Tiedotteet 31.5.09

PiraattiWikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Piraattipuolue jättää hakemuksen puoluerekisteriin − kannattajakortit kerätty

Tekijänoikeus-, yksityisyys- ja sananvapauskysymyksiin sekä tietoyhteiskunnan kehittämiseen keskittyvä Piraattipuolue jättää maanantaina 1. kesäkuuta oikeusministeriölle hakemuksen puoluerekisteriin pääsyä varten. Piraattipuolue on kerännyt tarvittavat 5 000 kannattajakorttia, joten puolue saa rekisteröidyn puolueen aseman heti, kun oikeusministeriö on käsitellyt hakemuksen. Rekisteröitynä puolueena Piraattipuolue voi asettaa ehdokkaita tulevissa vaaleissa.

− Reilun viiden tuhannen kannattajakortin kasaan saaminen osoittaa selkeästi kansan kaipaavan tuoreita näkökulmia politiikkaan. Niitä Piraattipuolue myös aikoo tarjota, iloitsee Piraattipuolueen puheenjohtaja Pasi Palmulehto.

Piraattipuolue on pannut tyytyväisenä merkille Ruotsin piraattipuolueen menestyksen. Piratpartietin odotetaan saavan 1–2 paikkaa Euroopan parlamenttiin kesäkuun alun vaaleissa. Suomessa Piraattipuolue ei vielä ehtinyt europarlamenttivaaleihin, mutta katseet kääntyvät jo kohti kevään 2011 eduskuntavaaleja.

− Piraattiliikkeelle on tarvetta sekä valtakunnallisella, että EU-tasolla. Samalla kun Piraattipuolueen suuntaa tarmonsa eduskuntavaaleihin valmistautumiseen, Piratpartiet osoittaa varmasti tarpeellisuutensa EU-parlamentissa, jatkaa Palmulehto.

Piraattipuolue: Sensuurilaki kumottava lopullisesti

Eduskunnan apulaisoikeusasiamies Jukka Lindstedt antoi 29.5. ratkaisunsa lapsipornografian levittämisen estotoimista annetusta laista tehtyihin kymmeniin kanteluihin. Piraattipuolue on osittain tyytyväinen Lindstedtin johtopäätöksiin, mutta vaatii koko sensuurilain kumoamista.

Hiljattain Helsingin hallinto-oikeus katsoi sensuuria kritisoivan lapsiporno.info-sivuston osalta, että estolistalle joutumisesta ei voi valittaa. Lindstedt kehotti muuttamaan lakia niin, että sensuurin kohteeksi joutuneen sivuston ylläpitäjälle säädettäisiin selkeä valitusmahdollisuus tuomioistuimeen. Lindstedt myös totesi, että suodatuksella on kiistatta vaikutuksia sananvapauden käyttämiselle. Näin hän asettui eri kannalle kuin eduskunta, joka ei katsonut tarpeelliseksi viedä lakia perustuslakivaliokunnan arvioitavaksi.

Lindstedt kuitenkin sortui tekemään eron hakukoneiden ja portaalisivustojen välille, mikä ei teknisestä näkökulmasta ole lainkaan perusteltua. Hakukoneet eivät olisi syyllisiä lapsipornon levittämiseen, mutta pelkkiä linkkejä sisältävät portaalisivustot saattaisivat olla. Perusperiaatteen pitäisi kuitenkin olla se, että linkittäjä ei ole vastuussa siitä, mitä linkin takaa löytyy, vaan aineiston varsinainen julkaisija. Lindstedtin ja apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalskeen kannat jättävät tilaa tulkinnalle, että linkittäjä voisi syyllistyä avunantoon.

− Esimerkiksi kaupunginvaltuutettu Jussi Halla-ahon nettikirjoitukset ovat johtaneet syytteeseen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Onko jokaisen Halla-ahon blogiin linkittävän nyt syytä pelätä syytettä, kysyy Piraattipuolueen puheenjohtaja Pasi Palmulehto.

"Laki lapsipornografian levittämisen estotoimista" ei ole lainkaan nimensä veroinen. Todellisuudessa estotoimet eivät juurikaan kohdistu lapsipornografiaan, vaan listalla vaikuttaa olevan lähinnä tavallisia aikuisviihdesivustoja. Laki ei millään tavalla estä lapsipornografian levittämistä, vaan ainoastaan vaikeuttaa sen katselua, eli ennakkosensuroi listalla olevat sivustot näkyviltä. Estolista ei kuitenkaan todellisuudessa estä sivuille pääsemistä, vaan esto on helposti kierrettävissä. Lakia on jo käytetty poliittisen keskustelun vaientamiseen sensuroimalla suomalainen sensuuria kritisoiva lapsiporno.info vastoin lain tarkoitusta, eli sitä että estotoimet kohdistuisivat vain ulkomaisiin sivustoihin.

