Purje ohjeita

PiraattiWikistä
Versio hetkellä 2. marraskuuta 2009 kello 10.19 – tehnyt Thihi (keskustelu | muokkaukset) (→‎Ohjeita kirjoittajille)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Ohjeita kirjoittajille

  • Otsikko on jutun tärkein elementti. Sen tulee olla informatiivinen, eli kertoa vilauksella mistä jutussa on kyse. Lisäksi otsikon on tarkoitus olla houkuttava, eli koukuttaa lukija jatkamaan itse juttuun. Muista myös, että hyvä otsikko on niin lyhyt kuin mahdollista.
  • Liitä jutun alkuun yhden–kahden lauseen tai lyhyen virkkeen mittainen ingressi, joka kertoo mistä jutussa on kyse, mutta jota ilman juttu kuitenkin toimii. Ingressin tärkein tarkoitus on otsikon tapaan saada lukija aloittamaan leipiksen lukeminen.
  • Älä käytä sulkuja, puolipisteitä tai ajatusviivoja. Ne paljastavat lähinnä sen, ettet tiedä tarpeeksi hyvin mitä olet sanomassa.
  • Jos kirjoitat uutista tai reportaasia, älä toimi asian tulkkina, vaan jätä lukijan arvomaailmalle ja tulkinnoille tilaa. Hyvä uutinen ei koskaan saarnaa.
  • Juttu tulee lopettaa niin, ettei se jätä lukijaa roikkumaan. Loppupäätelmä kertoo mistä jutussa oli kyse, mutta ei kuitenkaan tulkitse asiaa liialti lukijan puolesta.
  • Yli 15 sanan virkkeet ovat liian pitkiä, pilko ajatuksesi lyhyiksi kokonaisuuksiksi.
  • Lyhenteet kirjoitetaan auki.
  • Sivistyssanat on ihan perseestä.

Ohjeita kuvaajille ja kuvittajille

Kaikkien kuvien ja kuvitusten on oltava 300 dpi, paitsi mustavalkoiset valokuvat 600 dpi ja viivapiirrokset (1-bit) esim. 1200 dpi. Jos mahdollista, niin että resoluutio on asetettu itse kuvatiedostossa oikeaan – muu tuottaa ylimääräistä työtä taitossa.

Kuvakoot: Lähtökohtaisesti kuvien on oltava vähintään yhden palstan levyisiä eli 81,9 mm @ 300 dpi. Pikseleinä tämä tarkoittaa vähintään 967 px leveää kuvaa. Mieluiten tietysti enemmän. Huomaa myös, että yhden palstan levyinen vaakakuva on varsin pieni; niitä on syytä välttää, joten vaakakuvat isompina.

Värit

  • Oranssi: CMYK 0/68/100/0
  • Violetti: CMYK 42/90/0/42

Mittoja

  • palstanleveys: 81,9 mm
  • kaksi palstaa: 170 mm
  • mainospaikat:
    • koko sivu: 190x277
    • puolikas: 190x135
    • matala vaaka: 190x120
    • kapea & korkea pysty: 92x153

Typografia

Purjeen käyttämät fontit:

  • Gentium Regular
  • Gentium Italic
  • Gentium Book Bold
  • Tiresias Signfont Regular
  • Tiresias LPfont (Purje-logotyyppi)

Leipätekstin (Gentium Regular) koko on 11,5 pt, otsikot (Tiresias Signfont Regular) 36 pt. Tarkempia tietoja taittajalta.