Purje kivistointrospektio4

Poliittisen piraattiaatteen näkymiä - osa 4

Poliittisen piraatin synty

Piraattiliikkeen politisoitumisen voi ajoittaa tarkalleen vuoden 2006 tammikuun ensimmäiseen päivään, jolloin aiemmin mm. Microsoftin projektipäällikkönä toiminut ruotsalainen tietojenkäsittelyalan yrittäjä Rick Falkvinge avasi verkkosivun Piratpartiet.se. Sivun tarkoituksena oli kerätä nimiä sekä sittemmin rahoitusta saman vuoden lopulla järjestettäviin parlamenttivaaleihin. Ruotsalaisen puolueen nopeasti saama runsas mediahuomio sekä kannatuksen voimakas kasvu innostivat muiden maiden poliittisia aktiiveja perustamaan omia piraattipuolueitaan.

Suomessa varsinaisen piraattipuolueen syntyminen sai odottaa itseään siinä mielessä, että ensimmäistä Ruotsin mallia jossain määrin täällä seurannutta Tietoyhteiskuntapuoluetta ei voi täysin kutsua piraattipuolueeksi, koska vaikka tämän puolueohjelma monessa mielessä seurailikin Piratpartietin esimerkkiä, retoriikka sekä tarkemmat kannat olivat selkeästi hillitympiä. Puolue esimerkiksi nosti voimakkaasti esille myös muita tietoyhteiskunnan kehittämiseen liittyviä asioita, kuten koulutuspolitiikan, eikä ottanut voimakasta kantaa tekijänoikeuskysymyksiin.

Ilman piraattikonseptin tarjoamaa provokaatiota Tietoyhteiskuntapuolue ei saavuttanut mainittavaa medianäkyvyyttä ja lakkasi toimimasta vähäisen kiinnostuksen vuoksi käytännössä jo hyvän aikaa ennen Piraattipuolueen perustamista. Tämän varhaisen ”piraattipuolueen”, millä nimellä media joka tapauksessa kutsui uutta tulokasta, tekemä esityö on kuitenkin raivannut tietä varsinaiselle Piraattipuolueelle. Sen tarjoama niin varoittava kuin kannustavakin esimerkki auttoi nuorta puoluetta valitsemaan nimen ja varsinaisten tavoitteiden puolesta provokatiivisen mutta retoriikaltaan asiallisen linjan.

Koska poliittisessa piraattiliikkeessä korostetaan alusta alkaen yksiselitteisesti kansalaisoikeuksia demokraattisen tietoyhteiskunnan peruspilareina, ja koska toisaalta tietoverkkopiratismi on kukoistanut vailla suurempia uhkia 80-luvulta lähtien, voidaan päätellä, että poliittisen piraattiliikkeen syntyyn on vaikuttanut kaksi merkittävää seikkaa. Ensinnäkin tiedostonjakaminen on levinnyt riittävän suureksi ilmiöksi kuluttajien keskuuteen, jotta erilaiset piratismin vastaisen taistelun ongelmat ovat olleet yhä suuremmalle joukolle tuttuja seikkoja. Toiseksi sähköisiä oikeuksia puolustava kansalaisliike on saavuttanut merkittävää suosiota, mutta kuitenkaan liikkeen kannattajat eivät ole kokeneet ääntään kuullun lainsäädännössä.

Piraattipuolueiden suhde 'piratismiin' ei ole täysin yksiselitteinen, eikä se voikaan olla tämän konseptin monimuotoisen sekä hämmentävän rakenteen valossa sekä mediateollisuuden historiallisena ikimörkönä että tietotekniikkaharrastajien 'alamaailmasta' nousseena ideologisena identiteettinä. Yleisesti ottaen periaatteellinen raja vedetään 80-luvun piraatteja seuraillen kaupallisen piratismin tuoteväärennöksineen ja epäkaupallisen kopioinnin väliin.

