiaiheista materiaalia kuten valistavia sarjakuvastrippejä ja filmipätkiä
  • Suunnittele ja toteuta ryhmässä Piraattipuolueen kannattajatuotteiden nettikauppa
    • ...ja tähän erilaisia kannatustuotteita. Luova huumori lisää myyntiä.

Hallitus/toimihenkilöt/vapaaehtoiset ottakaa yhteyttä

  • Järjestä luento- ja seminaaritilaisuuksia jotka liittyvät puolueen asioihin, sekä puolueen jäsenille että yleensä kansalle
  • Keksi muita tilaisuuksia joihin osallistua eri tavoin