Pirate bay -oikeudenkäynti

PiraattiWikistä
Versio hetkellä 10. helmikuuta 2009 kello 20.07 – tehnyt Scoffa (keskustelu | muokkaukset)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

The Pirate Bay -oikeudenkäynti lähenee

Vajaa kolme vuotta sitten Ruotsin poliisi ratsasi Yhdysvaltojen suunnasta tuodun painostuksen edessä The Pirate Bay -sivuston palvelimet. Kolme päivää myöhemmin sivusto oli taas pystyssä. Nyt pitkä rikostutkinta on vihdoin johtanut syytteisiin, ja oikeudenkäynti The Pirate Bayta vastaan alkaa 16. helmikuuta 2009.

The Pirate Bayn palvelimilla ei ole koskaan ollutkaan mitään laitonta aineistoa. Se on hakukone, joka auttaa p2p-verkon käyttäjiä löytämään toisensa ja lataamaan toisiltaan tiedostoja. The Pirate Bayta ei voi pitää tiedostojen laittomaan levittämiseen sen enempää syyllisenä kuin esimerkiksi Googlea. Molempien tarkoitus on löytää käyttäjälle haettua tietoa, eikä kumpikaan itse tuota dataa tarjoa, vaan toimii pikemminkin osoitepalveluna. Suurimpana erona on se, että kun Google keskittyy ensisijaisesti löytämään muita palveluja, tarjoaa Pirate Bay Torrent tiedoston muodossa mahdollisuuden löytää muita samasta datasta kiinnostuneita ihmisiä. Kumpikaan palvelu ei erottele onko data tekijänoikeussuojattua vai ei.

Nyt The Pirate Bayn ylläpidossa keskeisesti mukana olevat henkilöt ovat kuitenkin syytettynä avunannosta tekijänoikeusrikokseen. Heiltä vaaditaan kymmenien miljoonien eurojen korvauksia. Yksi syyttäjän avaintodistajista jutussa on poliisi, joka sopi uuden työsuhteensa Warner Brosin palkkalistoille vielä kesken rikostutkinnan. Warner Bros on tutkinnassa asianomistajana.

– Jos tuomioistuin ei kykene ymmärtämään nykytekniikan toimintaperiaatteita, jonka pitäisi kaiken järjen mukaan tuoda vapauttava tuomio, palvelun kymmenet miljoonat käyttäjät tulevat pitämään tuomiota epäoikeudenmukaisena ja poliittisena, luonnehtii Piraattipuolueen puheenjohtaja Pasi Palmulehto.

Kolmen vuoden aikana The Pirate Baysta on tullut niin suosittu, että jopa 50 %:n kaikesta internet-liikenteestä arvellaan liittyvän The Pirate Bayn hyödyntämiseen. Kullakin hetkellä yli 10 miljoonaa yhteyttä palveluun. The Pirate Bayn ei ole osoitettu aiheuttaneen tappioita viihdeteollisuudelle. Esimerkiksi elokuvateollisuus teki viime vuonna ennätystuloksen.

Viime vuosina on tapahtunut paljon muutoksia ruotsalaisessa asenneilmapiirissä. Nyt jo kaikkien Ruotsin valtapuolueiden nuorisojärjestöt vaativat yksityisen kopioinnin laillistamista. Ruotsin piraattipuolueella on ollut muutoksessa merkittävä rooli. Sillä uskotaan olevan mahdollisuudet saada edustaja europarlamenttiin ensi kesän vaaleissa. Sillä on enemmän jäseniä kuin Ruotsin vihreillä ja sen nuorisojärjestö on jäsenmäärältään maan kolmanneksi suurin.

– Jos Pirate Bay häviää oikeudenkäynnin, se saa varmasti ruotsalaisten keskuudessa voimakkaita reaktioita. Kaikki sikäläiset poliittiset nuorisojärjestöt kannattavat jo tiedostonjakamisen laillistamista. Suomi on aina seurannut Ruotsin esimerkkiä, emmekö me voisi kerrankin näyttää esimerkkiä Ruotsille ja laillistaa yksityinen kopiointi? Palmulehto kysyy.