Ero sivun ”Lista Paikallisyhdistyksistä” versioiden välillä

PiraattiWikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
pEi muokkausyhteenvetoa
pEi muokkausyhteenvetoa
 
(39 välissä olevaa versiota 15 käyttäjän tekeminä ei näytetä)
Rivi 1: Rivi 1:
Paikallisyhdistyksiä tarvitaan! Ne toimivat alueellaan keskipisteenä, johon Piraattipuolueesta kiinnostuneen on helppo tulla. Lisäksi eduskuntavaaleihin osallistuaksemme tarvitsemme piiriyhdistyksen kuhunkin vaalipiiriin. Seuraavat vaalit ovat jo 2011 keväällä, joten piiriyhdistyksien perustamisella ja toiminnan vauhtiin saamisella on jo kiire.  
Paikallisyhdistyksiä tarvitaan! Ne toimivat alueellaan keskipisteenä, johon Piraattipuolueesta kiinnostuneen on helppo tulla. Lisäksi eduskuntavaaleihin osallistuaksemme tarvitsemme piiriyhdistyksen kuhunkin vaalipiiriin. Seuraavat vaalit ovat jo 2014 keväällä, joten piiriyhdistyksien perustamisella ja toiminnan vauhtiin saamisella on jo kiire.  


Kunnallisyhdistyksiä tarvitaan vaalitoiminnan organisoimiseen paikallistasolla ja ne ovat välttämättömiä vuoden 2012 kunnallisvaaleissa, jotta Piraattipuolue voi asettaa ehdokkaita. Hyvänä tavoitteena on se, että puolue saa kaikissa Suomen kunnissa ehdokaslistan näihin vaaleihin. 


==Piiriyhdistykset==
==Piiriyhdistykset==
===[[Helsingin vaalipiirin piiriyhdistys]]===
[[Helsingin vaalipiirin piiriyhdistys]] on perustettu 11.10.2009. Tervetuloa mukaan!
* Sähköpostiosoite helsinki [ät] piraattipuolue.fi
* Keskustelua paikallistoiminnasta IRC-kanavalla #helsinki (kanavalle pääsee selaimella painamalla [https://webchat.pirateirc.net/?nick=Piraatti...&channels=helsinki&prompt=1 tästä])
* Helsingin piraatit [https://www.facebook.com/helsinginpiraatit Facebookissa]
* Helsinkiläisten [https://piraattipuolue.fi/ihmiset/helsinki Piraattigalleriaprofiilit]
===[[Uudenmaan_Piraatit | Uudenmaan vaalipiirin piiriyhdistys]]===
[[Uudenmaan_Piraatit | Uudenmaan vaalipiirin piiriyhdistys]] perustettiin 18.11.2009. Tervetuloa mukaan!
* Sähköpostiosoite uusimaa [ät] piraattipuolue.fi
* Keskustelua paikallistoiminnasta IRC-kanavalla #uusimaa (kanavalle pääsee selaimella painamalla [https://webchat.pirateirc.net/?nick=Piraatti...&channels=uusimaa&prompt=1 tästä])
* Uudenmaan piraatit [https://www.facebook.com/uudenmaanpiraatit Facebookissa]
* Uusimaalaisten [https://piraattipuolue.fi/ihmiset/uusimaa Piraattigalleriaprofiilit]


===[[Varsinais-Suomen vaalipiirin piiriyhdistys]]===
===[[Varsinais-Suomen vaalipiirin piiriyhdistys]]===


[[Varsinais-Suomen vaalipiiri|Varsinais-Suomen vaalipiiriin]] on [[Varsinais-Suomen vaalipiirin piiriyhdistys|piiriyhdistys]] suunnitteilla. Tervetuloa mukaan! Voit tavoittaa vielä harvahkot aktiivimme esimerkiksi irkissä[[https://www.piraattipuolue.fi/irc]] (#varsinais-suomi @ [[PirateNet]]) ja keskustelupalstan osion Länsi-Suomi[[https://www.piraattipuolue.fi/keskustelupalsta/544-laensi-suomi]] alla.
[[Varsinais-Suomen vaalipiiri|Varsinais-Suomen vaalipiiriin]] on perustettu ja PRH:ssakin jo hyväksytty [[Varsinais-Suomen vaalipiirin piiriyhdistys|piiriyhdistys]]. Voit tavoittaa meidät facebookissa[[https://www.facebook.com/pages/Varsinais-Suomen-Piraatit/264624481806]], irkissä[[https://www.piraattipuolue.fi/irc]] (#varsinais-suomi @ [[PirateNet]]) ja keskustelupalstan osion Länsi-Suomi[[https://www.piraattipuolue.fi/keskustelupalsta/544-laensi-suomi]] alla.
* [http://vs.piraattipuolue.fi/ Verkkosivut]
* [http://lists.piraattipuolue.fi/cgi-bin/mailman/listinfo/vspiraatit/ Sähköpostilista]
 


