Ero sivun ”Tiedoteluonnos3” versioiden välillä

PiraattiWikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
p (Ak: Uusi sivu: ==Internetistä valvottu leikkikenttä.== Helsingin Sanomat julkaisi tänään 10.11 Julkisen Sanan Neuvoston puheenjohtaja Pekka Hyvärisen ehdotuksen netin asettamisesta valvotuksi...)
 
(Ehdotus #2)
Rivi 12: Rivi 12:

Koska perustamme Kävelyvaltuutetun, joka valvoo että ihmiset noudattavat hyviä tapoja kävellessään, eivät tallaa nurmikoita, kuseksi toisten nurkille, kävele päin punaista, juoksentele yli nopeusrajoitusten ja jolle voi aina valittaa mikäli näin on nähnyt tehtävän? Nimilaputhan jokaisella tämän ajatuksen mukaan olisi luonnollisesti oltava jotta kyseisen sääntöjen tai hyvien tapojen rikkurin voi tunnistaa helposti.

==Piraattipuolue tyrmää Hyvärisen moraalipoliisin==
Julkisen sanan neuvoston (JSN) puheenjohtaja Pekka Hyvärinen haluaisi nettivaltuutetun kaitsemaan harhateille ajautunutta nettikansalaisten laumaa (HS.fi 10.11.). Hyvärinen visioi, että kansalaiset voisivat kannella moraalittomasta aineistosta, jota verkkoon laittaneita voitaisiin sakottaa tai velvoittaa julkaisemaan langettava päätös.
JSN:n toiminta perustuu siihen, että tiedotusvälineet vapaaehtoisesti sitoutuvat noudattamaan yhteisesti sovittuja normeja. Hyvärisen moraalipoliisi sen sijaan valvoisi ilmeisesti pakolla jopa yksityishenkilöiden blogeja ja keskustelufoorumeita. Tällainen olisi juuri sellaista sananvapauteen sekaantumista, jota Hyvärinen kieltää haluavansa.
Internet on ”kaikilta kaikille” -media ja poikkeaa siten luonteeltaan olennaisesti perinteisistä ”harvoilta monille” -medioista. Hyvärisen ehdotus onkin naiiviudessaan hellyttävä. Hyvärinen ei näytä ymmärtävän, että moraalipaniikkiset sensuuriyritykset kääntyvät verkossa itseään vastaan. Sakkoja saaneiden sivustojen sisältöä alettaisiin heti tarkoituksellisesti levittää ympäri nettiä (ilmiö tunnetaan nimellä ”Streisand effect”). Yksityishenkilöitä ei myöskään tietenkään voi järkevällä tavalla velvoittaa julkaisemaan moraalipoliisin langettavia päätöksiä. Yhtä mahdotonta on myös pakottaa ihmiset kirjoittamaan omilla nimillään.
Kukaan ei ole ehdottanut toripoliisia, jolle voisi tehdä kantelun loukkaavista kahvilakeskusteluista. Suuri osa verkon kautta tapahtuvasta viestinnästä on verrattavissa lähinnä kaveripiirin pulinoihin. Jokainen nettisukupolven edustaja osaa erottaa toisistaan toimittajavastuullisen julkaisutoiminnan ja yksityishenkilöiden mielipidepalstat. Nuorison sijasta Hyvärisen kannattaisikin olla huolissaan omasta sukupolvestaan. Sillä kun näyttää olevan vielä pitkä matka sen hyväksymiseen, että sananvapaus on verkon myötä vihdoinkin todella toteutunut, hyvässä ja pahassa.
Torikeskustelujen sisällöstä oltiin kyllä huolestuneita antiikin Ateenassa, jossa valtaeliitin mielestä vääriä mielipiteitä esittänyt Sokrates tuomittiin kuolemaan nuorison villitsemisestä. Hyvärinen näyttäytyykin ehdotuksineen lähinnä yhtenä Sokrateen tuomitsijoista. Hän ei osaa sijoittaa asioita historialliseen kontekstiin, eikä ymmärrä ehdotustensa käytännön toteuttamisen mahdottomuutta.
Piraattipuolue ei halua, että netin fantastisia mahdollisuuksia tärvätään moraalipainkointiin ja väärien mielipiteiden kitkemiseen. Laittoman aineiston rajat on määritelty rikoslaissa. Ylimääräisiä moraalinvartijoita ei tämän lisäksi kaivata.

Versio 10. marraskuuta 2008 kello 14.55

Internetistä valvottu leikkikenttä.

Helsingin Sanomat julkaisi tänään 10.11 Julkisen Sanan Neuvoston puheenjohtaja Pekka Hyvärisen ehdotuksen netin asettamisesta valvotuksi leikkikentäksi, jossa keskustelu ilman nimilappuja on paha asia, keskustelu ilman valvontaa on paha asia sekä Internet fantastiset mahdollisuudet ovat nykyisellään törsätty herjauksiin, vihapropagandaan, terrorismiin sekä elämiä tuhoaviin aineistoihin.

JSN puheenjohtaja ei lausunnoistaan päätellen ole Internettiä käyttänyt kuin sähköpostiin ja sivustoihin jotka ovat täynnä pornomainoksia, ainakin porno oli yksi haaskauksen kohteista muiden mukana. Viimeaikoina keskusteluissa on tullut paljon esille mielikuvia, joista selkeästi erottuu harhaluulo Internetin olevan täysin toinen ja muusta maailmasta irrallaan oleva ulottuvuus. Ehdotuksen mukaan olisi perustettava erillinen nettivaltuutetun toimisto, joka valvoo ja vastaanottaa ilmoituksia huonosta nettikäyttäytymisestä sekä olisi oikeutettu määräämään sanktioita tai kenties jopa sakkoja. Hyvärinen huomauttaa ettei halua rajoittaa sananvapautta netissä, mutta ehdotus kaikin puolin kertoo päinvastaista.

Hyvärinen on myös esittänyt mallia, jossa keskustelufoorumeille kirjoittaminen sallittaisiin vain oikealla nimellä, eikä pelkillä nimimerkeillä keskusteleminen siis olisi sallittua kuin poikkeustapauksissa. Herää kysymys kantaako esityksen tehnyt itse nimikylttiä tai esittäytyykö omalla nimellään aina asioidessaan missä tahansa? Pitääkö postissa, kioskilla tai baarissa käydessään ensimmäiseksi esitellä itsensä omalla nimellään? Aikuisviihdekaupoissa käyminen ilmeisesti ei ole muutoinkaan suotavaa, pitäähän se haittamateriaali myös netistäkin miehen mukaan suodattaa.

Tavallinen kansalainen pystyy ja mahdollisesti jopa haluaakin normaali elämässäänkin tehdä asioita ilman että jättää jokaiseen paikkaan tarkkaa dokumentaatiota siitä mitä on sanonut tai tehnyt, miksi netissä asian pitäisi olla toisin? Internetissä pätevät samat lait kuin muuallakin, samat oikeudet ovat loukkausten ilmiantoon, tosin jopa helpommin todistettavissa.

Koska perustamme Kävelyvaltuutetun, joka valvoo että ihmiset noudattavat hyviä tapoja kävellessään, eivät tallaa nurmikoita, kuseksi toisten nurkille, kävele päin punaista, juoksentele yli nopeusrajoitusten ja jolle voi aina valittaa mikäli näin on nähnyt tehtävän? Nimilaputhan jokaisella tämän ajatuksen mukaan olisi luonnollisesti oltava jotta kyseisen sääntöjen tai hyvien tapojen rikkurin voi tunnistaa helposti.

Piraattipuolue tyrmää Hyvärisen moraalipoliisin