Ero sivun ”Pirate bay -oikeudenkäynti” versioiden välillä

PiraattiWikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ei muokkausyhteenvetoa
pEi muokkausyhteenvetoa
 
(19 välissä olevaa versiota 4 käyttäjän tekeminä ei näytetä)
Rivi 1: Rivi 1:
==The Pirate Bay -oikeudenkäynti lähenee==
==The Pirate Bay hävisi - piraatit voittivat==
Vajaa kolme vuotta sitten Ruotsin poliisi ratsasi Yhdysvaltojen suunnasta tuodun painostuksen edessä The Pirate Bay -sivuston palvelimet. Kolme päivää myöhemmin sivusto oli taas pystyssä. Nyt pitkä rikostutkinta on vihdoin johtanut syytteisiin, ja oikeudenkäynti The Pirate Bayta vastaan alkaa 16. helmikuuta 2009.
Ruotsissa käyty oikeudenkäynti The Pirate Bay -vertaisverkkopalvelua vastaan on päättynyt palvelun ylläpitäjien tappioksi. Kaikki syytetyt tuomittiin vuoden vankeusrangaistukseen ja 30 miljoonan kruunun vahingonkorvauksiin avunannosta tekijänoikeusrikokseen.

The Pirate Bayn palvelimilla ei ole koskaan ollutkaan mitään laitonta aineistoa. Se on hakukone, joka auttaa p2p-verkon käyttäjiä löytämään toisensa ja lataamaan toisiltaan tiedostoja. The Pirate Bayta ei voi pitää tiedostojen laittomaan levittämiseen sen enempää syyllisenä kuin esimerkiksi Googlea. Molempien tarkoitus on löytää käyttäjälle haettua tietoa, eikä kumpikaan itse tuota dataa tarjoa, vaan toimii pikemminkin osoitepalveluna. Suurimpana erona on se, että kun Google keskittyy ensisijaisesti löytämään muita palveluja, tarjoaa Pirate Bay Torrent tiedoston muodossa mahdollisuuden löytää muita samasta datasta kiinnostuneita ihmisiä. Kumpikaan palvelu ei erottele onko data tekijänoikeussuojattua vai ei.
The Pirate Bayn palvelimilla ei ole koskaan ollutkaan mitään laitonta aineistoa. Se toimii hakukoneena, joka auttaa vertaisverkon käyttäjiä löytämään toisensa ja lataamaan toisiltaan tiedostoja, Googlen tapaan. Vaikka yhdysvaltalaiset oikeudenomistajat ovatkin jo pitkään painostaneet sitä lopettamaan toimintansa, The Pirate Bay on katsonut toimivansa Ruotsin lakien mukaisesti. Sen tukena ovat olleet myös yhä useammat tekijänoikeuslakien lieventämistä vaativat ruotsalaiset. Kansainväliset mitat saanut piraattijahti on joka tapauksessa tarpeetonta, sillä ei ole pätevää näyttöä siitä, että tiedostonjakaminen aiheuttaisi taloudellisia tappioita kulttuurialalle. Suomen Piraattipuolueen oma katsaus myyntitilastoihin osoittaa, että tiedostonjakamisen vaikutuksista myyntilukuihin ei voi vetää johtopäätöksiä suuntaan taikka toiseen.

Nyt The Pirate Bayn ylläpidossa keskeisesti mukana olevat henkilöt ovat kuitenkin syytettynä avunannosta tekijänoikeusrikokseen. Heiltä vaaditaan kymmenien miljoonien eurojen korvauksia. Yksi syyttäjän avaintodistajista jutussa on poliisi, joka sopi uuden työsuhteensa Warner Brosin palkkalistoille vielä kesken rikostutkinnan. Warner Bros on tutkinnassa asianomistajana.
Vaikka osa The Pirate Bayn ylläpitäjistä tuomittiin, piraattiliike selvisi oikeudenkäynnistä voittajana. Kansainvälisellä tasolla The Pirate Bay on saanut merkittäviä tukijoita kirjailija Paulo Coelhosta alkaen. Ruotsin piraattipuolueen jäsenmäärä on jo oikeudenkäynnin aikana kasvanut kohisten. Oikeudenkäynnin kääntyminen The Pirate Bayn tappioksi enteileekin ruotsalaisille piraateille hyvää menestystä kesäkuun eurovaaleissa. The Pirate Bayta ei missään tapauksessa saada pois netistä, koska sen palvelimia on sijoitettu useisiin maihin. Sivusto epäilemättä jatkaa toimintaansa entiseen malliin. Oikeudenkäyntikään tuskin loppuu tähän, vaan odottevissa on valitusprosessi ylemmissä oikeusasteissa.

