Puolueaktivismi

PiraattiWikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

(Tämä sivu on vahvasti luonnosvaiheessa)

Pieni opas puolueaktivismiin

Puolueaktivismi tarkoittaa kaikkea puolueen etua edistävää toimintaa. Aktivismia on mm. puolueen tuottaman sisällön levittäminen satunnaisesti omissa verkostoissaan, tai viikottainen toiminta, kuten oleellisten tehtävien ylläpitoon osallistuminen.

Toimintaan osallistuminen

Puolueaktiiveja kaivataan nyt etenkin puolueen rutiinin pyörittämiseen. Organisaatiokehityksen ja vaalivalmiuden tulee edistyä, siten että voimme vuoden 2019 eduskuntavaaleissa ylittää kahden prosentin äänikynnyksen, mielellään tuplasti. Välietappi on vuoden 2017 kuntavaalit, jossa Piraattipuolueen pitäisi varmistaa noin kymmenen valtuustopaikkaa. Tämä vaatii piiriyhdistysten vaalikampanjointikyvyn hiomista valmiiksi vuoden 2016 -aikana.

Piraattipuolueella ei ole vielä puoluerahoituksen suomaa taloudellista vakautta, jotta tekijöiden oikeudenmukaisesti palkitseminen olisi mahdollista. Uuden puoluelain mukaan puolue, joka saa eduskuntavaaleissa vähintään kaksi prosenttia äänistä, on oikeutettu kolmannekseen yhden kansanedustajan osuudesta puoluetukeen. Pyydämme sinua auttamaan meitä ylittämään tuon kynnyksen seuraavissa eduskuntavaaleissa, mm. seuraavilla tavoilla.

Pienet ja satunnaiset tavat auttaa

  • Puolueen someviestinnän jakaminen omissa verkostoissaan.
  • Ideoiden esiintuonti ja keskustelunherättäminen Piraattiryhmien sisällä.
  • Blogaukset, mielipidekirjoitukset, meeminikkarointi, julkiseen keskusteluun osallistuminen.
  • Osallistuminen TNS-Gallupin ja Taloustutkimus OY:n kuukausittaisiin kyselyihin, joiden loppupuolella kysytään puoluekannatuksesta.
  • Paikallistoimintaan ja tapahtumiin osallistuminen / auttaminen niiden toteuttamisessa.

Isommat ja vaativammat tavat auttaa

  • Projekteihin osallistuminen oman osaamisen ja aikataulun mukaan IRCissä tai Slackissa.
    • Mediaseuranta ja someviestintä kanavalla #mediaseuranta.
    • Graafinen työskentely kanavalla #grafiikka.
    • Politiikan hionta (aina kohti seuraavia vaaleja) kanavalla #politiikka.
    • Yleinen toimintakeskustelu kanavalla #toiminta.
  • Vaaliaktiivisuus, yhdistyksen vaalitoimintaan osallistuminen, oman ehdokkaan tukiryhmätyö.
  • Rahoitusmarkkinointi, eli lahjoittajien/resurssien etsiminen puolueelle ja piiriyhdistyksille.
  • Ohjeistuksen / dokumentoinnin luominen wikiin.
    • Uupuu mm. ohje paikallistoiminnan aloittamiseksi (kiire), Graafisen tiimin (#grafiikka) toimintaohje.
    • Yleinen graafinen ohje wikiin, projektin aloittanut Hannu Mäkäräinen (ViHannes).

Toimintaympäristökuvaus

Puoluetoiminnan informaatio kulkee monenlaisten verkostojen kautta. Suositeltavaa on aloittaa toimintaympäristöön tutustuminen henkilökohtaisen mukavuusalueen vierestä, kohti sitä mikä näyttää mielenkiintoiselta.

  1. Puolueen ja piiriyhdistysten sivut ja tilit sosiaalisessa mediassa.
  2. Jäsenyys, jäsenille suunnatun viestinnän seuranta.
  3. Facebook -ryhmissä keskustelu, ideointi ja tavoitehakuinen pohdinta toiminnan kehittämiseksi.
  4. IRC / Slack, ajankohtaisista ajankohtaisin keskustelu, projekti- ja työskentelykanavat.
  5. Puolueen ja piiriyhdistysten jäsenkokoukset, tapahtumat, suora kontakti muihin aktiiveihin.
  6. Foorumikeskustelu, viralliset asiat, lausunto-, kannanotto- ja verkkokampanjatyöskentely.
  7. Hallitus- ja luottamustoimityöskentely, ehdokkuuden tuoma käytännön kokemus politiikasta.

Muita huomioita toimintaympäristöstä

  • Puolueessa vallitsee vahva tee-se-itse -mentaliteetti. Jäsenet ovat tervetulleita kontribuoimaan toimintaan, vapaaehtoisina tai vastuunkantajina.
  • Joukkoistaminen tarkoittaa kehityskelpoisen idean jakamista siten, että sen jatkokehittämiseen voi osallistua mahdollisimman moni.
    • Onnistunut joukkoistaminen tapahtuu käyttäen tarkoituksenmukaista työskentelyalustaa, kuten kirjoitusalusta -palvelua, foorumia, Facebook-ketjua tai Google Formia.
    • Työskentelyalustalla tulee olla vähintään toimintaohje ja esimerkki, jotta projektiin osallistumisella on mahdollisimman alhainen kynnys.