Pekka Piraatti

PiraattiWikistä
Versio hetkellä 10. marraskuuta 2008 kello 00.26 – tehnyt Mitol (keskustelu | muokkaukset) (→‎Täydennystarve)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Pekka Piraatti tarvitsee taustakertomuksen. Kertomus selventää, miksi Pekka Piraatti täyttää kannattajakortin. Lyhyt ja ytimekäs on ideaali, ja siihen voi pyrkiä paitsi aikaisempia ehdotuksia muokkaamalla, myös oman kertomuksen laatimalla.


Sarjuvan jatkotyöstöä kaipaava kertomus (10.11.2008)

Miksi Pekka Piraatti täyttää lappua käsissään? Miksei, sillä hän täyttää Piraattipuolue ry:n kannattajakorttia, yhdistyshän ajaa hänelle tärkeiden asioiden turvaamista.

Mitäkö Pekalle tärkeää Piraattipuolue puolustaa? Ahkerana musiikin harrastajana Pekka bloggaa mielipiteensä musiikista jota kuulee milloin mistäkin. Toisinaan haukkuja saavat suuren levy-yhtiön uudet artistit, joista Pekka kirjoittaa mm. seuraavaa: "satojen tuhansien taalojen perseenheilutusvideo saattaa pelastaa tämänkin blondin ansaitsemaltaan unohdukselta, sillä juuri perästä kuuluu tämän teoksen tulleen." , toisinaan kehuja saavat lyriikat jossa elämä on rosoisempaa. Pekka kirjoittaa kaikesta siitäkin huolimatta, että välillä miettii, josko jossain maassa jossa eletään yhden kirjan mukaan olisi tuokin teksti sensuroitu. Pekka näkee Piraattipuolueen yhtenä sananvapauden puolustajista. (sananvapauslinkkiä jonnekin)

Musiikin tekijänä Pekka P. ei voi ymmärtää joidenkin ihmisten aikomusta kieltää vertaisverkot. Mikä olisi parempi tapa levittää omatekoista musiikkia mahdollisimman laajalle yleisölle? Kaverienkin suosittelemat artistit ja niiden kappaleet olisi parempi ensin tarkistaa ettei tue huonoa musiikkia vaan rahallisesti vain oikeasti mielenkiintoisen musiikin tekoa. (ei-kaupallisen kopioinnin linkkiä)

Piraattien perhe on ollut monessa myrskyssä eri vaivojen kanssa mutta pillereillä on hoidettu niin heikkoa sydäntä, sekavaa päätä kuin huonoja geenejäkin. Aikaisemmin sairaalloinen Pekkakin saatiin lääkkeillä kuntoon ja hän elää nyt normaalia elämää. Kuitenkin, patenttijärjestelmä luo keinotekoisen monopolin joka vie varoja muusta terveydenhuollosta Suomessakin, puhumattakaan köyhemmistä maista, joiden patenttilääkkeiden korkeammat kustannukset estävät hoidon massoilta. (lääkepatenttilinkkiä)

Mitolin versio piraattikertomuksesta (10.11.2008)

Tämä tässä on Pekka Piraatti. Hänellä on kädessään Piraattipuoleen kannattajakortti, jota hän juuri täyttää - eikä syyttä.

Piraattipuolue tahtoo turvata monia Pekan elämässä esiintyviä asioita.

Pekka on musiikin harrastaja ja hän on perustanut kavereiden kanssa bändin. Bändin nettisivuilta löytyy muun muassa musiikkiblogi, jossa Pekka ja bänditoverit kirjoittavat sekä keikoistaan, että muiden orkestereiden musiikista. Silloin tällöin kritiikki voi olla korvia huumaavaa, mutta koska mielipiteet ovat Suomessa sallittuja, he jatkavat mielellään kirjoittamista. Miksi joku yrittää rajoittaa tätä vapautta? [ linkki sananvapauskirjoitukseen ]

Pekan bändille, kuten mille tahansa vähemmän tunnetulle taiteilijalle, on tärkeää saada tuotoksensa kuuluviin. Tämän toteuttamiseksi helppo ja halpa keino on vertaisverkkojen käyttö. Vertaisverkkojen kautta Pekka voi myös tutustua muihin artisteihin, joka taas on hyväksi ennen kuin juoksee kauppaan tuhlaamaan vähät viikkorahansa albumiin jonka kuuntelee kerran ja huomaa, ettei pidäkään siitä. Miksi siis joku kieltäisi vertaisverkkojen käytön? [ linkki ei-kaupallisen kopioinnin kirjoitukseen ]

Pekan sisar tykkää piirtää kovasti Aku Ankkaa. Silloin tällöin Pekka on tullut miettineeksi, missä menevät fanitaiteen lailliset rajat. Entä jos jonain päivänä sisko leimataankin rikolliseksi? [ linkki fanitaiteesta kertovaan kirjoitukseen ]

Sarjuvan lääkepatenttijuttu kertookin jo kaiken, mitä itse olisin aiheesta sanonut.

Täydennystarve

- mp3-soitin

- kirjat

- sanomalehdet

-