– Jos tuomioistuin ei kykene ymmärtämään nykytekniikan toimintaperiaatteita, jonka pitäisi kaiken järjen mukaan tuoda vapauttava tuomio, palvelun kymmenet miljoonat käyttäjät tulevat pitämään tuomiota epäoikeudenmukaisena ja poliittisena, luonnehtii Piraattipuolueen puheenjohtaja Pasi Palmulehto.
- Vaikka yksittäisen sivuston saisikin suljettua pysyvästi, tilalle tulisi tusina uutta. Kyse ei ole kahden tahon välisestä sodasta, vaan suuren ihmismäärän halusta valjastaa teknologian kehitys hyötykäyttöön. Vertaisverkkojen kasvava suosio osoittaa, että kulttuuria arvostetaan ja siitä halutaan nauttia, pohtii Piraattipuolueen puheenjohtaja Pasi Palmulehto.

Kolmen vuoden aikana The Pirate Baysta on tullut niin suosittu, että jopa 50 %:n kaikesta internet-liikenteestä arvellaan liittyvän The Pirate Bayn hyödyntämiseen. Kullakin hetkellä yli 10 miljoonaa yhteyttä palveluun. The Pirate Bayn ei ole osoitettu aiheuttaneen tappioita viihdeteollisuudelle. Esimerkiksi elokuvateollisuus teki viime vuonna ennätystuloksen.
Piraattipuolue on kerännyt yli 4 100 tarvittavasta viidestä tuhannesta kannattajakortista, ja on matkalla kohti puoluerekisteriä.

Viime vuosina on tapahtunut paljon muutoksia ruotsalaisessa asenneilmapiirissä. Nyt jo kaikkien Ruotsin valtapuolueiden nuorisojärjestöt vaativat yksityisen kopioinnin laillistamista. Ruotsin piraattipuolueella on ollut muutoksessa merkittävä rooli. Sillä uskotaan olevan mahdollisuudet saada edustaja europarlamenttiin ensi kesän vaaleissa. Sillä on enemmän jäseniä kuin Ruotsin vihreillä ja sen nuorisojärjestö on jäsenmäärältään maan kolmanneksi suurin.
*http://www.piraattipuolue.fi/kulttuuri/artikkelit/171-tiedostonjakamisen-vaikutuksista-kaupalliseen-kulttuurintuotantoon
*http://piraattiliitto.org/uutiset/2009/04/menestyskirjailija-paulo-coelho-tukee-avoimesti-pirate-bayta

– Jos Pirate Bay häviää oikeudenkäynnin, se saa varmasti ruotsalaisten keskuudessa voimakkaita reaktioita. Kaikki sikäläiset poliittiset nuorisojärjestöt kannattavat jo tiedostonjakamisen laillistamista. Suomi on aina seurannut Ruotsin esimerkkiä, emmekö me voisi kerrankin näyttää esimerkkiä Ruotsille ja laillistaa yksityinen kopiointi? Palmulehto kysyy.
==Piraatit voittivat The Pirate Bay -oikeudenkäynnin==
Ruotsissa käyty oikeudenkäynti The Pirate Bay -vertaisverkkopalvelua vastaan on päättynyt palvelun ylläpitäjien voittoon. Kaikki ylläpitäjät vapautettiin syytteistä. Oikeus perusteli päätöstään --.

*http://torrentfreak.com/the-pirate-bay-gets-ready-for-court-case-090126/
The Pirate Bayn palvelimilla ei ole koskaan ollutkaan mitään laitonta aineistoa. Se toimii hakukoneena, joka auttaa vertaisverkon käyttäjiä löytämään toisensa ja lataamaan toisiltaan tiedostoja, Googlen tapaan. Vaikka yhdysvaltalaiset oikeudenomistajat ovatkin jo pitkään painostaneet sitä lopettamaan toimintansa, The Pirate Bay on katsonut toimivansa Ruotsin lakien mukaisesti. Sen tukena ovat olleet myös yhä useammat tekijänoikeuslakien lieventämistä vaativat ruotsalaiset. Kansainväliset mitat saanut piraattijahti on ollut joka tapauksessa tarpeetonta, sillä ei ole pätevää näyttöä siitä, että tiedostonjakaminen aiheuttaisi taloudellisia tappioita kulttuurialalle. Suomen Piraattipuolueen oma katsaus myyntitilastoihin osoittaa, että tiedostonjakamisen vaikutuksista myyntilukuihin ei voi vetää johtopäätöksiä suuntaan taikka toiseen.
*http://torrentfreak.com/pirate-party-gets-massive-support-in-sweden-081226/
 
*http://arstechnica.com/media/news/2009/01/what-piracy-movie-biz-sees-record-box-office-in-2008.ars
Vaikka The Pirate Bayn ylläpitäjät olisikin tuomittu, piraattiliike olisi selvinnyt oikeudenkäynnistä voittajana. Ruotsin piraattipuolueen jäsenmäärä kasvoi jo oikeudenkäynnin aikana kohisten. The Pirate Bayta ei missään tapauksessa olisi saatu pois netistä, koska sen palvelimia on sijoitettu useisiin maihin. Sivusto olisi epäilemättä jatkanut toimintaansa entiseen malliin. Piraattimyönteinen ilmapiiri enteilee nyt Ruotsin piraattipuolueelle hyvää menestystä kesäkuun eurovaaleissa. Kansainvälisellä tasolla The Pirate Bay on saanut merkittäviä tukijoita kirjailija Paulo Coelhosta alkaen.
 
