Ero sivun ”Purje pääkkäri4” versioiden välillä

PiraattiWikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ei muokkausyhteenvetoa
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 1: Rivi 1:
Piraattien vuosi
Piraattien vuosi

Purjeen toimitus piti vähän pidemmän joululoman, ja palasi sorvin äärelle vasta myöhään tammikuussa. Vaikka herkullinen ja helppo tilaisuus toivottaa pääkirjoituksessa hyvää uutta vuotta ja hehkuttaa vuodenvaihteen mukanaan tuomia lehtiuudistuksia jäi näin käyttämättä, on silti paikallaan katsoa eteenpäin. 2010 on piraateille tärkeää aikaa.
Purjeen toimitus piti vähän pidemmän joululoman, ja palasi sorvin äärelle vasta myöhään tammikuussa. Vaikka helppo tilaisuus toivottaa pääkirjoituksessa hyvää uutta vuotta jäi näin käyttämättä, on silti paikallaan katsoa eteenpäin. 2010 on piraateille tärkeää aikaa.

Suomalaisille piraateille merkityksellisempään päähän kuuluu kevään mittaan alkava vaalikampanjointi. Piraattiliikkeessä on totuttu nopeaan, käytännössä reaaliaikaiseen toimintaan, mutta perinteisemmän näkyvyyden saavuttamisen kannalta vuoden 2011 eduskuntavaalit ovat jo suorastaan oven takana. Vaalityöhön tarvitaan vapaaehtoisia ympäri maata, niin suunnittelemaan ja askartelemaan kampanjamateriaalia kuin jalkautumaan kaduille ja verkkoon piraattitietoutta levittämään.
Suomalaisille piraateille merkityksellisintä on kevään mittaan alkava vaalikampanjointi. Piraattiliikkeessä on totuttu käytännössä reaaliaikaiseen toimintaan, mutta perinteisemmän näkyvyyden saavuttamisen kannalta vuoden 2011 eduskuntavaalit ovat jo oven takana. Vaalityöhön tarvitaan vapaaehtoisia ympäri maata, niin suunnittelemaan ja askartelemaan kampanjamateriaalia kuin jalkautumaan kaduille ja verkkoon piraattitietoutta levittämään.

Erittäin tärkeä tehtävä, johon kaikkien piraateille vaalimenestystä toivovien tulisi panostaa, on oman alueensa vaalipiiriyhdistyksen toiminta. Vaalipiiriyhdistyksiä on kirjoitushetkellä olemassa vasta muutamassa Suomen vaalipiireistä. Mikäli omalta alueelta ei vielä piraattiaktiiveja tai vaalipiiriyhdistystä löydy, voi sellaisen perustamisen ottaa itse projektiksi. Perustamiseen saa apua piraattipuolueen hallitukselta, esimerkiksi puoluesihteeri Ahto Apajalahdelta, joko sähköpostilla tai irkistä. Puolueen sivusto tarjoaa hyvän tietopaketin aiheesta.
Erittäin tärkeä tehtävä, johon kaikkien piraateille vaalimenestystä toivovien tulisi panostaa, on oman alueensa vaalipiiriyhdistyksen toiminta. Vaalipiiriyhdistyksiä on kirjoitushetkellä olemassa vasta muutamassa Suomen vaalipiireistä. Mikäli omalla alueella ei vielä yhdistystä ole, voi sellaisen perustamisen ottaa projektiksi itse. Perustamiseen saa apua piraattipuolueen hallitukselta, esimerkiksi puoluesihteeri Ahto Apajalahdelta, joko sähköpostitse tai irkistä. Puolueen sivusto tarjoaa hyvän tietopaketin aiheesta, sekä kattavat yhteystiedot lisäavun pyytämiseen.

Myös kansainvälisellä tasolla tapahtuu. Piraattiliikkeen ensimmäinen virallinen puolue Ruotsin Piratpartiet koettelee syyskuussa jo toista kertaa siipiään paikallisissa eduskuntavaaleissa. Vuonna 2006 perustettu puolue keräsi viime vuoden europarlamenttivaaleissa 7,1 % äänisaaliista. Edustajapaikka Ruotsin parlamentista irtoaa 4 %:lla äänistä, joten suurella todennäköisyydellä syksyllä maailmassa on ensimmäinen kansallinen piraattiparlamentaarikko, ellei peräti useampikin.
Myös kansainvälisellä tasolla tapahtuu. Piraattiliikkeen ensimmäinen virallinen puolue Ruotsin Piratpartiet koettelee syyskuussa siipiään jo toista kertaa paikallisissa eduskuntavaaleissa. Vuonna 2006 perustettu puolue keräsi viime vuonna europarlamenttivaaleissa 7,1 % äänisaaliista. Edustajapaikka Ruotsin parlamentista irtoaa 4 %:lla äänistä, joten suurella todennäköisyydellä syksyllä on maailmassa ensimmäinen kansallinen piraattiparlamentaarikko, ellei peräti useampikin.

Lisäksi tänä vuonna ensimmäiset vaikuttavassa asemassa olevat piraatit, Ruotsin europarlamentaarikot Christian Engström ja Amelia Andersdotter, pääsevät näyttämään kynsiään oikeassa poliittisessa työssä. Purje toivottaa MEPeille rohkeutta ja voimaa vaikeassa taistelussa ihmisoikeuksien puolesta ahneutta vastaan.
Tänä vuonna myös ensimmäiset vaikuttavassa asemassa olevat piraatit, Ruotsin europarlamentaarikot Christian Engström ja Amelia Andersdotter, pääsevät näyttämään taitoaan oikeassa poliittisessa työssä. Purje toivottaa MEPeille rohkeutta vaikeassa taistelussa ihmisoikeuksien puolesta ahneutta vastaan.
 
Kaikkien kiinnostuneiden kannattaa viimeistään nyt nostaa päätään ja osallistua piraattiliikkeen kulkuun. Vain yhdessä vaikuttamalla voimme taata oikeutemme vapauteen ja yksityisyyteen myös vuonna 2011. Kaipaamme mukaan juuri sinut.

Versio 25. tammikuuta 2010 kello 16.34