Ei voi kuitenkaan sanoa, että piraattipuolueet suoranaisesti kannattaisivat internetin tiedostonjakamista – esimerkiksi Ruotsin Piratpartietin puheenjohtajan Rick Falkvingen mukaan ei ole relevanttia pohtia kantaa tiedostonjakamisen puolesta tai sitä vastaan, koska tiedostonjakamiseen ei ilmiönä voi juuri lainsäädännöllisesti vaikuttaa. Olennaista piraattikysymyksessä on se, että tiedostonjakamisen suitsemiseksi tähdätyllä lainsäädännöllä aiheutetaan suurta vahinkoa yhteiskunnalle eikä juuri millään tavoin ainakaan paranneta tilannetta esimerkiksi sisällöntuottajien taloudellisesta näkökulmasta.

Samanlaista näkemystä edustaa Piratpartietia julkisesti eurovaaleissa kannattamaan asettunut kirjailija Lars Gustafsson, jonka mukaan piratismia vastaan taistelevat tahot (erityisesti liittyen Piratebay-oikeudenkäyntiin) toimivat kuin laivastolleen vastahankaisen meren aaltoja ruoskituttanut Xerxes Herodotoksen kerronnassa. Yleisessä piraattiliikkeessä tiedostonjakamisen hyviä puolia korostetaan sekä tuodaan esille ilmiön suotuisaa vaikutusta tietoyhteiskunnan kehitykseen, mutta poliittinen piratismi on jossain määrin varautuneempi aiheen suhteen ja keskittyy puolustamaan kansalaisoikeuksia yleensä riippumatta siitä, pidetäänkö nettipiratismia toivottavana ilmiönä vai ei. Väitteitä luvattoman lataamisen aiheuttamista jättimäisistä tappioista ei tavallisesti pidetä lainkaan uskottavina.

Uusien asioiden ympärille muodostuneille puolueille ei ole ainakaan taipaleiden alussa lainkaan vierasta vältellä oikea-vasen-jaottelua. Erityisesti piraattipuolueille ominaista on että tämä sosiaali- ja talouspoliittinen puolueettomuus (perinteisessä mielessä) kuuluu olennaisena osana poliittiseen strategiaan johdonmukaisine selityksineen.

Ruotsissa pääasiallisena tavoitteena on päästä vaa’ankieliasemaan kahden blokin välillä. Tällöin yhteistyötä voidaan päättää tehdä yksinkertaisesti sen puolen kanssa, joka on parhaiten valmis toteuttamaan Piratpartietin pyrkimyksiä hallitusohjelmassa. Samankaltainen ajattelu johdattelee myös Suomen piraattien poliittista toimintaa, mutta koska samanlaista kahtiajakautumista ei suomen puoluekentässä käytännössä ole, täällä painotetaan ehdokkaiden ja puolueen edustajien henkilökohtaisia näkemyksiä, joita nämä saavat itsenäisesti ajaa, kunhan itse puolueen ydinasiat pysyvät ensisijaisina. Kummassakin tapauksessa suuri osa poliittisesta alueesta jätetään tietoisesti käytännössä täysin muiden puolueiden harteille, ainakin mitä tulee puhtaaseen puoluepolitiikkaan.

Sekä Piratpartietin että Piraattipuolueen vahvuutena on ollut kyky tuoda yhteen hyvin monenlaisia ihmisiä. Puolueaktiivien joukossa on vahvasti eri poliittisen spektrumin laidoilla sijaitsevia vaikuttajia. Mielipiteet jakautuvat selkeästi sellaisissa kysymyksissä kuten maahanmuutto, ydinvoima, puolustuspolitiikka, koulutus ja niin edelleen. Kannattajat ja aktiiviset toimijat ovat kuitenkin valmiita siirtämään näitä muita tavoitteita syrjään voidakseen ajaa tehokkaasti yhteistä agendaa.