===[[Hämeen vaalipiirin piiriyhdistys]]===


===[[Uudenmaan_vaalipiiri/Piiriyhdistys]]===
[[Hämeen vaalipiiri|Hämeen vaalipiirin]] [[Hämeen vaalipiirin piiriyhdistys|piiriyhdistyksen]] perustettiin 5.6.2010.
* Sähköpostiosoite hame [ät] piraattipuolue.fi
* Keskustelua paikallistoiminnasta IRC-kanavalla #hame (kanavalle pääsee selaimella painamalla [https://webchat.pirateirc.net/?nick=Piraatti...&channels=hame&prompt=1 tästä])
* Uudenmaan piraatit [https://www.facebook.com/hameenpiraatit Facebookissa]
* Uusimaalaisten [https://piraattipuolue.fi/ihmiset/hame Piraattigalleriaprofiilit]


[[Uudenmaan_vaalipiiri/Piiriyhdistys|Uudenmaan vaalipiirin piiriyhdistys]] on suunnitteilla. Tervetuloa mukaan. Käy lisäämässä itsesi henkilölistaan.


===[[Helsingin vaalipiirin piiiriyhdistys]]===
===[[Pirkanmaan vaalipiirin piiriyhdistys]]===
 
[[Pirkanmaan vaalipiiri|Pirkanmaan vaalipiirin]] [[Pirkanmaan vaalipiirin piiriyhdistys|piiriyhdistyksen]] perustettiin 2.12.2009. Hyväksytty Piraattipuolueen jäseneksi.
* Sähköpostiosoite pirkanmaa [ät] piraattipuolue.fi
* Keskustelua paikallistoiminnasta IRC-kanavalla #pirkanmaa (kanavalle pääsee selaimella painamalla [https://webchat.pirateirc.net/?nick=Piraatti...&channels=pirkanmaa&prompt=1 tästä])
* Pirkanmaan piraatit [https://www.facebook.com/pirkanmaanpiraatit Facebookissa]
* Pirkanmaalaisten [https://piraattipuolue.fi/ihmiset/pirkanmaa Piraattigalleriaprofiilit]
 
 
===[[Kaakkois-Suomen vaalipiirin piiriyhdistys]]===
 
Aikaisemmat [[Etelä-Savon vaalipiirin piiriyhdistys]] ja Kymen vaalipiirin piiriyhdistys ovat yhdistyneet [[Kaakkois-Suomen vaalipiirin piiriyhdistys|Kaakkois-Suomen vaalipiirin piiriyhdistykseksi]] vaalipiirien yhdistymisen vuoksi.
* Sähköpostiosoite kaakko [ät] piraattipuolue.fi
* Keskustelua paikallistoiminnasta IRC-kanavalla #kaakko (kanavalle pääsee selaimella painamalla [https://webchat.pirateirc.net/?nick=Piraatti...&channels=kaakko&prompt=1 tästä])
* Kaakkois-Suomen piraatit [https://www.facebook.com/kaakonpiraatit Facebookissa]
* Kaakkoissuomalaisten [https://piraattipuolue.fi/ihmiset/pirkanmaa Piraattigalleriaprofiilit]
 
 
===[[Savo-Karjalan vaalipiirin piiriyhdistys]]===
 
17.12.2009 perustettu [[Pohjois-Karjalan vaalipiirin piiriyhdistys]] laajeni [[Savo-Karjalan vaalipiirin piiriyhdistys|Savo-Karjalan vaalipiirin piiriyhdistykseksi]] 2014, jolloin siihen sisällytettiin myös entinen Pohjois-Savoin vaalipiiri.
* Sähköpostiosoite savo-karjala [ät] piraattipuolue.fi
* Keskustelua paikallistoiminnasta IRC-kanavalla #savo-karjala (kanavalle pääsee selaimella painamalla [https://webchat.pirateirc.net/?nick=Piraatti...&channels=savo-karjala&prompt=1 tästä])
* Savo-Karjalan piraatit [https://www.facebook.com/savokarjalanpiraatit Facebookissa]
* Savo-karjalaisten [https://piraattipuolue.fi/ihmiset/savo-karjala Piraattigalleriaprofiilit]
 
