Ero sivun ”Purje tiedote4” versioiden välillä

PiraattiWikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ei muokkausyhteenvetoa
Ei muokkausyhteenvetoa
 
Rivi 5: Rivi 5:
Ellisin puolustus perustui hyvin pitkälti samaan seikkaan, mitä Piraattipuolue on pyrkinyt tuomaan esiin jo pitkään. Itse verkkopalvelu tai sen ylläpitäjät eivät syyllisty rikokseen, vaan käyttäjät, mikäli asettavat tarjolle tekijänoikeussuojan alaista materiaalia. Itse verkkopalvelu on pikemminkin verrattavissa kaupungin keskellä sijaitsevaan toriin tai kaupan ilmoitustauluun. Alan Ellis itsekin kertoi, ettei palvelua perustaessaan edes ajatellut sen olevan lainvastainen, vaan toimi hyvässä uskossa verkkopalveluiden parantamiseksi.

Ellisin puolustus huomautti, että millä tahansa muulla alalla Ellisiä kutsuttaisiin pioneeriksi, ei rikolliseksi. Tämä olisi aiheellista muistaa myös muissa vastaavanlaisissa tapauksissa, sillä verkkolataaminen on osa ihmisten normaalia netissä käyttäytymistä, ja taistelu näitä palveluita vastaan on suora hyökkäys tavallisia maksavia kuluttajia vastaan, muistuttaa Piraattipuolueen puheenjohtaja Pasi Palmulehto.
– Ellisin puolustus huomautti, että millä tahansa muulla alalla Ellisiä kutsuttaisiin pioneeriksi, ei rikolliseksi. Tämä olisi aiheellista muistaa myös muissa vastaavanlaisissa tapauksissa, sillä verkkolataaminen on osa ihmisten normaalia internetkäyttäytymistä, ja taistelu näitä palveluita vastaan on suora hyökkäys tavallisia maksavia kuluttajia vastaan, muistuttaa Piraattipuolueen puheenjohtaja Pasi Palmulehto.

Laatikko:
Laatikko:

Nykyinen versio 24. tammikuuta 2010 kello 10.21

Suuren musiikkilataussivuston ylläpitäjä vapautettu oikeudessa

Vuonna 2004 perustetun ja 2007 ratsatun musiikin lataamiseen ja jakamiseen keskittyneen vertaisverkkopalvelun OiNKin ylläpitäjä vapautettiin 15.1. oikeudessa kaikista syytöksistä. Interpol, IFPI ja BPI järjestivät 23.10.2007 hyökkäyksen, jossa musiikinjakopalvelu OiNK suljettiin ja ylläpitäjä sekä viisi palvelun käyttäjää haastettiin oikeuteen. Palvelun käyttäjät tunnustivat syyllisyytensä ja saivat muutamien satojen eurojen sakot sekä yhteiskuntapalvelusta. Ylläpitäjä Alan Ellis sen sijaan vetosi syyttömyyteen.

Ellisin puolustus perustui hyvin pitkälti samaan seikkaan, mitä Piraattipuolue on pyrkinyt tuomaan esiin jo pitkään. Itse verkkopalvelu tai sen ylläpitäjät eivät syyllisty rikokseen, vaan käyttäjät, mikäli asettavat tarjolle tekijänoikeussuojan alaista materiaalia. Itse verkkopalvelu on pikemminkin verrattavissa kaupungin keskellä sijaitsevaan toriin tai kaupan ilmoitustauluun. Alan Ellis itsekin kertoi, ettei palvelua perustaessaan edes ajatellut sen olevan lainvastainen, vaan toimi hyvässä uskossa verkkopalveluiden parantamiseksi.

– Ellisin puolustus huomautti, että millä tahansa muulla alalla Ellisiä kutsuttaisiin pioneeriksi, ei rikolliseksi. Tämä olisi aiheellista muistaa myös muissa vastaavanlaisissa tapauksissa, sillä verkkolataaminen on osa ihmisten normaalia internetkäyttäytymistä, ja taistelu näitä palveluita vastaan on suora hyökkäys tavallisia maksavia kuluttajia vastaan, muistuttaa Piraattipuolueen puheenjohtaja Pasi Palmulehto.

Laatikko:

Lisätietoja antavat:

Pasi Palmulehto

Puheenjohtaja, Piraattipuolue

045 310 2340

---

Harri Kivistö

Varapuheenjohtaja, Piraattipuolue

040 531 9232

Laatikko:

Lähteet:

http://oink.cd/

http://torrentfreak.com/oink-admin-found-not-guilty-walks-free-100115/