Puoluehallitus

PiraattiWikistä
Versio hetkellä 6. marraskuuta 2016 kello 20.55 – tehnyt Simmu (keskustelu | muokkaukset)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Piraattipuolueen politiikasta, toiminnasta ja taloudesta vastaa puoluehallitus. Hallituksen toimikausi on kaksi vuotta. Nyt toimiva hallitus valittiin puoluekokouksessa Lahdessa 11.6.2016, joten sen toimikausi kestää vuoden 2018 ensimmäiselle puoliskolle. Hallitukseen kuuluu puheenjohtaja ja kolme varapuheenjohtajaa sekä kuusi varsinaista jäsentä ja viisi varajäsentä.

Hallituksen tehtävänä on koordinoida toimintaa ja luoda sille puitteet. Aktiivit järjestävät paikallistason toimintaa vapaasti. Toiminnan järjestämisestä ja siihen osallistumisesta kiinnostuneiden kannattaa tutustua oman alueensa piiriyhdistyksen toimintaan.

Piraattipuolueen hallituksen kokoukset pidetään Internetin kautta. Noin kaksi kertaa kuukaudessa pidetään chat-kokous (IRC:ssä, PirateIRC-verkon kanavalla #hallituskokous), jossa käsitellään erityisesti toimintasuunnitelman ja talousarvion seurantaa. Kaikki ovat tervetulleita seuraamaan näitä kokouksia ja voivat myös lähtökohtaisesti osallistua keskusteluun. Seuraavan kokouksen ajankohta näkyy puolueen kalenterissa. Seuraavan kokouksen esityslista ja menneiden kokousten pöytäkirjat ovat saatavilla verkossa.

Lisäksi hallitus voi pitää sähköpostin ja Kirjoitusalusta.fi-palvelun kautta kokouksia, jossa käsitellään lähinnä rutiiniluontoiset ilmoitus-, jäsen- ja raha-asiat.

Puoluehallituksen kokoonpano

Nimi Asema Asuinpaikkakunta Nimimerkki Kuva
Purojärvi, Jonna Puheenjohtaja Jyväskylä Lash- [1]
Karvinen, Tapani Varapuheenjohtaja Turku k4rv1n3n [2]
Lampila, Arto Varapuheenjohtaja Jyväskylä Delvor [3]
Pennanen, Petrus Varapuheenjohtaja Helsinki petrus [4]
Hämynen, Miika Jäsen, järjestövastaava Jyväskylä Yaamboo [5]
Immonen, Satu Jäsen Helsinki kivasatu [6]
Kivistö, Harri Jäsen Tampere Kivisto [7]
Markkanen, Olli Jäsen, tiedottaja Rovaniemi kaukamieli [8]
Paalijärvi, Janne Jäsen Espoo usvi [9]
Vähämartti, Pasi Jäsen, taloudenhoitaja Lahti MrHUU [10]
Hautakangas, Ville Varajäsen Helsinki vhautaka [11]
Mustonen, Pekka Varajäsen, vt. puoluesihteeri Joensuu horgh [12]
Mustonen, Tiia Varajäsen, tiedottaja Joensuu Justiina
Plommer, Raoul Varajäsen, KV-vastaava Helsinki l984 [13]
Tertsunen, Paavo Varajäsen Lappeenranta Tertsunen [14]


Puoluehallituksen jäsenet näet myös verkkosivujen Ihmiset-osiosta.