 
===[[Vaasan vaalipiiri|Vaasan vaalipiirin piiriyhdistys]]===
 
* Sähköpostiosoite vaasa [ät] piraattipuolue.fi
* Keskustelua paikallistoiminnasta IRC-kanavalla #vaasa (kanavalle pääsee selaimella painamalla [https://webchat.pirateirc.net/?nick=Piraatti...&channels=vaasa&prompt=1 tästä])
* Vaasan piraatit [https://www.facebook.com/pages/Vaasan-piraatit-Vasa-pirater/183903891627433 Facebookissa]
* Vaasalaisten [https://piraattipuolue.fi/ihmiset/vaasa Piraattigalleriaprofiilit]
 
 
===[[Keski-Suomen vaalipiiri|Keski-Suomen vaalipiirin piiriyhdistys]]===
 
* Sähköpostiosoite keski-suomi [ät] piraattipuolue.fi
* Keskustelua paikallistoiminnasta IRC-kanavalla #keski-suomi (kanavalle pääsee selaimella painamalla [https://webchat.pirateirc.net/?nick=Piraatti...&channels=keski-suomi&prompt=1 tästä])
* Keski-Suomen piraatit [https://www.facebook.com/KSPiraatit Facebookissa]
* Keskisuomalaisten [https://piraattipuolue.fi/ihmiset/keski-suomi Piraattigalleriaprofiilit]
 
 
===[[Oulun vaalipiirin piiriyhdistys]]===
[[Oulun vaalipiirin piiriyhdistys|Oulun vaalipiirin piiriyhdistys]] perustettiin 17.4.2010
* Sähköpostiosoite oulu [ät] piraattipuolue.fi
* Keskustelua paikallistoiminnasta IRC-kanavalla #oulu (kanavalle pääsee selaimella painamalla [https://webchat.pirateirc.net/?nick=Piraatti...&channels=oulu&prompt=1 tästä])
* Oulun seudun piraatit [https://www.facebook.com/pages/Oulun-seudun-piraatit/300067546137 Facebookissa]
* Oulun seudun [https://piraattipuolue.fi/ihmiset/savo-karjala Piraattigalleriaprofiilit]
 
 
===[[Lapin vaalipiirin piiriyhdistys]]===
* Sähköpostiosoite lappi [ät] piraattipuolue.fi
* Keskustelua paikallistoiminnasta IRC-kanavalla #lappi (kanavalle pääsee selaimella painamalla [https://webchat.pirateirc.net/?nick=Piraatti...&channels=lappi&prompt=1 tästä])
* Lapin piraatit [https://www.facebook.com/LapinPiraatit Facebookissa]
* Lappilaisten [https://piraattipuolue.fi/ihmiset/lappi Piraattigalleriaprofiilit]


[[Helsingin vaalipiirin piiiriyhdistys]] on suunnitteilla. Tervetuloa mukaan. Käy lisäämässä itsesi henkilölistaan.


==Kunnallisyhdistykset==
==Kunnallisyhdistykset==
Ei tulossa toivottavasti ikinä.


==Muut yhdistykset==
==Muut yhdistykset==
Naisyhdistystä suunnitellaan. Kiinnostuneita pyydetään ottamaan yhteyttä satu.immonen [ät] piraattipuolue.fi. Yhdistyksen on tarkoitus ottaa kantaa ihan kaikenlaisiin tasa-arvokysymyksiin. Myös miehet ovat tervetulleita.


===Nuorisojärjestöt===
===Nuorisojärjestöt===
[[Piraattinuoret]]: Piraattinuoret, virallinen [http://www.piraattinuoret.fi/ | kotisivu]
[[Piraattinuoret]]: Piraattinuoret, virallinen [http://www.piraattinuoret.fi/ | kotisivu]


