Purje kolumnicc

PiraattiWikistä
Versio hetkellä 20. toukokuuta 2010 kello 10.16 – tehnyt JoonasD6 (keskustelu | muokkaukset) (Ak: Uusi sivu: Musiikki, jota ei ole teksti: Joonas Mäkinen On hyvin vähän ihmisiä, jotka eivät harrasta musiikkia missään muodossa. Kuitenkin kaikki, jotka edes kuuntelevat musiikkia, ovat...)
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Musiikki, jota ei ole

teksti: Joonas Mäkinen

On hyvin vähän ihmisiä, jotka eivät harrasta musiikkia missään muodossa. Kuitenkin kaikki, jotka edes kuuntelevat musiikkia, ovat yhteydessä tähän taloudellisestikin tärkeään kulttuurinalaan. Niin musiikin kuin musiikin kuuntelijoidenkin määrä on jatkuvassa kasvussa, mutta silloin tällöin kuulee kuitenkin kerrottavan kauhukuvia musiikkialan tulevasta kuolemasta. Tilastojen valossa tämä jää vain turhaksi pelotteluksi.

Millä mitataan musiikkiteollisuuden menestystä? Levymyynnillä? Nykyään julkaistaan jo varsin kattavia digimyyntitilastoja, mutta nekin alkavat olla vanhentuneita musiikin pilvipalveluiden kuten Spotifyn ja Groovesharkin aikakautena. Sen sijaan voidaan sanoa, että levyteollisuudelle saattaa käydä tulevaisuudessa huonosti, ellei se opi nopeasti uusille internetajan tavoille.

Levyteollisuus ei kuitenkaan tarkoita musiikkiteollisuutta. Totuus on, että maailmassa tehdään on yhä enemmän musiikkia, joka ei näy missään vanhanmallisissa tilastoissa. äänitemyyntitilastot eivät enää yksittäisten kappaleiden digimyynnin ja streamatun musiikin aikana tee oikeutta musiikkiteollisuuden menestyksen mittarina. Vastaavanlaisista tilastoista puuttuu lisäksi suuri määrä teoksia, joista vanhat tienausmallit eivät yksinkertaisesti hyödy.

Jamendo.com on Creative Commons -musiikin kehto. Palvelusta löytyy viimeisimmän tiedon mukaan yli 32 000 albumia yli 17 000 artistilta. Kaiken kaikkiaan täysin ilmaisessa jaossa olevaa musiikkia Jamendosta löytyy yli 210 000 raitaa. Vuoden 2009 lokakuussa Jamendo sopi kansainvälisen hotelli- ja ravintola-alan järjestö International Hotel & Restaurant Associationin kanssa CC-musiikin jaosta järjestön jäsenille. Sopimus kattaa vapaan musiikin jakelun 300 000 hotelliin ja kahdeksaan miljoonaan ravintolaan.

Nykyjärjestelmällä, missä suurin osa tekijänoikeusjärjestöistä ei tilastoi CC-musiikkia (esimerkiksi Teosto), tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että paperilla kaikki nämä hotellit ja ravintolat ovat yllättäen lakanneet soittamasta musiikkia. Vanhoihin mittareihin perustuvista tilastoista voi tällöin lukea, että kahdeksan miljoonaa ravintolaa on hiljentynyt täysin!

Pelkästään Creative Commons -lisensoitujen vapaasti katsottavien ja koettavien teosten määrä pyörii nykyään puolen miljardin yläpuolella, ja mitkään myyntitilastot eivät kartoita kunnolla tätä valtavaa määrää vapaata kulttuuria. Eikä tämä ilmiö koske vain musiikkia: jos kaikissa kulttuuria tai kulttuuriteosten määrää käsittelemissä luvuissa otettaisiin huomioon esimerkiksi YouTube, Flickr ja DeviantART, ei olisi mitään epäselvyyttä siitä, että kulttuuri voi paremmin kuin koskaan ennen. Ja kasvu jatkuu pelottelusta huolimatta.