Purje kivistointrospektio1

PiraattiWikistä
Versio hetkellä 10. marraskuuta 2009 kello 19.44 – tehnyt HarriKivistö (keskustelu | muokkaukset)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Poliittisen piraattiaatteen näkymiä – osa 1

Vieraskirjoittaja Harri Kivistön uudessa juttusarjassa käsittelemme piraattiliikkeen historiaa sen juurista nykyhetkeen.

Harri Kivistö

Useissa maissa piraattipuolueina toimivaa poliittista piraattiliikettä pidetään tavallisesti täysin uutena ja ainutlaatuisena 2000-luvun ideologiana. On totta, että tämä yhä harvinaisen yhtenäinen rintama toimii jokseenkin eri logiikalla kuin perinteiset poliittiset instituutiot. Sen yhdistämät asiat, jotka ovat sellaisinaan jo tuttuja, muodostavat myös tuoreen kokonaisuuden. Lisäksi vasen–oikea-keskustelun väistäminen johdonmukaisesti perusteltuna strategiana on selkeästi perinteisestä politiikanteosta poikkeava seikka.

Itse asiat ovat kuitenkin vanhoja. Kansalaisoikeuksien puolustamisessa ei ole mitään uutta tai erikoista. Tietoyhteiskunta-asioihin keskittyminen on toki tuore ilmiö, mutta sekin selkeästi itse poliittista piraattiliikettä vanhempi. Virstanpylväänä tällä alalla voidaan pitää Electronic Frontier Foundationin perustamista vuonna 1990.

Kriittisyys aineettomia oikeuksia kohtaan on ollut osa talousliberaalia ajattelua aivan sen alkuajoista lähtien. Esimerkiksi 1700-luvun lopulla Ranskassa tekijänoikeuskeskustelu keskittyi luovuuden filosofiseen perustaan. Joko ideat ovat tekijänsä kiistämätöntä omaisuutta ilman mitään aikarajoitusta perittävyydelle, koska tekijä on niihin välittömässä yhteydessä, kuten Diderot esitti, tai ideat kuuluvat kaikille, koska ne ovat sellaisinaan osana luontoa, kuten Condorcet väitti. Yhdysvalloissa Thomas Jefferson piti tekijänoikeuksia ja patentteja markkinoita kahlehtivina monopoleina mutta kuitenkin välttämättömänä pahana ja siksi automaattisesti myös osana lainsäädäntöä.

Piraattiliikkeen historian voi jakaa kolmeen osaan. Ensinnäkin voimme tutkia termin piraatti ja sen lähisukulaisten kehitystä – eli kuinka merkitys on liitetty sisällön luvattomaan käyttöön. Toisaalta voimme selvittää, kuinka piraateiksi kutsutut tietoverkkojen käyttäjät ovat uhmanneet lakia ja vähitellen synnyttäneet selkeästi määriteltävän ideologian, siihen liittyvän retoriikan sekä lopulta järjestelmällisen kansalaistottelemattomuuden kulttuurin. Kolmas, tässä olennaisin näkökulma, on piraattiliikkeen konkreettinen politisoituminen puolueiksi eri maissa sekä näiden puolueiden kansainvälinen yhteistyö.

Juttusarjan seuraavissa osissa käymme läpi piraattien historian näkökulma kerrallaan. Ensi kuun Purjeessa jatkamme siitä, miten kurkunleikkaajien ja varkaiden haukkumanimi muuttui tekijänoikeusasioita ajavien tahojen suussa kuvaamaan kulttuurinvapauden puolustajia.

Laatikko:

Saatteeksi lukijalle

Tämä osiin pilkottu sekä hieman muotoiltu kirjoitus ilmestyi alun perin Revalvaatiossa 8.10.2009. Revalvaatio on syksyllä 2009 perustettu ei-kaupallinen, avoin, itse organisoitu ”ideologiakriittinen” verkkojulkaisu. Kirjoituksen tarkoituksena on sekä esitellä ajatusmaailmaa asiaan perehtymättömille sekä avata sen taustaa paremmin kaikille puolueen sisällä toimiville.

Kyse on piraattiaatteen itsetutkiskelusta, jossa Piraattipuolueen asemaa pohditaan niin piraattiaatteen historiallisen kehityksen tuloksena kuin myös Suomen poliittisen keskustelun sekä maailmanlaajuisen poliittisen liikkeen osana. Katsausta ei tule pitää minään perusteellisena analyysinä, vaan toivon sen lähinnä tarjoavan suuntaviivoja sekä innostusta teoreettisempaan tutkiskeluun.

Henkinen pääoma, termin mielekkäässä merkityksessä, on voimakkaamman retoriikan sekä käytännön toiminnan ohella paitsi itsessään arvokasta myös käyttökelpoista, kumpusi se sitten liikkeen sisältä tai sen ulkopuolelta.

Kirjoittajasta:

Harri Kivistö on Piraattipuolueen varapuheenjohtaja, ja Pirkanmaan vaalipiirin vaalipiirivastaava. Harri kuuluu myös puolueen tiedotusryhmään yhdessä puheenjohtaja Pasi Palmulehdon, puoluesihteeri Ahto Apajalahden ja tiedottaja Kaj Sotalan kanssa.

Tampereen Hervannassa asuva Harri opiskelee englantilaista filologiaa, ja tekee tällä hetkellä päättötyötä kirjallisuustieteestä. Tämän lisäksi hän vaikuttaa Tampereen piraattipiireissä vahvasti.

Harri soittaa koskettimia Earl Slim nimisessä progressiivisessa rock-yhtyeessä, jonka kappaleista hän tekee suuren osan.

Ircistä Harrin löytää tärkeimmiltä puolueen kanavilta ircnetistä ja PirateNetistä nimimerkillä Kivisto.

Sähköpostia voi lähettää osoitteeseen harri.kivisto@piraattipuolue.fi

Lähteet

http://www.revalvaatio.org/

Vaidhyanathan, Siva. 2003. Copyrights and Copywrongs: The Rise of Intellectual Property and How it Threatens Creativity. New York: New York University Press

Hesse, Carla. 1991. Publishing and Cultural Politics in Revolutionary Paris, 1789–1810. Berkeley: University of California Press