===[[Akateemiset_piraatit|Akateemiset piraatit]]===
 
===Opiskelijajärjestöt===
 
Opiskelijajärjestöt voivat saada käyttöönsä opiskelijatoimintaan varattuja tiloja ja voivat asettua ehdolle ylioppilaskuntien vaaleissa, ja tätä kautta päästä vaikuttamaan yhteiskunnallisiin (poliittisiin) asioihin. Opiskelijajärjestöt pääsevät myös tuomaan itseään esille veloituksetta erilaisissa tapahtumissa ja nämä tapahtumat ovat oivia rekrytointi- ja tiedotustilaisuuksia. Yhdistyksiä on perustettu tai perusteilla ainakin seuraaviin yliopistoihin:  
Opiskelijajärjestöt voivat saada käyttöönsä opiskelijatoimintaan varattuja tiloja ja voivat asettua ehdolle ylioppilaskuntien vaaleissa, ja tätä kautta päästä vaikuttamaan yhteiskunnallisiin (poliittisiin) asioihin. Opiskelijajärjestöt pääsevät myös tuomaan itseään esille veloituksetta erilaisissa tapahtumissa ja nämä tapahtumat ovat oivia rekrytointi- ja tiedotustilaisuuksia. Yhdistyksiä on perustettu tai perusteilla ainakin seuraaviin yliopistoihin:  
*[[Aaltopiraatit]]: Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan piraattiyhdistys. Perustettu, mutta rekisteröityminen AYY:llä kesken. Vastuuhenkilö: [[Käyttäjä:Usvi|Janne Paalijärvi]]
*[[Aaltopiraatit]]: Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan piraattiyhdistys. Virallinen. Vastuuhenkilö: [[Käyttäjä:Usvi|Janne Paalijärvi]]
*[[Akateemiset_piraatit | Helsingin yliopiston Akateemiset Piraatit H-YARR]] Virallinen. [http://www.yarr.fi/wiki/ kotisivu]
*[[Akateemiset_piraatit | Helsingin yliopiston Akateemiset Piraatit H-YARR]] Virallinen. Vastuuhenkilö: [[Käyttäjä:JoonasD6|Joonas Mäkinen]]


{{Vaalipiirit}}


[[Luokka:Paikallisyhdistykset]][[Luokka:Järjestötoiminta]]
[[Luokka:Luettelot]]

Nykyinen versio 9. lokakuuta 2014 kello 17.46

Paikallisyhdistyksiä tarvitaan! Ne toimivat alueellaan keskipisteenä, johon Piraattipuolueesta kiinnostuneen on helppo tulla. Lisäksi eduskuntavaaleihin osallistuaksemme tarvitsemme piiriyhdistyksen kuhunkin vaalipiiriin. Seuraavat vaalit ovat jo 2014 keväällä, joten piiriyhdistyksien perustamisella ja toiminnan vauhtiin saamisella on jo kiire.


Piiriyhdistykset

Helsingin vaalipiirin piiriyhdistys

Helsingin vaalipiirin piiriyhdistys on perustettu 11.10.2009. Tervetuloa mukaan!

  • Sähköpostiosoite helsinki [ät] piraattipuolue.fi
  • Keskustelua paikallistoiminnasta IRC-kanavalla #helsinki (kanavalle pääsee selaimella painamalla tästä)
  • Helsingin piraatit Facebookissa
  • Helsinkiläisten Piraattigalleriaprofiilit


Uudenmaan vaalipiirin piiriyhdistys

Uudenmaan vaalipiirin piiriyhdistys perustettiin 18.11.2009. Tervetuloa mukaan!

  • Sähköpostiosoite uusimaa [ät] piraattipuolue.fi
  • Keskustelua paikallistoiminnasta IRC-kanavalla #uusimaa (kanavalle pääsee selaimella painamalla tästä)
  • Uudenmaan piraatit Facebookissa
  • Uusimaalaisten Piraattigalleriaprofiilit


Varsinais-Suomen vaalipiirin piiriyhdistys

Varsinais-Suomen vaalipiiriin on perustettu ja PRH:ssakin jo hyväksytty piiriyhdistys. Voit tavoittaa meidät facebookissa[[1]], irkissä[[2]] (#varsinais-suomi @ PirateNet) ja keskustelupalstan osion Länsi-Suomi[[3]] alla.


Hämeen vaalipiirin piiriyhdistys

Hämeen vaalipiirin piiriyhdistyksen perustettiin 5.6.2010.

  • Sähköpostiosoite hame [ät] piraattipuolue.fi
  • Keskustelua paikallistoiminnasta IRC-kanavalla #hame (kanavalle pääsee selaimella painamalla tästä)
  • Uudenmaan piraatit Facebookissa
  • Uusimaalaisten Piraattigalleriaprofiilit


Pirkanmaan vaalipiirin piiriyhdistys

Pirkanmaan vaalipiirin piiriyhdistyksen perustettiin 2.12.2009. Hyväksytty Piraattipuolueen jäseneksi.