Keskusrikospoliisi katsoi ennen sensuurilain säätämistä antamassaan lausunnossa, että "laki ei valitettavasti tuo poliisille mitään uutta merkittävää työkalua rikostorjuntaan". Lisäksi KRP totesi, että laissa ei ole kyse lapsipornografian levittämisen estämisestä, vaan "tahattoman sivuille joutumisen eli käytännössä katselun estämisestä". KRP katsoi, että "estomenettelyllä sellaisenaan ei ole vaikutusta lapsipornon rikolliseen levittämiseen internetissä". Turun yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta piti lakiehdotusta "ilmeisellä tavalla perustuslain vastaisena" ennakkosensuurina. Piraattipuolue yhtyy KRP:n ja Turun yliopiston esittämiin näkemyksiin ja vaatii lain hylkäämistä turhana ja perustuslain vastaisena.

− Ennakkosensuurin ei tule koskaan olla sivistysvaltion keinovalikoimassa, toteaa Palmulehto.

Piraattipuolue: Sormenjälkirekisteri on tarpeeton ja vaarallinen

EU-asetuksen myötä passeihin tulee koko EU-alueella uutena biotunnisteena sormenjälki, joka kerätään jokaiselta passin hankkijalta. Suomessa sormenjäljistä aiotaan muodostaa kansallinen rekisteri, jota voitaisiin passinhaltijan tunnistamisen lisäksi käyttää poliisin päivittäisissä tehtävissä. Asiaa koskevan lain käsittely on eduskunnassa loppusuoralla.

Piraattipuolue on erittäin huolestunut yhteiskunnallisesta kehityssuunnasta, jossa valtiot katsovat oikeudekseen rekisteröidä käytännössä koko väestöltä eliniän kestäviä biotunnisteita. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin totesi joulukuisessa päätöksessään, ettei rikoksesta epäillyiltä kerättyjä biotunnisteita saa säilyttää, jos nämä on todettu syyttömiksi rikoksiin, joista heitä epäiltiin. Päätöksen valossa on täysin käsittämätöntä, että monissa EU-maissa aiotaan nyt säilyttää lähes kaikkien kansalaisten sormejäljet koko elämän ajan ilman minkäänlaista rikosepäilyä.

EU-asetus ei velvoita sormenjälkirekisterin perustamiseen, eikä rekisteriä ole tulossa esimerkiksi Ruotsiin eikä Tanskaan. Suomessa uudesta kansalaisten kyttäysmahdollisuudesta innostuneet poliisiviranomaiset sen sijaan olisivat halunneet käyttää rekisteriä laajasti rikosten selvittämiseen ja ehkäisemiseen. Käyttötarkoitusta rajattiin kielteisen palautteen perusteella, mutta edelleen rekisteriä saisi hallituksen esityksen mukaan käyttää "henkilöllisyyden selvittämiseksi suoritettaessa sellaista poliisin yksittäistä tehtävää, joka välttämättä edellyttää henkilöllisyyden varmistamista". Käytännössä polisii saisi sormenjälkirekisterin käyttöön melko vapaat kädet.

Tämä ihmisten yksityisyyteen rajusti tunkeutuva ehdotus sai perustuslakivaliokunnalta tylyä kritiikkiä. Perustuslakivaliokunta kehottaa hallintovaliokuntaa harkitsemaan vakavasti sormenjälkirekisteristä luopumista. Lisäksi valiokunta toteaa, ettei poliisille ole syytä antaa laajaa pääsyä sormenjälkitietoihin. Piraattipuolue vaatii hallintovaliokuntaa noudattamaan perustuslakivaliokunnan kantaa ja hylkäämään passilakiehdotuksen yksityisyyden suojaa loukkaavat kohdat.

Vaikka sormenjälkirekisteriä ei perustettaisikaan, sormenjäljet tulevat joka tapauksessa passeihin. On syytä pelätä, että sormenjäljet vuotavat jossain päin maailmaa järjestäytyneelle rikollisuudelle. Tällöin viattomat ihmiset saattavat joutua vakaviin vaikeuksiin, jos heidän sormenjälkiään on käytetty esimerkiksi väärennetyissä passeissa. Sormenjälkipassien tietoturva ei ole missään nimessä aukoton.

Jos taas sormenjälkirekisteri perustetaan, on todella naiivia kuvitella, ettei sen käyttötarkoituksia haluttaisi ennen pitkää laajentaa ja ottaa käyttöön uusia biotunnisteita, kuten DNA. Eduskunnan ja kansalaisten tulisi nyt miettiä, kuinka pitkälle tämä kehitys ollaan valmiita viemään? Onko valtiolla todella niin paljon syytä pelätä kansalaisia, tai kansalaisilla toisiaan, että on perusteltua luovuttaa yhä enemmän yksityisyyden suojan palasia valtiolle ilman mitään selkeää vastiketta?