- Vaikka oikeussalin taistelusta on saatu ensimmäinen erävoitto, ei kyse ole kahden tahon välisestä sodasta, vaan suuren ihmismäärän halusta valjastaa teknologian kehitys hyötykäyttöön. Vertaisverkkojen kasvava suosio osoittaa, että kulttuuria arvostetaan ja siitä halutaan nauttia, pohtii Piraattipuolueen puheenjohtaja Pasi Palmulehto.
 
Piraattipuolue on kerännyt yli 4 100 tarvittavasta viidestä tuhannesta kannattajakortista, ja on matkalla kohti puoluerekisteriä.
 
*http://www.piraattipuolue.fi/kulttuuri/artikkelit/171-tiedostonjakamisen-vaikutuksista-kaupalliseen-kulttuurintuotantoon
*http://piraattiliitto.org/uutiset/2009/04/menestyskirjailija-paulo-coelho-tukee-avoimesti-pirate-bayta
 
[[Luokka:Tekijänoikeudet]][[Luokka:The Pirate Bay]]

Nykyinen versio 9. lokakuuta 2014 kello 18.25

The Pirate Bay hävisi - piraatit voittivat

Ruotsissa käyty oikeudenkäynti The Pirate Bay -vertaisverkkopalvelua vastaan on päättynyt palvelun ylläpitäjien tappioksi. Kaikki syytetyt tuomittiin vuoden vankeusrangaistukseen ja 30 miljoonan kruunun vahingonkorvauksiin avunannosta tekijänoikeusrikokseen.

The Pirate Bayn palvelimilla ei ole koskaan ollutkaan mitään laitonta aineistoa. Se toimii hakukoneena, joka auttaa vertaisverkon käyttäjiä löytämään toisensa ja lataamaan toisiltaan tiedostoja, Googlen tapaan. Vaikka yhdysvaltalaiset oikeudenomistajat ovatkin jo pitkään painostaneet sitä lopettamaan toimintansa, The Pirate Bay on katsonut toimivansa Ruotsin lakien mukaisesti. Sen tukena ovat olleet myös yhä useammat tekijänoikeuslakien lieventämistä vaativat ruotsalaiset. Kansainväliset mitat saanut piraattijahti on joka tapauksessa tarpeetonta, sillä ei ole pätevää näyttöä siitä, että tiedostonjakaminen aiheuttaisi taloudellisia tappioita kulttuurialalle. Suomen Piraattipuolueen oma katsaus myyntitilastoihin osoittaa, että tiedostonjakamisen vaikutuksista myyntilukuihin ei voi vetää johtopäätöksiä suuntaan taikka toiseen.

Vaikka osa The Pirate Bayn ylläpitäjistä tuomittiin, piraattiliike selvisi oikeudenkäynnistä voittajana. Kansainvälisellä tasolla The Pirate Bay on saanut merkittäviä tukijoita kirjailija Paulo Coelhosta alkaen. Ruotsin piraattipuolueen jäsenmäärä on jo oikeudenkäynnin aikana kasvanut kohisten. Oikeudenkäynnin kääntyminen The Pirate Bayn tappioksi enteileekin ruotsalaisille piraateille hyvää menestystä kesäkuun eurovaaleissa. The Pirate Bayta ei missään tapauksessa saada pois netistä, koska sen palvelimia on sijoitettu useisiin maihin. Sivusto epäilemättä jatkaa toimintaansa entiseen malliin. Oikeudenkäyntikään tuskin loppuu tähän, vaan odottevissa on valitusprosessi ylemmissä oikeusasteissa.

- Vaikka yksittäisen sivuston saisikin suljettua pysyvästi, tilalle tulisi tusina uutta. Kyse ei ole kahden tahon välisestä sodasta, vaan suuren ihmismäärän halusta valjastaa teknologian kehitys hyötykäyttöön. Vertaisverkkojen kasvava suosio osoittaa, että kulttuuria arvostetaan ja siitä halutaan nauttia, pohtii Piraattipuolueen puheenjohtaja Pasi Palmulehto.

Piraattipuolue on kerännyt yli 4 100 tarvittavasta viidestä tuhannesta kannattajakortista, ja on matkalla kohti puoluerekisteriä.

Piraatit voittivat The Pirate Bay -oikeudenkäynnin