  • Sähköpostiosoite pirkanmaa [ät] piraattipuolue.fi
  • Keskustelua paikallistoiminnasta IRC-kanavalla #pirkanmaa (kanavalle pääsee selaimella painamalla tästä)
  • Pirkanmaan piraatit Facebookissa
  • Pirkanmaalaisten Piraattigalleriaprofiilit


Kaakkois-Suomen vaalipiirin piiriyhdistys

Aikaisemmat Etelä-Savon vaalipiirin piiriyhdistys ja Kymen vaalipiirin piiriyhdistys ovat yhdistyneet Kaakkois-Suomen vaalipiirin piiriyhdistykseksi vaalipiirien yhdistymisen vuoksi.

  • Sähköpostiosoite kaakko [ät] piraattipuolue.fi
  • Keskustelua paikallistoiminnasta IRC-kanavalla #kaakko (kanavalle pääsee selaimella painamalla tästä)
  • Kaakkois-Suomen piraatit Facebookissa
  • Kaakkoissuomalaisten Piraattigalleriaprofiilit


Savo-Karjalan vaalipiirin piiriyhdistys

17.12.2009 perustettu Pohjois-Karjalan vaalipiirin piiriyhdistys laajeni Savo-Karjalan vaalipiirin piiriyhdistykseksi 2014, jolloin siihen sisällytettiin myös entinen Pohjois-Savoin vaalipiiri.

  • Sähköpostiosoite savo-karjala [ät] piraattipuolue.fi
  • Keskustelua paikallistoiminnasta IRC-kanavalla #savo-karjala (kanavalle pääsee selaimella painamalla tästä)
  • Savo-Karjalan piraatit Facebookissa
  • Savo-karjalaisten Piraattigalleriaprofiilit


Vaasan vaalipiirin piiriyhdistys

  • Sähköpostiosoite vaasa [ät] piraattipuolue.fi
  • Keskustelua paikallistoiminnasta IRC-kanavalla #vaasa (kanavalle pääsee selaimella painamalla tästä)
  • Vaasan piraatit Facebookissa
  • Vaasalaisten Piraattigalleriaprofiilit


Keski-Suomen vaalipiirin piiriyhdistys

  • Sähköpostiosoite keski-suomi [ät] piraattipuolue.fi
  • Keskustelua paikallistoiminnasta IRC-kanavalla #keski-suomi (kanavalle pääsee selaimella painamalla tästä)
  • Keski-Suomen piraatit Facebookissa
  • Keskisuomalaisten Piraattigalleriaprofiilit


Oulun vaalipiirin piiriyhdistys

Oulun vaalipiirin piiriyhdistys perustettiin 17.4.2010

  • Sähköpostiosoite oulu [ät] piraattipuolue.fi
  • Keskustelua paikallistoiminnasta IRC-kanavalla #oulu (kanavalle pääsee selaimella painamalla tästä)
  • Oulun seudun piraatit Facebookissa
  • Oulun seudun Piraattigalleriaprofiilit


Lapin vaalipiirin piiriyhdistys

  • Sähköpostiosoite lappi [ät] piraattipuolue.fi
  • Keskustelua paikallistoiminnasta IRC-kanavalla #lappi (kanavalle pääsee selaimella painamalla tästä)
  • Lapin piraatit Facebookissa
  • Lappilaisten Piraattigalleriaprofiilit


Kunnallisyhdistykset

Ei tulossa toivottavasti ikinä.


Muut yhdistykset

Naisyhdistystä suunnitellaan. Kiinnostuneita pyydetään ottamaan yhteyttä satu.immonen [ät] piraattipuolue.fi. Yhdistyksen on tarkoitus ottaa kantaa ihan kaikenlaisiin tasa-arvokysymyksiin. Myös miehet ovat tervetulleita.


Nuorisojärjestöt

Piraattinuoret: Piraattinuoret, virallinen | kotisivu


Opiskelijajärjestöt

Opiskelijajärjestöt voivat saada käyttöönsä opiskelijatoimintaan varattuja tiloja ja voivat asettua ehdolle ylioppilaskuntien vaaleissa, ja tätä kautta päästä vaikuttamaan yhteiskunnallisiin (poliittisiin) asioihin. Opiskelijajärjestöt pääsevät myös tuomaan itseään esille veloituksetta erilaisissa tapahtumissa ja nämä tapahtumat ovat oivia rekrytointi- ja tiedotustilaisuuksia. Yhdistyksiä on perustettu tai perusteilla ainakin seuraaviin yliopistoihin:

Vaalipiirit
HelsinkiUusimaaLounais-Suomi (Varsinais-Suomi ja Satakunta) • AhvenanmaaHämePirkanmaaKaakkois-SuomiSavo-KarjalaVaasaKeski-SuomiOuluLappi