Muutokset

Aaltopiraatit

747 tavua lisätty, 4. tammikuuta 2010 kello 19.21
p
luokka
Tulevan Aalto-yliopiston alaisuuteen ollaan perustamassa piraattihenkistä alayhdistystä, Aaltopiraatteja. Yhdistyksen varsinaisiksi jäseniksi voivat liittyä kaikki Helsingin Kauppakorkeakoulussa, Taideteollisessa korkeakoulussa tai Teknillisessä korkeakoulussa opiskelevat perus- ja jatko-opiskelijat, siis tulevan ylioppilaskunnan jäsenet.{{Aaltopiraatit navigaatio}}
[[Kuva:Aaltopiraatit.jpg|frame|right|Aaltopiraattien uusin tunnus on lisensoitu CC-NC-BY-SA lisenssillä Aaltoyliopiston piraattitoimintaan. Tunnuksen teki Jukka Liukkonen. >>[[:Kuva:Aaltopiraatit-uusinjee-ilman-ryyta.pdf|Vektorimuotoinen tiedosto]].]][[Kuva:Aaltopiraatit logov2.png|frame|right|Aaltopiraattien ensimmäinen tunnus (aikaisempi bittikarttavedos)]]Tulevan Aalto-yliopiston alaisuuteen ollaan perustamassa piraattihenkistä alayhdistystä, Aaltopiraatteja. Yhdistyksen varsinaisiksi jäseniksi voivat liittyä kaikki Helsingin Kauppakorkeakoulussa, Taideteollisessa korkeakoulussa tai Teknillisessä korkeakoulussa opiskelevat perus- ja jatko-opiskelijat, siis tulevan ylioppilaskunnan jäsenet. Aaltopiraatit tulee pyrkimään myös rekisteröidyksi yhdistykseksi. ==YleistäMikä on Aaltopiraatit?== Lue tarkemmin yllä olevia linkkejä napsauttamalla alasivuiltamme! ===Toimintasuunnitelma=== Voit lukea mitä pyrimme saavuttamaan vuonna 2009 [[Aaltopiraatit_TOSU2009|täältä]].
===IRC-kanava===
Aaltopiraattien virallinen IRC-kanava on IRCnet-verkossa toimiva #aaltopiraatit . Tervetuloa.
http://www.doodle.com/ube8xwt5h3u3ntpi
==Perustamiskokous== ===Toiminta ennen perustamiskokoustaKokouksen ajankohta ja pitopaikka===Perustamiskokous kaipaa markkinointiaKokouksen ajankohta oli 06.08.2009. Pitopaikkana toimi Pub Angleterre Helsingissä, ja sitä voi harrastaa esimFredrikinkatu 47. Kokous alkoi klo 18.16.* postaamalla nyysseihin* postaamalla ylioppilaskunnan lehteen/ilmoitustaululle===Ehdotus yhdistyksen säännöiksi===* ilmoittamalla ylioppilaskunnan televisiossa* jakamalla mainoksia koulun ilmoitustauluilleSäännöt omalla sivullaan: [[Aaltopiraatit_saannot]]* kontaktoimalla ihmisiä henkilökohtaisesti osastoilla* ilmoittamalla kiltojen sähköpostilistoilla===Perustamiskokouksen pöytäkirja===* kirjoittamalla asiaanliittyvien tahojen foorumeillePöytäkirja julkaistaan kokouksen jälkeen, odottelee toisen tarkastajan fyysistä hyväksyntää :)
==1. PerustamiskokousToinen kokous==
===Kokouksen ajankohdan ja pitopaikan päättäminen===Ajankohta ja pitopaikka päätetään myöhemmin.
===Toisen kokouksen päiväkirja===
Pöytäkirja julkaistaan kokouksen jälkeen.
[[Luokka:JärjestötoimintaAaltopiraatit]]
232
muokkausta