Purje kivistointrospektio6

Piraattipuolueen menestyy laajalti muiden puolueiden kautta. Yhteistyön lisäksi puolueen ajatukset leviävät myös hallitsemattomasti - kuin media vertaisverkoissa.

Poliittisen piraattiaatteen näkymiä, osa 6   Piraattipuoluetta on jo aiemmin esitetyistä  syistä kutsuttu mm fokuspuolueeksi, mutta mielenkiintoisempi, joskin retorisesti tämän kirjoittajan korvissa vähemmän ylistävä luonnehdinta on ollut viime aikoina esiin noussut ”franchising-puolue”. Nämä kummatkin ilmaukset liittyvät laajemmin ajatuksiin poliittisen järjestelmän muutoksesta yhä pluralistisempaan suuntaan. On hyvin mahdollista, että puolueet muuttuvat yhä fokusoituneemmiksi, mutta tämä edellyttää selkeitä muutoksia perinteiseen parlamentaariseen puoluetoimintaan – tällöin puolueet yhä enemmän lobbaisivat toisiaan. Franchisingista puhuttaessa ajatellaan jo sellaisen järjestelmän raameissa, jossa kansanedustajat voisivat käyttää puolueita kuin lisenssejä: eräänlaisia bannereita, joita ehdokkaat voivat kantaa ja näin ilmaista tehokkaasti omia kantojaan. Nämä tulevaisuudenkuvat eivät välttämättä ole sellaisinaan erityisen realistisia, mutta ne ovat silti nykyaikaankin relevantteja, koska Piraattipuolue on jo selkeä brändi.

Poliittinen kopiointi

On hyvin luonnollista, että uusi poliittinen idea otetaan vastaan yllättävän pian perinteisissä puolueissakin, joskin laimennettuna. Tuore näkökulma, usein tuoreet toimintatavat sekä koko poliittisen puolueen ympärillä oleva kulttuuri muodostavat houkuttelevan kokonaisuuden, joka vetää paitsi huomiota, myös vastakaikua muissa puolueissa. Ei ole kyse siitä, että perinteisen puolueen johdossa tehtäisiin tietoisia päätöksiä lähteä kartoittamaan uutta ideologiaa, vaan pikemminkin puolueiden sisällä on aina vaikuttajia, joissa uusi liike herättää vastakaikua siinä määrin, että muodostuu selkeä siipi ajamaan asiaa – tavallisesti nuoremman polven parissa. Tätä osaa puolueessa voidaan tuoda esille vaalien alla, mikäli sen katsotaan hyödyttävän, mikä lopulta johtaa hyvin konkreettisesti puolueen linjan muuttumiseen joko merkittävästi tai ainoastaan kosmeettisesti. Vaikutus voi myös jädää pelkästään nuorisojärjestön tasolle.

Piraatti-piraattiehdokkaat

Näin siis muihin puolueisiin tulee piakkoin ilmestymään eräänlaisia piraattiehdokkaita, ehkä  jopa piraattiedustajia, koska brändi on yksinkertaisesti niin käyttökelpoinen. Kuten mainittu, tämä ei ole pelkästään poliittista taktikointia välttää äänestäjäkatoa, vaan osa ehdokkaita tulee huomaamaan mahdollisuuden erottautua ja löytää oman puolueensa sisältä nostetta. Osittain humoristisestikin näitä todennäköisiä piraattiehdokkaita saattaisi sitten olla asiallista kutsua ”piraateiksi” myös siinä merkityksessä, että usein nämä eivät poliittisessa todellisuudessa vastaa aitoja versioita.

Vaikuttavana tekijänä brändin leviämiseen on myös todellinen paine puolueiden sisältä, kuten voimme nähdä ainakin vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton tietoyhteiskuntalinjasta sekä Vasemmistonuorten poliittisen ohjelman kulttuuri ja tieto -osiosta, josta Vasemmistoliiton lopulliseen tavoiteohjelmaan on päätynyt merkittäviä kohtia. Tästä kaikesta ei tule ymmärtää, että Piraattipuolue pitäisi tiettyjä poliittisia ideoita ominaan. Sen sijaan yleisesti ottaen suuri osa puolueen ajamista asioista liitetään varsin voimakkaasti juuri piraattiliikkeeseen – kun muut puolueet kopioivat niitä, mikä on piraatti-ideologiassa lähtökohtaisesti myönteistä, syntyneitä kantoja verrataan automaattisesti Piraattipuolueen kantoihin, kuitenkin vain siinä määrin kuin niitä tunnetaan. Ruotsin maltilliselle kokoomuspuolueelle piraattibrändäämiseen riitti, että muutama näiden kansanedustajista puolusti Expressenin debattikirjoituksessa tiedostonjakamisen laillistamista – tuloksena oli vastakirjoitus otsikolla ”Onko kokoomuksesta tullut piraattipuolue?”. Piraatti on siis myös eräänlainen kontrolloimaton lisenssi.

Yhteenveto

Uskon, että piraattiliike, erityisesti toki Piraattipuolue, tulee menestymään, ja että tiedon vapaus, sananvapaus, yksityisyydensuoja, hallinnon läpinäkyvyys ja niin edelleen tulevat toteutumaan yhä paremmin. Epävarmaa on lähinnä se, kuinka tämä kaikki onnistuu poliittisessa käytännössä – esimerkiksi onnistuvatko muut puolueet ajamaan näitä asioita merkittävästi vai eivät. Nyt yleinen kehitys on jossain määrin pakottanut yhteiskunnat sietämään vapaata tiedonsiirtoa, mutta toisaalta se on myös innoittanut hallituksia kehittämään valvontamekanismeja sekä tuonut kontrollin avuksi uusia teknisiä ratkaisuja. Tekniikkaa voi kuitenkin käyttää myös demokratian palveluksessa. Rajoittamattoman tiedonsiirron ansioista voimme tuoda hyvin nopeasti esille vallan väärinkäytöksiä niin hallinnossa kuin virkavallankin toiminnassa sekä yritysmaailmassa, mutta näitä mahdollisuuksia pyritään rajoittamaan kaiken aikaa käyttämällä sellaisia rekvisiittoja kuin ”kansallinen turvallisuus”, ”lapsiporno”, ”terrorismi” sekä ”yrityssalaisuudet”. Valvonnan lisäksi kontrolli näyttää voimistuvan ilman erityisiä ponnisteluja, mikäli vastarintaa ei tehdä. Siksi tietoyhteiskunnan kurssia ei muuteta pienillä nykäisyillä, vaan ruoria on käännettävä täysi kierros. Tähän kyennevät vain aidot piraatit.